Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) vakinainen toiminta käynnistyi syksyllä 1996. Toimin Oamkin ensimmäisenä rehtorina reilut 13 vuotta. Koostin tähän osin muistinvaraisia merkintöjä Oamkin alkuvuosilta. Muistin vahvistamiseksi käytin jonkin verran lukuvuosien avajaisissa pidettyjen puheiden tekstejä. Kyseessä ei ole asioiden tai tapahtumien historiallinen dokumentointi, vaan pikemminkin muutamia poimintoja vuosien varrelta. Näkökulma on pakostakin hallinnollinen, mutta minkäs teet…

Vuonna 1981, kun Suomen koulutuspolitiikka oli kansainvälisen arvioinnin kohteena, OECD:n tutkijaryhmä esitti, että Suomeen tulisi perustaa ammattikorkeakoulujärjestelmä yliopistojen rinnalle. Tuolloin opetusministeriö ei ollut vielä valmis viemään asiaa eteenpäin, mutta vuosikymmen myöhemmin vuonna 1991 säädettiin kokeilulaki ja ammattikorkeakoulujen perustamisprosessi käynnistyi laajalla rintamalla. Ammattikorkeakoulukokeilut käynnistyivät seuraavana vuonna niin sanottujen väliaikaisten ammattikorkeakoulujen toimesta. Silloin myös Oulu ensimmäisten joukossa pääsi mukaan kokeiluun. Kokeilun avulla saatiin kokemuksia vakinaisen järjestelmän perustamista varten ja opistoasteen ja ammatillisen korkea-asteen oppilaitokset saivat mahdollisuuden kehittää toimintaansa tavoitteena vakinainen korkeakoulu.

Väliaikaisen ammattikorkeakoulun johtavana rehtorina toimi Oulun terveydenhuolto-oppilaitoksen rehtori, sittemmin vakinaisen ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikön johtaja, terveydenhuoltoneuvos Annikki Lämsä. Ammattikorkeakoulukokeilulla oli johtokunta, jonka puheenjohtajana toimi ansiokkaasti silloinen Oulun kaupungin toimialajohtaja, opetusneuvos Matti Rossi. Kolmas väliaikaisen ammattikorkeakoulun voimahahmo ja avainhenkilö oli FT Maire Mäki. Väliaikaisella ammattikorkeakoululla ei ollut hallinnollisesti itsenäistä asemaa, vaan toiminta oli luonteeltaan itsenäisten oppilaitosten keskinäistä yhteistyötä. Niinpä muutosten ja uudistusten aikaansaaminen ei ollut aina helppoa.

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen päätavoitteita olivat muun muassa suomalaisten koulutustason kohottaminen, ammatillisen koulutuksen vetovoiman lisääminen, kansainvälisen rinnastettavuuden parantaminen sekä koulutuksen alueellisen vaikuttavuuden parantaminen. Kokeilu- ja kehittämisvaiheessa saadut kokemukset olivat ilmeisen rohkaisevia. Niinpä jo vuonna 1994 hallitus antoi eduskunnalle esityksen ammattikorkeakouluja koskevaksi laiksi ja jo vuonna 1996 ensimmäiset vakinaisen toimiluvan saaneet ammattikorkeakoulut, Oulu niiden joukossa, aloittivat toimintansa.

Hallituksen esityksessä ammattikorkeakoululain perusteluiksi esitettiin muun muassa, että pyrkimyksenä oli ammatillisen koulutusjärjestelmän rakenteiden uudelleenjärjestely siten, että opistoasteen ja ammatillisen korkea-asteen koulutus nostetaan keskiasteelta selkeästi korkea-asteelle järjestämällä tämä koulutus yliopistojen rinnalla toimiviin ammattikorkeakouluihin. Uudelleenjärjestelyn keskeinen tarkoitus oli myös sopeuttaa ylin ammatillinen opetus eurooppalaiseen ja kansainväliseen ympäristöön niin, että näitä opintoja harjoittava nuoriso ja myös opettajisto pääsisivät täysipainoisesti osallistumaan laajenevaan kansainväliseen koulutusyhteistyöhön. Kehittämällä ammatillisia korkeakoulututkintoja kohotettaisiin koulutuksen tasoa vastaamaan eurooppalaista korkeampaa opetusta.

Ammattikorkeakouluja perustamalla pyrittiin myös ylimmän ammatillisen opetuksen vetovoiman parantamiseen niin, että ylioppilaille ja ammattitutkinnon hankkineille olisi tarjottavana yliopistojen rinnalla toinen korkeakouluvaihtoehto. Samalla rationalisoitaisiin hajanaista oppilaitosverkkoa ja yhtenäistettäisiin kirjavaa ylläpitojärjestelmää. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistolaitoksen tehtävät ja työnjako määräytyisivät niin, että ammattikorkeakoulut vastaisivat ensisijaisesti ammatillisesta korkeakouluopetuksesta ja yliopistot alojensa ylimmästä opetuksesta ja tieteellisestä tutkimuksesta.

Lyhyen kokeilu- ja kehittämisvaiheen jälkeen Oulun ammattikorkeakoulu sai valtioneuvoston myöntämän vakinaisen toimiluvan 1.8.1996 lukien. Uuden korkeakoulun ensimmäisen lukuvuoden avajaiset pidettiin Madetojan salissa 30.8.1996. Avajaispuheessani saatoin huomauttaa, että päivä on Oulun kannalta historiallisesti merkittävä ainakin kahdesta syystä. Samanaikaisesti uuden korkeakoulun käynnistäessä ensimmäistä lukuvuottaan Ruotsin kuningaspari ja kruununprinsessa Viktoria vierailivat Oulussa. Luonnollisesti kuninkaallisten vierailun osakseen saama median huomio jätti varjoonsa ammattikorkeakoulun vaatimattoman juhlalliset avajaiset. Avajaisten vierailevaksi juhlapuhujaksi olimme saaneet silloisen opetusministeriön kansliapäällikkö Vilho Hirven. Vuonna 1996 Oulun lisäksi kahdeksan muuta ammmattikorkeakoulua eri puolilla Suomea sai vakinaisen toimiluvan.

Aloitin työni vakinaisen Oulun ammattikorkeakoulun ensimmäisenä rehtorina keväällä 1996. Sitä ennen olin toiminut viisi vuotta opetusministeriön yhteyteen vuonna 1991 perustetun Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen (CIMO) ensimmäisenä johtajana Helsingissä. Edelliset 20 vuotta olin toiminut teoreettisen fysiikan tutkijana ja opettajana, dosenttina, Oulun yliopistossa. Rehtorin virkaa täytettäessä ilmeisesti ansiokseni luettiin johtajakoemus CIMO:ssa ja erityisesti useiden vuosien mittainen kansainvälinen kokemus tutkimustyössä ja sittemmin CIMO:ssa.

Silläkin saattoi olla merkitystä, että olin selvästi ammatillisen koulutuksen kentän ulkopuolinen hakija. Ehkä katsottiin, että minulla olisi edellytyksiä johtaa useiden oppilaitosten toimintojen yhdistämistä ja kehittämistä ammattikorkeakoulun vaatimusten mukaisesti. Varsinkin Oamkin alkuvuosina rehtorin tehtävänä oli ammattikorkeakoulun hallinnon ja yhteisten palveluiden kehittäminen. Niin sanottuja perustana olevia oppilaitoksia oli toistakymmentä kappaletta ja niillä kullakin oli oma historiansa ja sen mukainen toimintakulttuuri.

Perustamisvaiheessa ammattikorkeakoulun virallinen nimi oli Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Juridisesti olimme osa Oulun seudun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymää. Kuntayhtymä oli Oulun kaupungin ja sen ympäristökuntien perustama. Tavatessani ensimmäisiä kertoja kuntayhtymän hallituksen puheenjohtajan otin esille ammattikorkeakoulun nimen. Kerroin, että mielestäni nimessä oleva seudun-sana perustuu väärin ymmärrykseen ja että se pitäisi poistaa nimestä. Perusteluna esitin, että Oamkin rekrytointi- ja vaikutusalue on paljon laajempi kuin vain Oulun seutu eli Oulu ja sen ympäristökunnat. Uuden korkeakoulun oli tarkoitus palvella koko Pohjois-Suomea ja sillä oli joitakin koulutusohjelmia, joiden rekrytointialue oli koko Suomi. Lisäksi virallinen nimi toimi huonosti muun muassa kansainvälisissä yhteyksissä.

Puheenjohtaja sanoi ymmärtävänsä asian, mutta totesi, että perustamisvaiheessa nimestä oli käyty kovaakin poliittista vääntöä ja että asia oli liian herkkä uudelleen avattavaksi. Niinpä tuon hieman hankalan nimen kanssa oli tultava toimeen. Aina kun mahdollista seudun sana jätettiinkin pois epävirallisissa dokumenteissa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Vihdoin vuonna 2014 uusitussa valtioneuvoston toimiluvassa ammattikorkean nimi oli siinä muodossa kuin sen olisi pitänyt olla alusta alkaen.

Toinen paljon merkittävämpi asia, jonka otin varhain esille, oli Oamkin juridinen asema osana kuntayhtymää. Toisen lukuvuoden avajaispuheessani saatoin todeta, että Oamkin ylläpitohallinnon järjestämisestä oli käyty keskustelua koko vuoden ajan. Vaikka hallinto ei ollut itseisarvo ammattikorkeakoulun toiminnassa, ei ollut samantekevää, miten se oli järjestetty. Hallinnon olisi luotava puitteet tulokselliselle toiminnalle. Asian taustalla vaikutti myös valtioneuvoston toimilupapäätös, joka edellytti Oamkin hallinnon kehittämistä. Ylläpitohallintoa koskevat ratkaisut tulisi johtaa ammattikorkeakoulun tehtävästä ja sille asetetuista kehittämistavoitteista. Velvoite ylläpidon yhtenäistämisestä sisältyi valtioneuvoston toimilupapäätökseen. Ylläpitohallinnon järjestämisessä oli siis kysymys siitä, miten ammattikorkeakoulun perustana olevien oppilaitosten omistajat muodostaisivat keskenään uuden oikeuskelpoisen elimen ammattikorkeakoulun omistajaksi. Eniten esillä olleet vaihtoehdot olivat uusi kuntayhtymä ja osakeyhtiö.

Suomessa oli useita ammattikorkeakouluja, joiden ylläpitäjänä oli osakeyhtiö tai säätiö ja kokemukset niistä olivat positiivisia. Oamkissa asia eteni niinkin pitkälle, että kuntayhtymän hallitus päätti äänestyspäätöksellä esittää kevään 1997 yhtymäkokoukselle ammattikorkean muodostamista osakeyhtiöksi. Yhtymäkokoukselle asia oli vaikea. Se ei ottanut kantaa yhtymähallituksen esittämään osakeyhtiöön, vaan päätti, että Oamk jatkaa kuntayhtymässä kunnallisen liikelaitoksen muodossa. Liikelaitos oli kuntakentässä yleinen tapa hoitaa jotain erityistehtävää, mutta tässä tapauksessa erikoista oli se, että Oamk muodosti suuren osan koko kuntayhtymän perustoiminnan volyymista. Näin ollen liikelaitosratkaisulla ei ollut suurta merkitystä Oamkin itsenäisen aseman kannalta. Ehkä merkittävin asia oli se, että liikelaitos oli oma erillinen taseyksikkö, mikä helpotti Oamkn taloudellisen tuloksen seuraamista pidemmällä tähtäimellä.

Vuonna 1996 aloittaneen Oamkin ensimmäiset vuodet olivat toiminnan kehittämisen ja valtavan kasvun vuosia. Syksyn 2000 lukuvuoden avajaisissa saatoin todeta, että toiminnan käynnistyttyä neljä vuotta sitten, perustana olleita oppilaitoksia oli 9 kappaletta: Oulun sosiaalialan oppilaitos, Oulun terveydenhuolto-oppilaitos, Oulaisten terveydenhuolto-oppilaitos, Oulun diakoniaopisto, Oulun kauppaoppilaitos, Koivikon maatalousoppilaitos, Kempeleen puutarhaoppilaitos, Oulun metsäoppilaitos ja Oulun teknillinen oppilaitos. Siitä alkoi yhdeksään erilaiseen oppilaitoskulttuuriin pohjautuva yhteinen taival uutena ammattikorkeakouluna. Vaikka hallinnollisten asioiden valmistelu ja järjestelyt olivat tuolloin vielä kovin keskeneräiset, ensimmäisen lukuvuoden aloitti noin 800 uutta amk-opiskelijaa. Seuraavan lukuvuoden alkaessa saimme liittää Raahen tietokonealan oppilaitoksen joukkoomme. Samaan aikaan insinöörikoulutuksen aloituspaikkoja lisättiin huomattavasti tietotekniikan alalla ja kaikkiaan vuonna 1997 uusia opiskelijoita otettiin jo noin tuhat.

Syksy 1998 alkoi sillä tavalla poikkeuksellisesti, että perustana olevien oppilaitosten joukko ei laajentunut, mutta uusien opiskelijoiden määrä kasvoi jälleen noin sadalla edelliseen vuoteen verrattuna. Ammattikorkeakoulun henkilökunnan määrä kasvoi toki huomattavasti, kun Oulun teknillisen oppilaitoksen jäljellä oleva henkilökunta otettiin ammattikorkeakouluun.

Lukuvuosi 1999–2000 alkoi jälleen laajenemisen merkeissä. Oulun konservatorio sekä Oulun ja Raahen ammattioppilaitosten laboratorioalat liitettiin perustana olevien oppilaitosten joukkoon. Liisäksi Raahen porvari- ja kauppakoulu aloitti ammattikorkeakoulun sopimuskumppanina. Lukuvuoden 2000–2001 aloituspaikkojen määrä oli jo yli 1 300 ja se kasvoi noin sadalla seuraavana vuonna. Opiskelijoiden kokonaismäärä oli kasvanut jo yli 5 500:n ja kasvu jatkui vielä seuraavinakin vuosina. Näin Oamk oli muutamassa vuodessa kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista ammattikorkeakouluista.

Kasvu ei ollut sattumanvaraista, vaan se perustui pian vakinaistamisen jälkeen hyväksyttyyn strategiaan, jonka mukaan Oamkin osuus koko valtakunnan aloituspaikoista tulisi vastata rekrytointialueemme nuorisoikäluokan osuutta koko valtakunnan ikäluokasta. Nopeaan kasvuun liittyy aina uhka toiminnan laadun heikkenemisestä. Oli selvää, että useita vuosia jatkuva kasvu ja suuret organisaation muutokset saattoivat henkilöstön ja opiskelijat kovalle koetukselle. Oli todennäköistä, että kovasta yrittämisestä huolimatta opetus ja opiskelun tukipalvelut kärsivät kasvusta. On kuitenkin syytä huomauttaa, että kasvu ei kohdannut kaikkia koulutusaloja tasapuolisesti, vaan se oli suunnattu työelämän tarpeiden mukaisesti lähinnä tekniikan ja liiketalouden alan koulutukseen.

Vuoden 2002 syksyllä muutamat ammattikorkeakoulut Suomessa viettivät toimintansa 10-vuotisjuhlia, sillä ne olivat aloittaneet toimintansa kokeiluvaiheen väliaikaisena ammattikorkeakouluna syksyllä 1992. Väliaikainen ammattikorkeakoulu oli aloittanut Oulussakin syksyllä 1992, mutta yhteisiä 10-vuotisjuhlia emme pitäneet, sillä eri yksiköt liittyivät joukkoomme eri vuosina 1996–1999. Kaikille yhteistä aloitusvuotta ei ollut olemassa. Lukuvuoden avajaisissa tarkastelin kuitenkin, mitä 10 vuodessa oli saatu aikaan.

Valtakunnallisen korkeakoulupolitiikan näkökulmasta saatoin todeta, että ammattikorkeakoulu-uudistus oli jo osoittautunut varsin tarpeelliseksi ja oikeaan osuneeksi ratkaisuksi. Suomessa oli noin 30 ammattikorkeakoulua, joissa vuosittain aloitti yli 25 000 uutta opiskelijaa ja opiskelijoiden kokonaismäärä oli noin 120 000. Suurta muutosta kuvasi myös se, että uusien ammattikorkeakoulujen perustana olevia oppilaitoksia oli ollut yhteensä noin 250 kappaletta. Ammattikorkeakoulu-uudistuksen päätavoitteita olivat muun muassa suomalaisten koulutustason yleinen kohottaminen ja ammatillisen koulutuksen vetovoiman lisääminen sekä kansainvälisen vertailtavuuden parantaminen ja koulutuksen alueellisen vaikuttavuuden vahvistaminen. Näissä tavoitteissa oli edetty, mutta edelleen ne olivat ajankohtaisia.

Työmarkkinoilla ammattikorkeakoulut oli hyväksytty osaksi suomalaista koulutusjärjestelmää ja amk-tutkinnon suorittaneilla oli kysyntää työelämässä. Opetusta oli myös kehitetty ponnekkaasti ja koulutusohjelmat olivat omaleimaisia. Opettajat ja henkilökunta olivat panneet itsensä likoon uuden korkeakoulun puolesta. Uudistus oli ollut myös jatkuvan sisäisen ja ulkoisen, myös kansainvälisen, arvioinnin kohteena. Kesäkuussa 2002 julkaistiin OECD:n ammattikorkeakouluja koskeva arviointi.

Kansainvälisen arviointiryhmän selkeä johtopäätös oli, että vaikka kehittämistä ja parannettavaa oli, niin Suomen ammattikorkeakoulupolitiikka oli ollut erittäin menestyksellistä. Arviointiryhmä tuki niin sanotun kahden pilarin järjestelmän eli yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen edelleen kehittämistä rinnakkain ja esitti muun muassa, että juuri silloin käynnistymässä olevat ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot rinnastettaisiin ylempiin korkeakoulututkintoihin eli maisteritutkintoihin. OECD:n arviointiryhmän kriittisimmät kommentit kohdistuvat ammattikorkeakoulujen omistukseen ja hallintoon. Niinpä opetusministeriön tavoitteena oli, että valmisteilla oleva uusi laki määrittelisi myös hallintoa koskevat asiat entistä selkeämmin.

Vuonna 2003 voimaan tullut uusi ammattikorkeakoululaki sääti ammattikorkeakouluille perinteisten korkeakoulujen tyypilliset tunnusmerkit, jotka ovat tutkimuksen ja opetuksen vapaus, sisäinen autonomia ja korkeakouludemokratia. Se myös toi opiskelijakunnan virallisesti osaksi ammattikorkeakouluyhteisöä. Laki selkeytti ammattikorkeakoulun ja sen ylläpitäjän välistä tehtäväjakoa, mutta kului vielä 10 vuotta, ennen kuin kolmas suuri lakiuudistus yhtenäisti kaikki ammattikorkeakoulut osakeyhtiömuotoisiksi itsenäisiksi korkeakouluiksi.

Vanha totuus sanoo, että korkeakoulun perustaminen kestää 15–20 vuotta. Suomen ammattikorkeakoulujen 30-vuotinen historia osaltaan osoittaa, että tuossa ”totuudessa” on vinha perä. Hidas kehitys ei johdu pelkästään korkeakouluista itsestään. Opetus- ja kulttuuriministeriö ohjaa vahvasti korkeakoulujen toimintaa erityisten tavoite- ja tulossopimusten muodossa. Lisäksi kaiken toiminnan pitää tapahtua lain säätämissä puitteissa. Ammattikorkeakoululain saattaminen nykyiseen muotoonsa kesti noin 20 vuotta.


Lantto Lauri
Oulun ammattikorkeakoulu, rehtori (emeritus)


Blogiteksti on osa kokoomajulkaisua, joka ilmestyy myöhemmin keväällä Vieraskynä-palstalla.

Post Views: 1 891