Verkko-opiskelu mahdollistaa opiskelun työn ohessa. Se ei aina ole nuorelle sopiva ratkaisu. Nuori kaipaa tiiviimpää kontaktia opiskelukavereihin. Opiskelijan vaihtaminen uuteen ryhmään vaatii suunnitelmallisuutta. Saattaen vaihtamisella tuetaan opintojen etenemistä ja opiskelijan ryhmäytymistä.

Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelmassa aloittaa uusi opiskelijaryhmä sekä syksyisin että keväisin. Syksyllä aloittavat opiskelevat kampuksella päiväaikaan. Kevään ryhmät ovat monimuotoryhmiä, joiden oppitunnit ovat iltaisin keskimäärin kolmena iltana viikossa. Monimuotoryhmien opetus järjestetään verkossa. Heillä on lähipäivä opintojen alussa sekä tarpeen mukaan lukukausien alussa.

Monimuoto-opiskelun haasteita

Kontaktiopetusta verkossa on huomattavasti vähemmän kuin päiväryhmillä. Tämä sopii hyvin työssäkäyville opiskelijoille.

Haluan ehdottomasti kiittää siitä, että tämmöinen monimuotokoulutus on mahdollistettu. Kun on valmiiksi työelämässä, niin tämä oli ainoa mahdollisuus minulle suorittaa AMK-tutkinto työni ohessa. (AVOP-palaute 2021)

Monimuoto-opiskelu on hyvin itsenäistä. Se vaatii opiskelijalta paljon. Nuorella itsenäinen opiskelu voi olla haasteellista. Päivärytmi voi helposti nyrjähtää, koska lukujärjestyksessä tunnit ovat vasta illalla. Kun oppitunteja on vähän, jää opiskelijalle paljon itsenäistä työskentelyä joko yksin tai ryhmissä.

Kuvituskuva, jossa kolme piirrettyä ihmistä palapelin palat käsissään.
Opiskelijoita verkossa (kuva: OHJY ‒ ohjauksella hyvinvointia -hanke).

Monimuotoryhmissä opiskelijat eivät välttämättä tutustu opiskelukavereihin samalla tavalla kuin kampuksella päivisin opiskelevat. Opiskelijaelämä on hyvin erilaista verrattuna päiväopiskelijoihin. Heillä ei ole luonnollisia kohtaamisia koulun käytävillä, ruokalassa tai hyppytunneilla. Ryhmässä on paljon työssäkäyviä ja perheellisiä opiskelijoita, joten vapaa-ajalla tapahtuva opiskelijoiden ajanvietto on vähäisempää kuin päiväopinnoissa opiskelevilla. Verkko-opinnoissa opiskelijoiden kontaktit tapahtuvat lähinnä verkossa.

Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelmassa opiskelijat jaetaan Study Group -ryhmiin, jotka muodostavat opiskelijan tukiryhmän. Opiskelu voi kuitenkin tuntua yksinäiseltä ja opiskelijaelämä voi jäädä etäiseksi. Moni nuori monimuotoryhmän opiskelija alkaakin haaveilla päiväryhmään siirtymisestä (taulukko 1). Syyksi he sanovat useimmiten, että kokevat verkossa opiskelun itselleen liian haasteelliseksi ja kaipaavat tiiviimpää kontaktia opiskelukavereihin.

TAULUKKO 1. Päiväryhmään siirtyneet vuosina 2021 ja 2022.

RyhmäRyhmän kokoPäiväryhmään siirtyneiden määrä
tik21km699 (13 %)
tik22km765 (7 %)


Vaarana opintojen viivästymiseen

Monimuotoryhmästä päiväryhmään siirtyminen ei ole pelkkä ryhmänvaihto. Uuden ryhmän opinnoissa on juuri samat opintojaksot, joita opiskelija on kevään aikana suorittanut. Ryhmän vaihdosta huolimatta opintojen tulisi edetä niin, että ryhmää vaihtavat opiskelijat voisivat valmistua aloitusryhmänsä mukaisessa määräajassa. Tämä vaihe on erittäin kriittinen ja saattaa pahimmillaan johtaa opinnoista vieraantumiseen ja edelleen keskeyttämiseen tai ainakin opintojen viivästymiseen, jos opiskelijaa ei tueta siirtymisvaiheessa. Ongelmia voi tulla myös opintotukiasioissa, jos opintopisteitä ei kerry riittävästi.

Opiskelijan tulee suorittaa itsenäisesti noin 25‒30 opintopistettä lukukaudessa ryhmäsiirron aikana. Jos keväällä on jäänyt jotain opintojaksoja suorittamatta, ne voi suorittaa syksyn eli uuden ryhmän kanssa. Opintoja voi mahdollisuuksien mukaan valita myös opetussuunnitelmaan myöhemmäksi suunnitellusta tai Oamkin ulkopuolisesta opetustarjonnasta. Opiskelija ei välttämättä hahmota, mitkä olisivat hyviä valintoja, jotta opinnot etenevät. Opettajatuutorit voivat auttaa näissä valinnoissa.

Opintojen suunnittelu

Opiskelijan suunnittelun avuksi siirtymävaiheeseen tehtiin Excel-taulukko (kuva 1), johon kerättiin tutkinto-ohjelman perusopintojen opintojaksot. Opiskelija merkitsee siihen, milloin ja minkä ryhmän kanssa hän kunkin opintojakson suorittaa. Lisäksi hän ajoittaa taulukkoon muiden ryhmien opetustarjonnasta valitsemansa tai esimerkiksi campusonline.fi:stä valitsemansa opintojaksot.

Kuvakaappaus Excel-taulukosta, jossa näkyy malli yhden opiskelijan opiskelusuunnitelmasta. Mallissa on ryhmä, jossa opiskelija opiskelee, opintojakson nimet, niistä saatavat opintopisteet ja opintojen suorittamisaikataulu.
KUVA 1. Malli opiskelijan opiskelusuunnitelman tekemiseen. Kuva avautuu isommaksi klikkaamalla.

Opettajatuutorilta toiselle

Opiskelijan vaihtaessa toiseen opiskelijaryhmään, vaihtuu hänellä yleensä myös opettajatuutori. Tässä vaiheessa on opettajatuutoreiden hyvä vaihtaa tietoja keskenään (kuva 2). Alkuperäisen opettajatuutorin (verkko) kanssa opiskelija tekee suunnitelman, miten hänen opintonsa etenevät:

  • mitä opiskellaan alkuperäisessä ryhmässä
  • mitä opintoja uudessa ryhmässä
  • mitä opiskellaan muiden ryhmien opinnoista tai kokonaan Oamkin tarjonnan ulkopuolelta.
Kuvakaappaus Excel-taulukosta, jossa näkyy aikataulu, milloin opiskelija opiskelee vanhassa ja milloin uudessa ryhmässä. Lisäksi siinä on määritelty tapahtumat opiskelijan siirtymiseen ja niistä vastuussa oleva henkilö.
KUVA 2. Opiskelijan saattaminen uuteen ryhmään – prosessin vaiheet ja vastuut. Kuva avautuu isommaksi klikkaamalla.

Opiskelija toimittaa toukokuussa oman suunnitelmansa opettajatuutorille (verkko), joka vielä tarkistaa ja hyväksyy sen. Opettajatuutori (verkko) lähettää tutkintovastaavalle tiedon suunnitelma toimittaneista opiskelijoista. Tutkintovastaava ja opettajatuutori (päivä) tapaavat opiskelijat ja varmistavat opiskelijoiden siirtymisen uuteen ryhmään. Opiskelijoiden ryhmätiedot muutetaan Peppiin. Tapaamisen jälkeen opiskelijat lähettävät opettajatuutorille (päivä) suunnitelman syksyn opinnoista. Suunnitelmaa tarkastellaan syksymmällä esimerkiksi tuutorikeskustelun tai -tapaamisen yhteydessä.

Opiskelijat uudessa ryhmässä

Opiskelijan siirtyessä uuteen ryhmään on tärkeää huolehtia hänen ryhmäytymisestään. Hänet sijoitetaan Study Group -ryhmään, jota kautta hän pääsee osaksi koko opiskelijaryhmää. Jos siirtyviä opiskelijoita on useampia, heidät ripotellaan eri Study Group -ryhmiin, eikä missään nimessä tehdä heistä yhtä Study Group -ryhmää.

Paras tapa saada opiskelijat ryhmäytymään on, jos heillä on luontevia opiskeluun liittyviä ryhmissä tehtäviä oppimistehtäviä tai harjoitustöitä. Myös erilaisia ryhmäytymisharjoitteita voidaan tehdä varsinkin, jos samaan aikaan tehdään muitakin Study Group -ryhmiin liittyviä ryhmävaihtoja. Siirtyvä opiskelija opiskelee vain osan opinnoista uuden ryhmän kanssa, joten ryhmäytymiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Kaikki voittavat

Opiskelija, jolle verkko-opiskelu ei sovi, saattaa jättää opintoja tekemättä, hänen valmistumisensa viivästyy ja pahimmassa tapauksessa hän voi lopettaa opinnot. Saattaen tapahtuva ryhmän vaihtaminen on kannattavaa. Opiskelija saadaan osaksi uutta opiskelijaryhmää ja tiiviisti mukaan korkeakouluyhteisöön. Hänen opintonsa etenevät ’järkevästi’. Opettajatuutori (päivä) on selvillä ryhmään tulevien uusien opiskelijoiden tilanteesta.

TIK21KM-ryhmästä siirtyi päiväryhmään 9 opiskelijaa. Kahdeksalla heistä oli ensimmäisen lukuvuoden jälkeen enemmän kuin 60 opintopistettä (62‒85) ja seitsemän heistä on syksyllä 2022 suunnitellusti ryhmänsä mukana. Kaikkia saattaen vaihtamalla ei voida auttaa, mutta opiskelijoilla on näin suunnittelemalla hyvät mahdollisuudet sopeutua päiväopintoihin ja heille on mahdollista valmistua määräajassa ryhmän vaihdosta huolimatta.


Tuula Harju
tutkintovastaava
Oulun ammattikorkeakoulu, Informaatioteknologia

Sinikka Viinikka
lehtori
Oulun ammattikorkeakoulu, Informaatioteknologia