Työelämä vaatii tiimityötaitoja. Study Group -toiminta opettaa toimimaan ryhmän jäsenenä ja tukee ryhmätöiden tekemistä. Tarvitaan kuitenkin suunnitelmallisuutta sekä pienempiä ja suurempia tekoja, jotta ryhmätyöt tukevat opiskelijoiden opintoja. Ryhmätöiden suunnittelu ja valmistelu vaatii koko korkeakouluyhteisön yhteistyötä sekä hyvää tiedottamista.

Piirretty kuvituskuva kolmesta ihmisestä.

Study Group -toiminta on opiskelijoiden yhteistoiminnallista opiskelua ja yhdessäoloa. Kun opiskelijat tutustuvat toisiinsa ja ryhmäytyvät hyvin, he voivat jatkossa tukea toisiaan opinnoissa ja elämän eri tilanteissa. Ryhmäytyminen on tärkeää juuri opintojen alussa.

Study Group -ryhmät muodostetaan opettajatuutorin johdolla. Ryhmien muodostusperiaatteet voivat vaihdella eri tutkinto-ohjelmissa. Tärkeää on, että jokainen opiskelija kuuluu johonkin Study Group -ryhmään. Ryhmä on opiskelijan ”kotipesä”, josta hän saa kavereita ja neuvoja esimerkiksi oppimistehtäviin.

Study Group -tuutorointi tukee Study Group -toimintaa. Opettajatuutori voi seurata, että kaikki opiskelijat kuuluvat johonkin ryhmään. Jos Study Group -ryhmä ei ole aktiivinen, niin opiskelijat tapaavat ainakin Study Group -tuutoritapaamisissa, mikäli heidät saadaan tulemaan niihin. Study Group -ryhmien ryhmäytymistä voidaan tukea esimerkiksi antamalla opiskelijoille yhteisiä oppimistehtäviä.

Työelämävalmiuksia ja ajanhallintaa

Tiimityö ja ryhmätyöt ovat osa työelämävalmiuksia. Juuri missään ammatissa ei voi työskennellä yksin, vaan työtehtävät vaativat yhteistyötä myös muiden toimialojen toimijoiden kanssa. Korkeakouluopinnot sisältävät ryhmätöitä, joissa on myös tarkoitus oppia työelämässä tarvittavia taitoja.

Yleinen ongelma ryhmätöissä tuntuu olevan ajanhallinta, kun tehdään ryhmätöitä eri kokoonpanoissa. Ajanhallinta helpottuu, jos opiskelijat voivat tehdä kaikki ryhmätyöt samassa Study Group -ryhmässä. Opiskelijoiden aikataulut voidaan huomioida jo Study Group -ryhmiä muodostettaessa laittamalla samat aikarajoitteet omaavat opiskelijat samaan ryhmään (kuvio 1).

Kuvio, jossa opiskelijat on jaettu ryhmiin sen mukaan, opiskelevatko he vain etänä vai sekä etänä että kampusella ja opiskelevatko he vain illalla vai sekä illalla että päivällä.
KUVIO 1. Opiskelupaikka ja -aika ryhmien jakoperustana.

Opiskelijat tulee saada sitoutumaan opiskeluun ja oppimaan, miten korkeakouluyhteisössä toimitaan. Ryhmäytyminen auttaa sitoutumaan, joten siihen on panostettava heti opintojen alussa. Ryhmäyttämisen keinoja on monia ja niistä on valittava kyseessä olevalle opiskelijaryhmälle sopivat keinot. Opintoja edistävät ryhmätyöt ovat yksi keino.

Study Group -ryhmien koot ja opintojaksojen ryhmätöiden ryhmäkokojen vaatimukset tulisi suunnitella tutkinto-ohjelmittain. Tähän tarvitaan opettajien ja opettajatuutoreiden tiimityötä ja etukäteissuunnittelua. Opintojaksojen tehtävät suunnitellaan hyvissä ajoin ennen toteutusten alkamista. Sekä opettajien että opettajatuutoreiden tulisi osallistua suunnitteluun. Sovituista asioista tiedottaminen on tärkeää, jotta kaikki tietävät yhteisesti sovitut asiat.

Ongelmien ratkaiseminen

Ryhmän toiminnassa voi tulla vastaan ongelmia. Joku opiskelija voi kokea, että joutuu aina olemaan vetovastuussa. Kaikki opiskelijat eivät aina osallistu ryhmätöiden tekemiseen, aikataulut voivat aiheuttaa eripuraa, eivätkä henkilökemiatkaan aina toimi. Opiskelijoilla ei aina ole valmiuksia itse ratkaista näitä ongelmia, mutta toisaalta opettajatuutorikaan ei voi olla ongelmia ratkomassa. Jos ryhmätöitä on samaan aikaan useita, kukaan opettaja ei vastaa kokonaisuudesta. Ryhmän ongelmat kannattaa ottaa esille tuutoroinnissa ja jonkun Study Group -tuutoritapaamisen aiheena voikin olla ryhmätyöskentelystä ja ryhmän toiminnasta keskusteleminen. Study Group -ryhmä johdatetaan näin itse käsittelemään ja ratkomaan ryhmänsä ongelmat.

Jokaisella opiskelijalla on vastuu osallistua ryhmätyön tekemiseen ja edesauttaa ryhmän toimintaa positiivisella asenteella. Mikäli kaikesta huolimatta ongelmia ilmaantuu, menettelytavoista ongelmien käsittelyssä on hyvä sopia opettajien ja opettajatuutoreiden kesken etukäteen. Yksittäisen ryhmätyön ongelmien käsittely kuuluu sen antaneelle opettajalle. Tarpeen mukaan asiasta tiedotetaan opettajatuutorille (kuvio 2). Opettajatuutori ohjaa Study Group -ryhmiä itsenäiseen ongelmanratkaisuun ja tavoittelee opiskelijoita, joita ryhmä ei tavoita.

Kuviossa on esitetty vastuunjako opettajien ja opettajatuutorin välillä. Yhteistyössä he sopivat ryhmien koot, ongelmatilanteet ja kuva hoitaa mitäkin. Opettajan vastuulla on ohjeistaa ointojakson toimintaa, puuttua ryhmätyön ongelmiin ja vastuuttaa jokainen opiskelija. Opettajatuutori vastaa ryhmän koolle kutsumisesta sekä ohjaa ongelmatilanteiden itsenäiseen käsittelyyn.
KUVIO 2. Vastuunjako opettajien ja opettajatuutorin välillä.

Kaikesta ohjauksesta ja tuesta huolimatta Study Group -ryhmässä voi olla opiskelijoita, joita ryhmän muut opiskelijat eivät tavoita. Heidät voidaan poistaa ryhmästä ja koota yhdeksi Study Group -ryhmäksi. Kun opiskelija saadaan taas opintojen pariin, hänet voidaan siirtää takaisin sopivaan Study Group -ryhmään. Näin muiden opiskelijoiden ei tarvitse kantaa huolta opiskelijoista, joihin he eivät saa yhteyttä.

Koko opiskelijaryhmään tutustuminen

Opiskelijoiden on hyvä tutustua myös muihin kuin oman Study Group -ryhmänsä opiskelijoihin. Tässä opiskelijatuutorit ovat avainasemassa, mutta myös opettajilla ja opettajatuutoreilla on tärkeä rooli.

Tunneilla tehtäviä ryhmätöitä voidaan tehdä satunnaisissa ryhmissä. Tuutoritunneilla tai orientoivissa opinnoissa Study Group -ryhmät voivat esittäytyä toisilleen. Esittäytyminen voi tapahtua Study Group -ryhmän itse valitsemalla tavalla. Esimerkkejä toteutuneista esittelytavoista ovat draama, räppi ja runo. Study Group -ryhmittäin esittäytyminen lujittaa myös heidän omaa yhteenkuuluvuuden tunnettaan.

Ryhmäytymisestä vastuu kaikilla

Jotta opiskelijat saadaan ryhmäytymään ja kiinnittymään korkeakouluyhteisöön, Study Group -ryhmät muodostetaan opettajatuutorin johdolla heti opintojen alussa. Ryhmien muodostamiskriteerit pyritään valitsemaan niin, että ryhmillä olisi mahdollisimman hyvät edellytykset onnistuneeseen ryhmätyöskentelyyn.

Opiskelijoiden ryhmäyttämiseen osallistuvat opettajatuutorin ohella myös opintojaksojen opettajat ja koko opiskelijaryhmän osalta opiskelijatuutori. Opettajatuutorin opastamana ja valmiita materiaaleja käyttäen Study Group -ryhmät oppivat ratkomaan sisäisiä ongelmiaan itsenäisesti.

Kun ryhmätyöt suunnitellaan Study Group -ryhmälle tai sen puolikkaalle sopiviksi, opiskelijat voivat tehdä kaikki ryhmätyöt samassa ryhmässä ja näin ajanhallinta helpottuu.



Sinikka Viinikka
lehtori
Oulun ammattikorkeakoulu, Informaatioteknologian yksikkö

Susanna Saarinen
lehtori, kampusopo
Oulun ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö