Marraskuussa 2018 Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, joka herätti laajan keskustelun peruskoulun uudesta opetussuunnitelmasta ja erityisesti sen painottamasta oppilaiden itseohjautuvuudesta. Artikkelissa psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen kommentoi ennakkoon Helsingin yliopistossa julkaistavaa tutkimusta, jossa selvitettiin 15-vuotiaiden heikentyneitä oppimistuloksia.

Tutkimuksessa havaittiin, että digitalisaatio ja ilmiöoppiminen luovat eriarvoisuutta oppilaiden välille, sillä ne perustuvat oppilaan omaan aktiiviseen tiedonetsintään. Keltikangas-Järvinen esitti haastattelussa, että tällaisessa oppimiskulttuurissa pärjäävät vain ne, jotka saavat kotona tukea oppimiseen. Muut putoavat kelkasta. ”Itseohjautuvuus ei synny opiskelun sivutuotteena. Lasta ei voi jättää yksin selviytymään saatavilla olevan tietomäärän kanssa”, Keltikangas-Järvinen totesi. (Malmberg 2018.)

Itseohjautuvuuden korostaminen ei koske vain peruskoulua, vaan myös ammatillista opetusta sekä ammattikorkeakouluja. Sipilän hallituksen tekemien koulutusleikkauksien myötä lähiopetusta on vähennetty. Digitalisaation mahdollistamana verkkokursseja on lisätty, ja opiskelijoilta edellytetään itsenäistä omien opintojensa suunnittelua.

Tässä artikkelissa käsittelemme itseohjautuvuutta ilmiönä ja sen toteutumista ja haasteita erityisesti ammattikorkeakoulussa. Olemme artikkelia varten haastatelleet ammattikorkeakoulujen lehtoreita. Vastausten perusteella laadimme kultaiset ohjeet opettajille opiskelijoiden itseohjautuvuuden tukemiseen.

Mitä itseohjautuvuus on ja mihin sitä tarvitaan?

Itseohjautuvuuden käsite pohjautuu humanistiseen ihmiskäsitykseen, jossa korostetaan ihmisen vastuuntuntoa ja potentiaalia omaehtoiseen oppimiseen ja itsenäiseen kehittymiseen. Itseohjautuva ihminen ottaa vastuuta omasta toiminnastaan ja on aktiivinen, riippumaton toimija. Hän osaa säädellä omaa toimintaansa. (Hiemstra & Brockett 1994.)

Eräs keskeinen itseohjautuvuuden korostamisen syy on ohjata lapsia ja nuoria oppimaan oppimista ennemmin kuin sisältöjä. Oppimaan oppimisen korostaminen liittyy maailman yhä kiihtyvään muutokseen ja teknologian kehittymiseen. Filosofi Yuval Noah Harari kuvaa tätä muutosta: ”Koska emme tiedä, miltä maailma ja työmarkkinat näyttävät vuonna 2050, emme todellakaan tiedä, mitä taitoja ihmiset tarvitsevat.” (Harari 2018.)

Keskeinen kysymys näyttäisikin olevan, miten itseohjautuvuuden kehittymisen päämäärä tavoitetaan. Millaisia välineitä perinteiseen opettajajohtoisiin menetelmiin tottuneilla opettajilla on ohjata lapsia itseohjautuvuuteen? Ja kuinka radikaaleja muutoksia oikeastaan perinteiseen, hyväksi havaittuun opetukseen tarvitaan? OpenDigi – blogin kirjoittajien mukaan fokuksen pitäisi olla opettajankoulutuksessa. ”Miten opettajaksi opiskeleva oppii tukemaan oppilaiden itsesäätelyn kehittymistä ja kuinka opettajankoulutus tukee tätä kasvua? Kuinka koulut voivat kehittyä yhteiskunnan muutoksen mukana ja kuinka meistä kaikista voi kasvaa aktiivisia ja taitavia oppijoita?” (Seppänen 2018.)

Ammattikorkeakouluissa edellytetään, että opiskelijoille on jo kehittynyt vahva itseohjaamisen kyky, sillä heidän täytyy suunnitella opintonsa itse. Kuitenkin myös ammattikorkeakouluissa opiskelijat kaipaavat tukea, mikä opettajien on otettava huomioon opintoja suunnitellessa.

Miten tukea opiskelijaa omaan aktiivisuuteen?

Opettajaa ei enää mielletä auktoriteetiksi tiedon valtatiellä vaan opettaminen on ennemminkin ohjaamista, jossa opiskelijalla on aktiivinen rooli taitojensa ja tietojensa kehittymisessä. Opettajan on harjoitettava tietoista pedagogiikkaa, jossa hänen on jatkuvasti harkittava, millaiset pedagogiset toimintatavat kulloinkin ovat suotuisimpia. Sanna Vehviläisen mukaan periaatteena on vahvistaa ohjattavan opiskelijan toimijuutta. ”Ohjauksessa haetaan keinoja, jotka auttavat ohjattavaa tunnistamaan omat tietonsa, taitonsa ja voimavaransa, arvioimaan toimintatapojensa toimivuutta, harjoittelemaan uusia tapoja ja osallisuutta.” (Vehviläinen 2014.)

Opiskelijalla tulee olla tunne oman oppimisensa omistajuudesta. Ammattikorkeakoulussa, kuten myös ammatti- ja aikuisopistoissa korostuukin opiskelijan oma motivaatio. Jotta hän pystyy ja jaksaa suunnitella omaa opintokokonaisuuttaan ja hakeutua hänelle hyödyllisille kursseille, on hänellä oltava näkemys omasta tulevasta osaamisestaan ja motivaatio kulkea sitä kohti. Päämääränä on kokonaisvaltainen hyvä elämä, eikä vain ammattiin ja työelämään keskittyvä suorituskeskeinen ajattelu.

Haastattelemamme ammattikorkeakoulun lehtorin mukaan itseohjautuvuutta vaaditaan paljon ammattikorkeakouluopinoissa. ”Opiskelijat ovat hyvin pitkälti itse vastuussa opinnoistaan, niiden aikatauluttamisesta ja tehtävien tekemisestä.” Hänen mukaansa haasteena on opiskelijoiden jaksaminen: mikäli opiskelijoiden ei tarvitsisi itse suunnitella kaikkea, he eivät kokisi niin paljon stressiä ja jaksaisivat paremmin. Toisen lehtorin mukaan itseohjautuvuus voi ammattikorkeakoulussa tulla yllätyksenäkin opiskelijoille, jos he eivät ole kohdanneet sitä kovinkaan paljon aikaisemmissa opinnoissaan. Hänen mukaansa opiskelun itsenäisyys vaatii myös opettajalta paljon, koska oppimistehtävien ja itsenäisen oppimisen tulisi olla oppimista edistävää ja tavoitesuuntaista.

Erään lehtorin mukaan opiskelijoissa on vaihtelua siinä, kuinka itseohjautuvia he ovat. ”Osa opiskelijoista ottaa haltuun järjestelmät melko nopeasti ja alkavat toimia itseohjautuvasti. Osa tarvitsee jonkun verran tukea ja osa vahvaa tukea koko opintojen ajan.” Lehtorin mukaan itseohjautuvuuden edellytyksestä on myös hyötyä: ”Opiskelija mieltää sen, että oppiminen ja opiskelu ovat hänen omalla vastuullaan ja hänet saadaan sitoutumaan huolehtimaan omasta edistymisestään.”

Miten opiskelijoita voi tukea omaehtoisessa oppimisessa? Lehtoreiden vastauksissa korostui motivaation ylläpitäminen ja tavoitteiden asettamisen tärkeys. Eräs lehtori painotti ryhmäyttämisen merkitystä ja opiskelijoiden keskinäistä tukiverkostoa. Nuorten ihmisten ollessa kyseessä tärkeäksi nousi selkeä ohjeistus ja ennakoitavuus. Tieto siitä, ettei jää yksin vaan saa tarvittaessa tukea, on edellytys aktiiviselle toimijuudelle kuten myös opettajan tarjoama läsnäolo ja mahdollisuus keskustella.

Itseohjautuvuuden kultaiset ohjeet

1. Alkuperehdytys

Opiskelijoiden polkua tuetaan alusta lähtien ja he saavat kattavan alkuperehdytyksen: Mitä vaihtoehtoja voin valita? Millaisia erilaisia polkuja minulle opiskelijana on tarjolla? Mikä sopii juuri minulle.

2. Tavoitteet ja itsearviointi

Ohjaaja/opettaja kannustaa opiskelijoita koko opintopolun aikana. Olennainen osa opintopolkua ovat opiskelijalle asetetut tavoitteet sekä itsearviointi.

3. Visio

Ohjaaja/opettaja kannustaa jokaisen valinnan kohdalla opiskelijaa miettimään, viekö valinta oikeaan tai haluttuun suuntaan.

4. Ryhmäyttäminen

Opiskelijoiden ryhmäyttäminen on tärkeä osa opiskelijoiden itseohjautuvuuden tukemista. Kun opiskelijat ryhmäytetään heti opintojen alussa, saadaan parhaassa tapauksessa aikaan itseohjautuvia, toisiaan tukevia pienryhmiä.

5. Suunnittelu

Itseohjautuvuuden näkökulma otetaan huomioon opintojaksoja ja kursseja suunniteltaessa.

6. Ohjeistuksen selkeys

Usein oppilaitosten ohjeistukset on tehty niiden ”omalla kielellä”, eivätkä ne välttämättä aukea opiskelijalle.

7. Resurssit

Opiskelijoiden valmentamiseen ja itseohjautuvuuden kehittymiseen on mahdollistettava ajalliset sekä rakenteelliset resurssit. Kiireinen opettaja ei kykene dialogiin opiskelijoiden kanssa.

8. Tärkeys ja merkityksellisyys

Opiskelijan motivaatiota oman polun suunnitteluun pidetään yllä keskustelemalla sen tärkeydestä. Opettajan aito läsnäolo ja kiinnostus tukevat opiskelijan kokemusta tavoitteidensa merkityksellisyydestä.

9. Palautteenanto

Palautteen kautta opiskelija voi vahvistaa luottamusta osaamiseensa, havaita vahvuuksiaan ja kehittymishaasteitaan.

10. Tuki ja turvallisuuden tunne

Opiskelijalla on oltava tunne, että hän saa apua, jos sitä tarvitsee.

Kirjoittajat:

Johanna Koivunen, Juha Lindroos, Eeva Nousiainen ja Iisa af Ursin

Artikkeli on tuotettu osana ammatillista opettajankoulutusta JAMK ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Lähteet:

Opetus- ja kulttuuriministeriö. Ammatillisen koulutuksen reformi. https://minedu.fi/amisreformi

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen arviointi. Loppuraportti. Valtioneuvosto, 2018: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161050/okm32.pdf

Harari, Yuval Noah: 21 oppituntia maailman tilasta. Bazar, Helsinki, 2018.

Hiemstra, R & Brockett, R.G. 1994. From behaviorism to humanism: Incorporating self-direction in learning concepts into the instructional design process. Teoksessa H.B. Long & associates (toim.) New ideas about self-directed learning. Norman. University of Oklahoma, Oklahoma reseach center for continuing professional and higher education.

Malmberg, Katarina: Tutkimus paljastaa: koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi. Helsingin Sanomat, 18.11.2018.
https://www.hs.fi/elama/art-2000005903400.html?share=bdd79b7999b87d4a0a75efe2bc30d7d9&fbclid=IwAR0P3p2YF6FEkNk2N34hUaLHmaWEby-D55DR1Yqnk5iF6eCi_uyWtXeE2IA

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Opetushallitus, 2014. https://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/perusopetus

Seppänen, Viivi, Open Digi -blogi: https://opendigi.fi/2018/08/07/oppilaan-itseohjautuvuus-onko-julkinen-keskustelu-oikeilla-raiteilla/

Vehviläinen, Sanna: Ohjaustyön opas. Yhteistyössä kohti toimijuutta. Gaudeamus, Helsinki, 2014.

Kuvat:

John Schnobrich, Unsplash

Kivet Rajesh-Kavasseri, Unsplash

 

Päivitetty 22.5.2020: kirjoittajat olivat opettajankoulutuksen opiskelijoita, eivät opinto-ohjaajakoulutuksen.

URN: http://urn.fi/urn:nbn:fi:jamk-issn-1799-8395-108