Opetussuunnitelmauudistus aloitetaan määrittelemällä koulutuksen ydinosaamisen kuvaukset – yksi ydinosaamislause ja kolme täsmentävää lausetta. Opetussuunnitelmatyö etenee näiden ydinosaamiskuvausten raameissa koko prosessin ajan. Seuraavassa vaiheessa suunnittelua jatketaan kartoittamalla opiskeltavan alan työtehtäviä ja niiden edellyttämää osaamista.

Vallokuva, jossa kaksi naista istuu pöydän ääressä.
Valmistuvan opiskelijan osaamisprofiilin kartoittaminen tuottaa perustan opetussuunnitelmatyölle (kuva: Kristin Hardwick/stocksnap.io).

Korkeakoulujen keskeinen tehtävä on kouluttaa osaavia asiantuntijoita organisaatioille ja yrityksille. Peruste löytyy lainsäädännöstä. Ammattikorkeakoulujen opetuksen tulee olla työelämälähtöistä sekä tutkimukseen ja sivistyksellisiin lähtökohtiin perustuvaa [1].

Tutkintokoulutus tuottaa opiskelijoille osaamista, jota he tarvitsevat työelämässä. Tutkimuksen mukaan monipuolisen alakohtaisen substanssiosaamisen lisäksi asiantuntijalta edellytetään yleisiä työelämätaitoja esimerkiksi ongelmanratkaisussa, tiimityöskentelyssä sekä oman osaamisen arvioinnissa ja kehittämisessä [2]. Edellytys on merkittävä ja asettaa vaatimuksia opetussuunnitelman uudistamiselle.

Uudistusprosessin ensimmäisen vaiheen eli koulutuksen ydinosaamisen määrittelyn jälkeen onkin syvennyttävä alan työtehtäviin ja osaamisvaatimuksiin [3] [4]. Tavoitteena on rakentaa kuva valmistuvan opiskelijan, alan asiantuntijan, osaamisprofiilista. Selvitettäviä asioita ovat ammatillinen toimenkuva, keskeiset työtehtävät sekä ammatilliset haasteet nyt ja tulevaisuudessa [3]. Näiden jälkeen kartoitusta laajennetaan osaamiskokonaisuuksiin ja osaamista osoittavaan toimintaan (ks. taulukko 1).

TAULUKKO 1. Työelämän edellyttämän osaamisprofiilin kartoittamisen kohteet ja vaikutus opetussuunnitelmaan.

1) Ammatillinen toimenkuvaKuvaa, mitä osaava alan asiantuntija tekee (tehtäväalueet, vastuut)
-> tuottaa tietoa laatia opintojen sisällöt
2) TyötehtävätMitkä ovat keskeiset työtehtävät?
-> opintojen toteutus – opitaan tekemällä työtehtäviä (erityisesti työrutiinit)
3) Ammatilliset haasteetMitä haasteita ammatinharjoittamisen ja alan tulevaisuuteen liittyy?
-> opintojen toteutus – opitaan kohtaamalla ja ratkaisemalla ammatillisia haasteita
4) Osaamiskokonaisuudet
– ammatillinen osaaminen
– yleiset työelämävalmiudet  
Mitä osaamista osaavalla ammattilaisella on oltava?
Miten osaaminen jakaantuu koulutuksen osaamiskokonaisuuksiin?
-> osaamisteemat, osaamistavoitteet, arviointikriteerit
5) Osaamista osoittava toiminta Miten eri tavoin osaaja osoittaa osaamisensa, tuo osaamisensa näkyväksi?
-> osaamistavoitteet, arviointikriteerit, osaamisen osoittamisen menetelmät

Osaamisprofiilin kartoitus jäsentää suunnittelua

Osaamisprofiilin kartoittaminen tuottaa tietoa tutkintokoulutuksen sisältöjen ja toteutuksen suunnitteluun sekä ohjaa laatimaan osaamiskokonaisuuksia. Edellä mainitut rakentuvat prosessin aikana yhteneviksi tulevien työtehtävien vaatimusten kanssa. Voimme varmistua, että koulutus tuottaa asian- ja ajanmukaista osaamista.

Opetussuunnitelmatyö jatkuu edellä tuotetun materiaalin perusteella opintokokonaisuuksien laadinnalla. Opiskelijan ammatillisen osaamisen kehittymistä havainnollistetaan määrittelemällä valinnan mukaan kullekin lukuvuodelle, lukukaudelle tai periodille oma osaamisteema eli laaja (15–60 op) opintokokonaisuus. Tavoitteena on auttaa opiskelijaa ymmärtämään opintojen keskinäinen yhteys eli minkälaisten vaiheiden kautta hänen osaamisensa kehittyy alan asiantuntijaksi [4].

Blogisarjan seuraava osa käsittelee, kuinka perusteellinen pohjatyö hyödynnetään osaamisteemojen laadinnassa.


Virkkula Esa, yliopettaja
Oulun ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu


Lähteet

[1] Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 2014/1129. Hakupäivä 12.3.2022. https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141129

[2] Tynjälä, P., Virtanen, A. & Helin, J. 2020. Työelämäpedagogisia malleja. Teoksessa A. Virtanen, J. Helin & P. Tynjälä (toim.) Työelämäpedagogiikka korkeakoulutuksessa. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto. Hakupäivä 25.3.2022. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8414-4

[3] Wesselink, R., Biemans, H., Gulikers, J. & Mulder, M. 2017. Models and Principles for Designing Competence-based Curricula, Teaching, Learning and Assessment. Teoksessa M. Mulder (toim.) Competence-based Vocational and Professional Education: Bridging the Worlds of Work and Education, 533–553. Springer.

[4] Biemans, H. J. A., Wesselink, R., Gulikers, J. T. M., Schaafsma, S., Verstegen, J. & Mulder, M. 2009. Towards competence-based VET: Dealing with the pitfalls. Journal of Vocational Education and Training 61 (3), 267–286. Hakupäivä 25.3.2022. https://doi.org/10.1080/13636820903194682