Kohti Hämeenlinnan virtuaalista kulttuuripolkua Opetus- ja matkailualan näkemyksiä Hämeenlinnasta, sosiaalisesta mediasta ja mobiililaitteista
Hara-Fabrin, Kati (2010)
Hara-Fabrin, Kati
2010
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8247-2

Tiivistelmä
Virtuaalinen kulttuuripolku on Hämeenlinnan kaupungin uusi sosiaalista mediaa hyödyntävä verkkopalvelu. Palvelu toteutetaan Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Tiedon ja kulttuurin avoin oppimisympäristö (TIKU)-projektissa, joka on osa valtakunnallista ESR-rahoitteista Tietoyhteiskunnan tilat ja sisällöt (TTS)-hanketta. Niiden yhtenä tavoitteena on kehittää kirjastopalveluja, joissa toiminnan uutena välineenä on mukana sosiaalinen media. Hämeenlinnassa on projektista 2009 toteutettu Häme-Wiki sekä editointi- ja digitointitila ääkirjastoon. TTS-hankkeessa ovat mukana omilla projekteillaan myös Kouvolan ja Tampereen kaupunginkirjastot. Oulun yliopisto tutkii hankkeen vaikuttavuutta ja Tampereen yliopisto tuottaa tietoa hankkeessa tehtävästä kehittämistyöstä.
Virtuaalipolulla kulttuuriin tutustutaan, siitä keskustellaan ja sitä tuotetaan ja jaetaan sosiaalisen median keinoin. Palvelussa käyttäjät löytävät Google Maps -karttapohjalta teemoitettuja reittejä Hämeenlinnasta ja sen lähiympäristöstä. Polkuihin voi tutustua verkossa tai ne voi ladata älypuhelimeen ja lähteä tien päälle. Matkapuhelimilla luettavien QRviivakoodien avulla käyttäjät saavat kohteista lisätietoja. Virtuaalipolun ideointiin on kaupunginkirjaston lisäksi osallistunut kaupungin muita kulttuuritoimijoita. Palvelu avautuu syksyllä 2010.
Tutkimuksen lähtökohtana oli kirjaston kehittämistoiminnan tukeminen. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla virtuaalipolkua voidaan kehittää potentiaalisten käyttäjien haluamaan suuntaan. Haastatteluiden ja webropol-kyselyn avulla selvitettiin, mistä paikoista, tapahtumista tai palveluista virtuaalipolun potentiaaliset käyttäjät ovat kiinnostuneita ja mistä aiheista he haluaisivat tietoja. Arvioitiin myös heidän kiinnostustaan ja valmiuksiaan käyttää sosiaalista mediaa ja mobiililaitteita. Tutkimus kohdistettiin opetus- ja matkailualaan; opettajiin, oppilaisiin ja matkailualan työntekijöihin. Tutkimukseen osallistui Hämeenlinnan Yhteiskoulun lukion ja Tavastian koulutuskeskuksen opettajia ja oppilaita sekä
kaupungin matkailuneuvonnan ja Hämeen Matkailun työntekijöitä. Haastatteluja tehtiin yhteensä 16 ja kyselyyn vastasi 70 oppilasta. Tutkimus toteutettiin maalis-elokuussa 2010.
Tutkimuksessa nousivat esiin Hämeenlinnan tunnetut nähtävyydet: linna, Aulanko, Ahvenisto ja Verkatehdas. Tapahtumien osalta eskiaikamarkkinoita seurasivat kaupungin monet musiikkitapahtumat. Palveluissa korostuivat kaupat, ravintolat ja matkailualan yritykset.
Teemoittelun kautta haastateltavien kiinnostus kohdistui erityisesti historiaan ja luontoon liittyviin aiheisiin. Hämeenlinna nähtiin viihtyisänä puistojen kaupunkina.
Matkailuala kerää kohde- ja tapahtumatietoja suoraan järjestäjiltä. Tavastian koulutuskeskuksessa matkailupuoli tarvitsee paljon tietoja kaupungin nähtävyyksistä ja historiasta. Lukion opettajat tarvitsevat kaupunkiin liittyviä tietoja jonkin verran oppiaineesta riippuen.
Opettajat ja oppilaat etsivät tietoja erityisesti Googlen, Wikipedian ja kaupungin verkkosivujen kautta.
AVO (Avoimet verkostot oppimiseen) -koulutuksen myötä lukion opettajat olivat ottaneet sosiaalista mediaa opetukseen mukaan Tavastian opettajia enemmän. Lukiossa oli hyödynnetty erityisesti wikikirjoittamista, mutta aineistoa oli tuotettu avoimeen verkkoon vähän. Sekä lukion että Tavastian oppilaiden mukaan opetuksessa hyödynnetään lähinnä Wikipediaa tiedonhaussa ja katsotaan videoita YouTubesta. Mobiilipalvelujen hyödyntäminen ei ollut tuttua lukion opettajille ja matkailualallakin hyödyntäminen oli vähäistä. Tavastian opettajista jo neljä viidestä käytti internetiä matkapuhelimella ja Tavastian ja lukion oppilaista kolmasosa.
Virtuaalipolku nähtiin hyvänä ideana esitellä kaupungin historiaa ja lisätä paikallistuntemusta. Polkuihin oltiin kiinnostuneita tutustumaan niin fyysisesti kuin verkon kautta. Palvelun hyödyntämät Googlen kartat olivat tuttuja kaikille kohderyhmille. Haastateltavat myös ideoivat runsaasti erilaisia polkumahdollisuuksia. Virtuaalipolun avulla voitaisiin elävöittää oppitunteja, mutta lukion puolella palvelun käytölle asettavat rajansa tiiviit oppisisällöt. Kirjaston on kuitenkin mahdollista löytää palvelulle käyttäjiä ja sisältöjen tuottajia esimerkiksi tarjoamalla koulutusta sosiaalisen median ja virtuaalipolun käyttöön. Virtuaalipolku kiinnostaa sekä opettajia että matkailualan työntekijöitä ja avaa samalla myös yhteistyömahdollisuuksia.