Oulun ammattikorkeakoulu
ePooki 87/2019

Luomukeruutuotanto ja luomukeruualueiden perustaminen

10.12.2019 ::

Metatiedot

Nimeke: Luomukeruutuotanto ja luomukeruualueiden perustaminen

Tekijä: Järvelä Marja-Liisa; Tiermas Mervi (toim.)

Aihe, asiasanat: luonnontuoteala, luonnonmukainen metsänhoito

Tiivistelmä: Suomalaisten keruutuotteiden ja luomukeruutuotteiden kysyntä kasvaa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Tarjonnan kasvattaminen edellyttää luomuraaka-aineen saatavuuden kehittämistä, johon kuuluu olennaisena osana luomukeruualan laajentaminen.

Keruutuotteita ovat luonnonvaraisesti kasvavat kasvit ja niiden osat, joita voidaan kerätä joko jokamiehenoikeuksilla tai maanomistajan luvalla. Niitä hyödynnetään esimerkiksi elintarvike-, rehu-, kosmetiikka- ja lääketeollisuuden raaka-aineena, koristekäytössä sekä osana erilaisia palveluja. Villinä luonnossa kasvavia raaka-aineita ja niistä jalostettuja tuotteita ei voida markkinoida ja myydä luomuna, ellei keruualuetta ole liitetty luomuvalvontaan.

Luomukeruutuotantoon liittyvä viranomaisohjeistus uudistettiin vuoden 2018 aikana ja tässä koontijulkaisussa avataan uudistuksen vaikutuksia luomukeruutuotantoon ja luomukeruualueiden perustamiseen: Mikä on luomukeruualue? Miten luomukeruualue perustetaan? Miksi keruualueen luomusertifiointi kannattaa? Mitkä ovat keruutuotetoimijoiden roolit, vastuut ja velvollisuudet?

Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk

Aikamääre: Julkaistu 2019-12-10

Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:isbn:978-951-597-187-6

Kieli: suomi

ISBN: 978-951-597-187-6

Suhde: http://urn.fi/URN:ISSN:1798-2022, ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut

Oikeudet: CC BY-NC-ND 4.0

Näin viittaat tähän julkaisuun

Järvelä, M-L. & Tiermas, M. (toim.) 2019. Luomukeruutuotanto ja luomukeruualueiden perustaminen. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 87. Hakupäivä 19.4.2024. http://urn.fi/urn:isbn:978-951-597-187-6.

Suomalaisten keruutuotteiden ja luomukeruutuotteiden kysyntä kasvaa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Tarjonnan kasvattaminen edellyttää luomuraaka-aineen saatavuuden kehittämistä, johon kuuluu olennaisena osana luomukeruualan laajentaminen.

Keruutuotteita ovat luonnonvaraisesti kasvavat kasvit ja niiden osat, joita voidaan kerätä joko jokamiehenoikeuksilla (marjat, sienet ja villiyrtit) tai maanomistajan luvalla (muun muassa kuusenkerkkä, koivunmahla ja mustikan lehti). Niitä hyödynnetään esimerkiksi elintarvike-, rehu-, kosmetiikka- ja lääketeollisuuden raaka-aineena, koristekäytössä sekä osana erilaisia palveluja. Villinä luonnossa kasvavia raaka-aineita ja niistä jalostettuja tuotteita ei voida markkinoida ja myydä luomuna, ellei keruualuetta ole liitetty luomuvalvontaan. 

Luomukeruutuotantoon liittyvä viranomaisohjeistus uudistettiin vuoden 2018 aikana ja tässä koontijulkaisussa avataan uudistuksen vaikutuksia luomukeruutuotantoon ja luomukeruualueiden perustamiseen. Uuden ohjeistuksen myötä Suomen Lapissa, Pohjois-Pohjanmaan Koillismaalla ja Kainuun pohjoisosissa sijaitseva maailman suurin yhtenäinen, yhteensä noin 11,65 miljoonaa hehtaaria kattava luomukeruualue pirstaloitui ja sen pinta-ala pieneni noin puoleen Vuorela, E. 2019. Case luomu – se kolmas sertifikaatti. Puheenvuoro maakuntaliittojen luomukeruutilaisuudessa 10.9.2019. Kutsutilaisuus.. Luomukeruualueiden pinta-alan kasvattamiseen tähtäävään yhteistyöhön osallistuu laaja toimijaverkosto, johon kuuluu luonnontuotealan yrityksiä ja yhdistyksiä, metsätalouden ja -teollisuuden toimijoita, muita tki-, koulutus- ja neuvontasektorin organisaatioita sekä viranomaisia. 

Luomukeruutuotteiden kysynta ja tarjonta

Luomukeruutuotteita kysytään enemmän kuin tarjotaan

Timonen Eija, Hilli Anu

Luonnontuotteiden kysyntä luomuna kasvaa. Suomessa kerätään luomusertifioituja marjoja ja sieniä sekä vähäisessä määrin myös muita luonnontuotteita. Kysynnän kasvaessa luomuraaka-aineiden saatavuus tulee varmistaa keruuverkostoja, toimitusketjuja ja sopimusmalleja kehittämällä. Myös metsänomistajien tietoisuutta luomukeruutuotteiden mahdollisuuksista osana metsästä saatavia tuloja tulee edistää.

Sertifiointi ja vaatimukset

Luomukeruualueiden sertifiointi ja vaatimukset: Mikä on luomukeruualue?

Tiermas Mervi, Mahosenaho Taimi, Järvelä Marja-Liisa

Suurin osa Suomen maa- ja metsäpinta-alasta on luomukelpoista, mutta vain pieni osa metsistämme on liitetty luomuvalvontaan. Luomulaatuisena on mahdollista hyödyntää vain ne keruutuotteet, jotka on kerätty luomusertifioiduilta keruualueilta. Muut raaka-aineet etenevät tuotantoketjussa tavanomaisesti tuotettuina, vaikka ne olisivat peräisin luomukelpoisilta alueilta.

Sertifiointi

Luomukeruualueiden sertifiointi: Miten?

Tiermas Mervi, Mahosenaho Taimi, Järvelä Marja-Liisa

Keruualue voidaan liittää luomuvalvontaan joko maanomistajan tai ulkopuolisen keruualueselvittäjän toimesta. Kuluista ja valvontamaksuista vastaa keruualueen luomuvalvontaan liittänyt toimija. Hän myös saa luomuvalvontaan kuulumisesta asiakirjaselvityksen, joka mahdollistaa alueelta kerättyjen tuotteiden hyödyntämisen luomulaatuisina.

Keruualueen luomusertifiointi

Luomukeruualueiden mahdollisuudet: Miksi keruualueen luomusertifiointi kannattaa?

Tiermas Mervi, Mahosenaho Taimi, Järvelä Marja-Liisa

Luomusertifioinnilla voidaan parantaa keruutuotearvoketjun kannattavuutta ja avata lopputuotteille laajemmat markkinat. Etenkin kansainvälisillä markkinoilla, missä arktisissa olosuhteissa kasvaneille keruutuotteille on kasvavaa kysyntää, erilaiset sertifikaatit ovat ensiarvoisen tärkeitä. Vaikka luomukeruualueiden perustaminen tukisi paikallista elinkeinotoimintaa, vain harvat Suomen kunnat ja kaupungit ovat toistaiseksi lähteneet luomusertifioimaan omistuksessaan olevia metsiä.

Luomukeruu

Luomu on valvottu järjestelmä: Keruutuotetoimijoiden roolit, vastuut ja velvollisuudet

Tiermas Mervi, Mahosenaho Taimi, Järvelä Marja-Liisa

Keruutuotetoimijoiden roolit, vastuut ja velvollisuudet riippuvat siitä, millä toimintamallilla alue on liitetty luomuvalvontaan ja onko kyse jokamiehenoikeudella kerättävistä vai niiden ulkopuolelle kuuluvista luonnontuotteista. Lisäksi lainsäädäntöön ja valvontaan vaikuttaa se, miten luonnontuotteet käsitellään keruun jälkeen.

 

 

 

Lähteet