Oulun ammattikorkeakoulussa (Oamk) toteutettiin OPStart tulevaisuuteen -kilpailu lukuvuonna 2021–2022. Kilpailun tavoitteena oli opetusta merkittävällä tavalla uudistavan opintojakson tai opintokokonaisuuden ideointi.

Kuvassa neljä opiskelijaa, jotka pitävät valomainosta. Siinä lukee luota itseesi.
Oppijat keskiössä (kuva: Oulun ammattikorkeakoulu).

OPStart tulevaisuuteen -kilpailu innosti monia Oamkin opettajia ideoimaan opintojakson tai osaamiskokonaisuuden toteuttamista uudella tavalla. Kilpailuun osallistui 30 opettajaa, jotka kehittivät 11 ideaa. Useimmiten idea syntyi ryhmässä, jossa oli kahdesta viiteen opettajaa. Kilpailuun osallistui myös yksittäisiä opettajia. Osallistuneissa opettajissa oli yhtä paljon naisia ja miehiä. Kaikki Oamkin koulutusyksiköt olivat mukana kilpailussa 1–3 tuotoksella.

Oamkissa on koulutuksen johtoryhmä, jonka tehtävänä on tukea koulutuksesta vastaavaa vararehtoria ja yksiköiden johtajia koulutuksen johtamisessa ja kehittämisessä sekä koulutuksen strategisten tavoitteiden saavuttamisessa. Koulutuksen johtoryhmä järjestää pedagogisia koulutuksia ja opetuksen kehittämisen keskustelutilaisuuksia.

Koulutuksen johtoryhmä julkaisi kutsun OPStart tulevaisuuteen -kilpailuun syyskuussa 2021 Oamkin henkilöstöintra Heimossa. Lokakuun pedagogisessa koulutuksessa avattiin kilpailun tavoitteita ja arviointikriteereitä. Aikaa ideoiden kehittämiseen ja muotoiluun oli kaksi kuukautta. Ideat tuli esittää esitettiin tiiviisti PowerPoint-kalvoina, joita oli mahdollista täydentää lyhyellä videolla tai tekstillä.

Koulutuksen johtoryhmä esiarvioi tuotokset marraskuussa ennalta ilmoitettujen arviointikriteerien perusteella ja kutsui viisi ideaa joulukuussa Oamkin opetuksen kehittäminen -keskustelutilaisuuteen. Opettajilla oli mahdollisuus saada sparrausta idean esittämiseen Business Cornerissa, joka on Oamkin yrittäjyyden ja innovaatioiden koti.

Koulutuksen johtoryhmä myönsi ensimmäisen palkinnon [1] ja kunniamaininnan joulukuun keskustelutilaisuudessa. Palkintona oli kehittämisresurssin lisäksi henkilökohtainen huomiointi. Ideoita täsmennetään kevään 2022 aikana ja pilotoidaan lukuvuonna 2022–2023. (Katso kuvio 1.)

Aikajanalla seitsemään laatikkoa, joissa tekstit: kilpalun avaus 10.9.2021, pedagoginen koulutus 6.10.2021, tuotosten palauttaminen 12.11.2021, tuotosten esiarviointi 15-26.11.2021, opetuksen kehittäminen -keskustelutilaisuus 10.12.2021, ideoiden täsmentäminen 1-5 2022 ja piloitointi lukuvuosi 2022-2023.
KUVIO 1. OPStart tulevaisuuteen -kilpailun eteneminen.

Oamkin koulutuksen johtoryhmä arvioi kaikki ideat laadukkaiksi, ja ne vastasivat hyvin kilpailun tavoitteisiin [2]. Kilpailun arviointikriteerit olivat:

  • pedagogisen toteutustavan uutuus, pedagoginen muotoilu ja käsikirjoitus sekä oppimisanalytiikan hyödyntäminen
  • tavoitteiden, sisällön, toteutustavan ja arviointikriteereiden osaamisperustaisuus
  • yhteistyö: opettajat, sidosryhmä(t)
  • mahdollisuus toteuttaa ja suorittaa opintojakso tai opintokokonaisuus joustavasti
  • jatkuva kehittäminen opiskelijoilta ja verkostoilta saatuun palautteeseen perustuen sekä
  • idean esittelyn innostavuus ja esitysmateriaalin monipuolisuus [3].

Kilpailuideoiden sisältö

Kilpailussa tavoiteltiin opintojaksojen uudenlaisia pedagogisia toteutustapoja [3]. Kilpailuun lähetetyissä tuotoksissa esille nostettiin hybridioppimisympäristöt, uusien digitaalisten työkalujen käyttöönotto sekä toimintamalli, joka kannustaa tiimiä laadukkaaseen opetukseen. Yhteistyön syventämistä omalla koulutusalalla, eri koulutusalojen kesken ja toisten korkeakoulujen kanssa pidettiin tärkeänä. Samoin työyhteisöjen osallistamisille annettiin arvoa esimerkiksi työn opinnollistamisen kautta.

Opiskelun henkilökohtaistaminen nähtiin merkityksellisenä. Se voisi toteutua esimerkiksi valitsemalla moduuleja oman kiinnostuksen mukaisesti. Opiskelija voisi myös määritellä tavoitellun osaamisen tason ja valita sen mukaiset tehtävät. Opiskelijoille haluttiin tarjota vaihtoehtoisia ja joustavia opiskelumahdollisuuksia esimerkiksi non-stop opiskeluna. Lisäksi huomioitiin opinnon ja ohjauksen oikea-aikainen ajoittuminen, ja mahdollisuus osaamisen osoittamiseen testillä ilman opettajan ohjausta.

Kilpailuun osallistuvissa tuotoksissa toivottiin huomiotavan myös oppimisanalytiikka, digitaaliset osaamismerkit, laajennettu todellisuus (lisätyn, yhdistetyn- ja virtuaalitodellisuuden ratkaisut) tai mobiilisuus [3]. Opettajat toivat esiin, että oppimisanalytiikan työkaluja voidaan hyödyntää opintojen etenemisen seurannassa ja tällöin ohjausta voidaan kohdistaa sitä tarvitseville. Osaamisen osoittaminen digitaalisilla osaamismerkeillä kiinnosti opettajia. Mobiilisuuden esimerkkeinä mainittiin pelillisyys sekä opintojakson opiskelu ja opettaminen puhelimen avulla.

Opetussuunnitelmien kehittämistyö

Oamkissa opetussuunnitelmien kehittämistä tehdään jatkuvasti. Sitä ohjataan yhteisillä linjauksilla, joista tällä hetkellä keskeisin on osaamisperustaisuus. Se tarkoittaa esimerkiksi opintojaksojen osaamistavoitteiden ja arviointikriteerien selkeää määrittelyä, henkilökohtaistamista ja itsearviointia sekä erilaisia osaamisen hankkimisen ja osoittamisen tapoja. [4] Toisena ajankohtaisena teemana on tutkinnoille yhteisten osaamisten selkiyttäminen [5]. Sitä ohjaavat osaltaan Arenen suositukset ammattikorkeakoulujen yhteisiksi kompetensseiksi [6].

Opettajat, opiskelijat ja sidosryhmät kehittävät opetussuunnitelmia tutkinto-ohjelmatiimeissä, joilla on merkittävä tehtävä opetuksen ja oppimisen uudistamisessa. Tutkintovastaavat koordinoivat opetussuunnitelmatyötä ja heitä mentoroidaan osaamisperustaisuuden erityisasiantuntijoiksi. OPStart tulevaisuuteen -kilpailu toi opetussuunnitelmien kehittämiseen erilaisen lähestymistavan aiempaan verrattuna. Toimintapa mahdollisti opettajien ideoiden näkyväksi tekemisen ja niistä keskustelun eri koulutusalojen kesken. Kilpailu antoi arvostusta opettajien työlle [7].

OPStart tulevaisuuteen -kilpailulla vastattiin osaltaan korkeakoulutuksen 2020-luvun murrokseen (ks. Digivisio 2030 [8]). Siinä keskeistä on muun muassa oppijakeskeinen ajattelu, joka edellyttää uudenlaisia ratkaisuja osaamiskokonaisuuksien ja yksittäisten opintojaksojen tarjonnassa ja toteutuksessa. Oamk haluaa tarjota kansallisesti rakennettavalla alustalla kilpailukykyisiä opintoja, jotka kiinnostavat opiskelijoita ja tukevat heidän oppimistaan. [3]



Huttunen Johanna, koulutussuunnittelija
Oulun ammattikorkeakoulu, Kehittäminen ja koulutuksen tuki

Närhi Kaarina, koulutussuunnittelija
Oulun ammattikorkeakoulu, Kehittäminen ja koulutuksen tuki



Lähteet

[1] Asikainen, J. 2022. Oamkin sisäisessä OPStart tulevaisuuteen -kilpailussa ideoitiin opetusta uudistavaa opintojaksoa tai opintokokonaisuutta – voittajaidean kehittelivät kieltenopettajat Marjo Heikkinen ja Heidi Hedström. Oamk uutiset. Oulun ammattikorkeakoulu. Hakupäivä 4.4.2022. https://www.oamk.fi/fi/oamk/ajankohtaista/oamkin-uutiset/oamkin-sisaisessa-opstart-tulevaisuuteen-kilpailussa-ideoitiin-opetusta-uudistavaa-opintojaksoa-tai-opintokokonaisuutta

[2] Oulun ammattikorkeakoulu. 2021. Koulutuksen johtoryhmä. Muistio 26.11. Sisäinen lähde.

[3] Oulun ammattikorkeakoulu. 2021. Opettaja, osallistu ideallasi OPStart tulevaisuuteen -kilpailuun. Tiedote 10.9. Sisäinen lähde.

[4] Oulun ammattikorkeakoulu. 2021. OPS-linjaukset. Sisäinen lähde.

[5] Laitinen, J. 2022. Koulutuksen kehittäminen vuonna 2022. Koulutuksen johtoryhmä 28.1.2022, muistio, liite 2. Sisäinen lähde. Oulun ammattikorkeakoulu.

[6] Auvinen, P., Asikainen, E., Hakonen, A., Marjanen, P., Risku, P. & Silvennoinen, S. 2022. Suositus ammattikorkeakoulujen yhteisistä kompetensseista ja niiden soveltamisesta. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry. Hakupäivä 31.3.2022. https://www.arene.fi/julkaisut/raportit/suositus-ammattikorkeakoulujen-yhteisista-kompetensseista-ja-niiden-soveltamisesta-2022/

[7] Oulun ammattikorkeakoulu. 2021. Koulutuksen johtoryhmä. Muistio 17.12. Sisäinen lähde.

[8] Korkeakoulujen yhteinen digivisio 2030 – Suomesta joustavan opiskelun mallimaa. Digivisio 2030. Hakupäivä 4.4.2022. https://digivisio2030.fi/