Tehoja pohjoiseen rehuntuotantoon – Tarkista nurmen kaliumtalous

Pohjois-Suomi elää nurmesta – ja nurmi elää mitä suurimmissa määrin kaliumista. On erittäin selvää, että pääravinteena kalium on merkittävä nurmen sadon muodostumisen ja määrän kannalta, mutta millainen kaliumlannoitustarve todella on ja millaisia ovat nurmen kaliumlannoituskäytännöt Pohjois-Suomen maalajeilla? OmaNauta-hankkeessa tehtiin selvitys eloperäisten ja karkeiden kivennäismaiden reservikaliumtilastoista ja turvemaiden lannoituskäytännöistä Pohjois-Suomessa. Tuloksissa yllättivät reservikaliumpitoisuuksien suuret vaihtelut kaikilla vertailun maalajeilla. Eloperäisten peltojen kaliumlannoituksen puutteista saatiin viitteitä nurmituloksista, joissa rehun kaliumpitoisuudet saattoivat olla kaliumlannoituksesta huolimatta matalia. 

Nurmen kaliumlannoitussuositukset ovat hajanaiset

Kaliumlannoituksen suunnittelussa on hyödynnetty pitkään maan viljavuuskaliumpitoisuutta, mutta se on osoittautunut todellisuudessa melko epävarmaksi kaliumtarpeen ennustajaksi. Nykyisin suositellaankin määrittämään maasta reservikaliumpitoisuus, joka on luotettavampi lannoitustarpeen mittari. Tiedetään, että kun reservikaliumpitoisuus maassa on alle 500 mg/l maata, nurmen kaliumlannoitus on yleensä tarpeellista ja hyvin kannattavaa Kykkänen, S. & Virkajärvi, P. 2014. Nurmen lannoitussuositukset muuttuvat. MTT Maaninka. Hakupäivä 11.2.2018. https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/esittely/toimipaikat/ruukki/Tietopankki/Peltokasvituotanto/Nurmikasvit/Nurmen%20lannoitussuositukset_%20kykkänen.pdf Virkajärvi, P., Kykkänen, S., Räty, M., Hyrkäs, M., Järvenranta, K., Isolahti, M. & Kauppila, R. 2014. Nurmien kaliumtalous. Maan reservikaliumin merkitys kaliumlannoituksen suunnittelussa. MTT raportti 165. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT). Hakupäivä 11.2.2018. https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/485102/mttraportti165.pdf?sequence=1. Reservikaliumpitoisuus siis antaa suuntaa lannoituksen kannattavuuteen, mutta tarkkoja suosituksia varsinaisiksi lannoitusmääriksi eri reservikaliumpitoisuuksien maille ei ole. Kaliumtarvetta voi viljelijä itse arvioida myös rehuanalyysin kaliumpitoisuuden avulla sekä lohkokohtaisia satotasoja ja kasvuston kuntoa seuraamalla. 

Kaliumia sitoutuu nurmisatoon usein yli 200 kg/ha. Lannoitussuositukset viljavuuskaliumin perusteella ovat nykyisin maksimissaan 170 kg kaliumia/ha/vuosi. Kaliumlannoitusta voi markkinoilla olevilla lannoitteilla ja karjanlannan avulla käytännössä toteuttaa usein vain noin 150 kg/ha, ellei kaliumia lisätä pellolle erikseen esimerkiksi kaliumsuolana. Jos maassa ei kaliumreservejä ole, ei kaliumlannoitus nykyisillä suosituksilla välttämättä ole riittävää, ja kaliumlannoitukseen perehtyminen voi tuoda suuren hyödyn tilan rehuntuotantoon ja talouteen.

”Meillä korpia raivattu on” 

Kalium saadaan maaperästä, jossa sitä on eri määriä mineraaliaineksesta ja pellon käyttöhistoriasta riippuen. Luontaisesti kaliumrikkaita maalajeja ovat savet ja kiillepohjaiset kivennäismaat Virkajärvi, P., Kykkänen, S., Räty, M., Hyrkäs, M., Järvenranta, K., Isolahti, M. & Kauppila, R. 2014. Nurmien kaliumtalous. Maan reservikaliumin merkitys kaliumlannoituksen suunnittelussa. MTT raportti 165. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT). Hakupäivä 11.2.2018. https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/485102/mttraportti165.pdf?sequence=1, kun taas selvästi kaliumköyhiä maita tiedetään olevan ainakin turvemaat, joissa siis kaliumia on kasveille maalajin syntyhistorian takia tarjolla todella vähän. Suurin osa viljellyistä turvemaista sijaitsee Suomen pohjoisosassa Pohjois- Pohjanmaalta, jossa lähes kolmas osa pelloista on turvemaata Lampela, E. 2014. Turvemaiden viljelyn nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Pohjois-Pohjanmaalla. Opinnäytetyö. Oulun ammattikorkeakoulu. Hakupäivä 12.3.2018. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/83398/LAMPELA_ELISA.pdf?sequence=1.. 

Tässä työssä selvitettiin erityisesti Pohjois-Suomen eloperäisten maiden reservikaliumpitoisuuksia, joiden arveltiin olevan pieniä. Vertailuun otettiin mukaan pohjoisen toinen suuri maalajiryhmä, eli karkeat kivennäismaat, sillä kivennäisaineksen merkitys kaliumlähteenä kasvaa siirryttäessä puhtailta turvemailta multamaille.

Maan kaliumpitoisuuksissa suuret vaihtelut

Eurofins Viljavuuspalvelun reservi- ja viljavuuskalium tilastoista 2012–2017 kävi ilmi, että maaperän kaliumvarat olivat odotetusti vähäiset turvemailla niin valtakunnallisesti kuin IV–V viljelyvyöhykkeillä. Yllättävintä olivat kuitenkin suuret vaihteluvälit reservikaliumpitoisuuksissa niin turvemailla, multamailla kuin karkeilla kivennäismaillakin. Pohjois-Suomen multamaiden reservikaliumpitoisuudet olivat keskimäärin selkeästi matalampia kuin valtakunnalliset arvot. Tämä voi tarkoittaa, että meillä on enemmän tarvetta kaliumlannoitukselle eloperäisillä mailla kuin muualla Suomessa. Suuret vaihtelut tuloksissa puoltavat suositusta analysoida reservikaliumpitoisuuksia yhä enemmän tila- ja lohkotasolla. (Taulukot 1 ja 2.)

TAULUKKO 1. Eloperäisten maiden valtakunnallisissa kaliumpitoisuuksissa oli suuret vaihteluvälit

TAULUKKO 2. IV–V viljelyvyöhykkeen eloperäisten maiden kaliumpitoisuudet olivat etenkin multamailla valtakunnan arvoja alempia

Nurmirehun kaliumpitoisuus paljastaa yleensä lannoituksen onnistumisen

Yara Suomen Kasvuohjelma -yhteistyön tulokset paljastivat, että nurmelle annetuilla ravinnemäärillä ja sääoloilla oli suuri merkitys satomääriin, rehuanalyysituloksiin ja peltotaseisiin. Kaliumlannoituksen määrät olivat turvemaalle todennäköisesti liian vähäisiä vuonna 2017, mikä näkyi matalina satomäärinä, matalahkona rehun kaliumpitoisuutena ja negatiivisena kaliumtaseena. Vastaavasti vuoden 2016 havaintoruutujen parempi kaliumviljavuus ja runsaampi kaliumlannoitus näkyi todennäköisesti parempina rehun kaliumpitoisuuksina. Selvitystyössä tehdyn kyselyn mukaan myös maatiloilla arvioitiin turvemaiden kaliumlannoituksen olevan pääosin liian vähäistä. Kaliumin pitoisuudet olivatkin melko matalia (18–22 g/kg ka) maatiloilta saaduissa rehuanalyysituloksissa. (Kuvio 1.)

KUVIO 1. Havaintoruuduilla todettiin vuonna 2017 huomattavan matalia rehun kaliumpitoisuuksia etenkin ensimmäisessä sadossa. Paras sato ja kaliumpitoisuudet olivat havaintoruudulla ”Y6 + Y6”, jonka pääravinteiden lannoitusmäärät oli suunniteltu tasapainoisiksi, mutta selvästi yli ympäristökorvauksen suositusten (lannoitusmäärät eloperäisellä maalla NPK 210–54–119).

KUVIO 2. Havaintoruutujen kaliumtaseet (vihreä pylväs) vuonna 2017 olivat pääosin erittäin negatiivisia, eli maasta oli lannoituksen lisäksi sitoutunut kaliumia satoon. Ravinneköyhällä maalla tavoitteena olisivat mieluummin olleet positiiviset peltotaseet. 

Kaliumlannoituksen tarkentaminen tärkeää pohjoisen eloperäisillä mailla

Tilatasolla kaliumlannoituksen tarpeen arvioinnissa tulisi kiinnittää selvästi enemmän huomiota rehun kaliumpitoisuuksiin ja suunnitella kaliumlannoitus satotason mukaisesti. Reservikaliumpitoisuuksia tulisi analysoida entistä enemmän, jotta kaliumlannoitus voitaisiin kohdentaa oikeille kasvulohkoille ja säilörehunurmentuotanto saataisiin entistä kannattavammaksi. Reservikalium määritys tulisi tehdä myös pohjamaasta, mikäli pohjamaan maalaji on eri kuin pintamaan. Kaliumlannoituksen suunnitteluun ja ilmiön ymmärtämiseen tarvittaisiin myös selkeitä maaperän ja kaliumtarpeen tunnistamiseen liittyviä toimintaohjeita pohjoisen tuotannon kehittämiseksi. Suuret nurmisadot ja monivuotinen laaja juuristomassa ovat tärkeä tavoite tuotannolle, sillä ne toimivat äärimmäisen tehokkaina hiilensitojina eloperäisillä mailla ja edistävät näin yhteisiä ilmastotavoitteita. Tasapainoisen lannoituksen ja satotasojen kasvamisen myötä vähenevät myös ympäristölle haitallisten ravinteiden huuhtoutuminen.

Viljelijän lyhyt muistilista kaliumlannoitus tarpeen testaamiseen

1. Tarkista rehujen kivennäispitoisuudet: säilörehunurmen kaliumpitoisuuden kannattaa olla yli 20 g/kg ka, mutta alle 30 g/kg ka.
2. Selvitä tärkeimpien rehuntuotantolohkojen reservikaliumtilanne, reserviravinneanalyysi on voimassa 10–20 vuotta.
3. Tee kaliumlannoituskaistoja esimerkiksi kalisuolalla, joista voit seurata kaliumlannoituksen vaikuttavuutta omassa rehuntuotannossasi.
4. Ota havainnot kasvustosta ja satotaso huomioon lannoitussuunnittelussa.

Oulun ammattikorkeakoulun agrologiopiskelija Tiina Lämsä teki selvityksen maaperän luontaisten kaliumvarojen ja kaliumlannoituksen merkityksestä tilatasolla säilörehunurmen viljelyssä turvemailla IV- viljelyvyöhykkeellä osana OmaNauta- hanketta ja opinnäytetyötään. Työn toinen toimeksiantaja oli Yara Suomi. Selvityksessä oli mukana Eurofins Viljavuuspalvelun reservi- ja viljavuuskalium tilastoja vuosilta 2012–2017, Yara Suomen ja Hankkija Oy:n Kasvuohjelma yhteistyön havaintoruututuloksia vuosilta 2016 ja 2017, sekä tilakysely, jossa selvitettiin kolmen tilan kaliumlannoitusta, satotietoja, viljavuustietoja ja rehuanalyyseja turvemailla IV-viljelyvyöhykkeellä.

Lue koko opinnäytetyö

Lähteet

Uusimmat artikkelit