Chronic Renal Insufficiency and Bone
Jokihaara, Jarkko (2007)
Jokihaara, Jarkko
Tampere University Press
2007
Kirurgia - Surgery
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2007-08-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7003-5
https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7003-5
Tiivistelmä
Munuaisten toiminta on keskeinen elimistön mineraaliaineenvaihdunnan säätelijä, jonka vaikutukset kohdistuvat useisiin elinjärjestelmiin. Krooninen munuaisten vajaatoiminta johtaa mineraalitasapainon häiriintymiseen, mihin on havaittu liittyvän monimuotoisia komplikaatioita etenkin sydän- ja verenkiertoelimistössä sekä luustossa. Luusto rakentuu pääosin mineraaleista (kalsiumista ja fosfaatista) ja sen rakenteelliset ominaisuudet voivat heikentyä elimistön mineraaliaineenvaihdunnan häiriöiden yhteydessä. Munuaistoiminnan heikkenemisen yhteys luun muutoksiin on monimutkainen tapahtumavyyhti, jossa keskeistä oletetaan olevan liiallinen fosfaatin kertyminen elimistöön (fosfaattipitoisuuden kohoaminen eli hyperfosfatemia) ja aktiivisen D-vitamiinin tuotannon vähentyminen sekä näihin sekundaarisesti liittyvä lisäkilpirauhasen liikatoiminnan kehittyminen. Lievässä vajaatoiminnassa tämä laaja-alainen mineraaliaineenvaihdunnan häiriö on yleensä kliinisesti oireeton luuston osalta, mutta vaikeutuneen tilanteen komplikaatioina on havaittu haitallisia muutoksia luustossa. Raportoitujen luustomuutosten tarkka mekanismi ja yhteys luunmurtumiin ovat kuitenkin kiistanalaisia. Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan esiintyvyyden jatkuvasti kasvaessa myös siihen liittyvien komplikaatioiden ilmeneminen on lisääntynyt.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä havaittavia muutoksia luun rakenteessa ja murtumaherkkyydessä sekä arvioida eräiden keskeisten farmakologisten hoitojen vaikutusta luuhun. Tarkasteltavaksi valittiin vaihtoehtoja, joita käytetään yleisesti munuaisten vajaatoiminnan kliinisessä hoidossa (kalsiumkarbonaatti ja sevelameeri, jotka ovat fosfaatinsitojia, sekä parikalsitoli, joka on D-vitamiinin analogi). Niin ikään arvioitiin, miten postmenopausaalisen osteoporoosin hoidossa laajasti käytetty bisfosfonaatti (pamidronaatti) vaikuttaa luuhun kroonisen munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä. Tutkimushanke koostui neljästä erillisestä kroonisen munuaisten vajaatoiminnan kokeellisella mallilla toteutetusta hankkeesta. Keskeistä luun analyysissa oli murtumalujuuden määrittäminen mekaanisella koestamisella. Muutoksia luun mineraalitiheydessä ja geometriassa tutkittiin perifeerisellä kvantitatiivisella tietokonetomografialla (pQCT). Sen ohella luun mineraalimassaa mitattiin kaksienergisellä röntgenabsorptiometrialla (DXA) ja lisäksi luuta analysoitiin histomorfometrisesti. Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan tunnusomaisten piirteiden arvioimiseksi analysoitiin biokemiallisia muuttujia verinäytteistä ja niiden perusteella arvioitiin myös hoitovaihtoehtojen aineenvaihdunnallisia vaikutuksia.
Kaikissa koeasetelmissa munuaisten kroonisen vajaatoiminnan yhteydessä havaittiin sille ominaiset biokemialliset piirteet. Lievässä vajaatoiminnassa luun lujuus säilyi muuttumattomana, vaikka luun mineraalitiheys oli jo selvästi vähentynyt, mutta vajaatoiminnan vaikeutuessa haitalliset luustomuutokset etenivät ja niihin liittyi myös heikentynyt luun lujuus. Kun veren fosfaattipitoisuuden lisääntymistä hoidettiin kalsiumkarbonaatilla, luun mineraalitiheys aleni vähemmän. Myös sevelameeri esti mineraalitiheyden laskua ja sen lisäksi luun lujuuden heikkenemistä. Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä kehittyvän sekundaarisen lisäkilpirauhasen liikatoiminnan hoito parikalsitolilla vaikutti suotuisasti myös luustoon. Munuaisten vajaatoiminnan yleiseen hoitokäytäntöön kuuluvien vaihtoehtojen lisäksi arvioitiin myös pamidronaatti-hoidon vaikutusta, ja ilmeni, että se lisää luun mineraalimassaa erityisen selvästi munuaisten vajaatoiminnassa. Tämän väitöskirjatyön tulokset tarkentavat nykyistä tietämystä krooniseen munuaisten vajaatoimintaan liittyvistä haitallisista ilmiöistä luustossa. Lisäksi löydös tukee oletusta munuaisten vajaatoiminnan yleisen hoidon suotuisasta vaikutuksesta myös luun osalta ja täydentää tietämystä mahdollisuuksista vähentää luustokomplikaatioita.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä havaittavia muutoksia luun rakenteessa ja murtumaherkkyydessä sekä arvioida eräiden keskeisten farmakologisten hoitojen vaikutusta luuhun. Tarkasteltavaksi valittiin vaihtoehtoja, joita käytetään yleisesti munuaisten vajaatoiminnan kliinisessä hoidossa (kalsiumkarbonaatti ja sevelameeri, jotka ovat fosfaatinsitojia, sekä parikalsitoli, joka on D-vitamiinin analogi). Niin ikään arvioitiin, miten postmenopausaalisen osteoporoosin hoidossa laajasti käytetty bisfosfonaatti (pamidronaatti) vaikuttaa luuhun kroonisen munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä. Tutkimushanke koostui neljästä erillisestä kroonisen munuaisten vajaatoiminnan kokeellisella mallilla toteutetusta hankkeesta. Keskeistä luun analyysissa oli murtumalujuuden määrittäminen mekaanisella koestamisella. Muutoksia luun mineraalitiheydessä ja geometriassa tutkittiin perifeerisellä kvantitatiivisella tietokonetomografialla (pQCT). Sen ohella luun mineraalimassaa mitattiin kaksienergisellä röntgenabsorptiometrialla (DXA) ja lisäksi luuta analysoitiin histomorfometrisesti. Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan tunnusomaisten piirteiden arvioimiseksi analysoitiin biokemiallisia muuttujia verinäytteistä ja niiden perusteella arvioitiin myös hoitovaihtoehtojen aineenvaihdunnallisia vaikutuksia.
Kaikissa koeasetelmissa munuaisten kroonisen vajaatoiminnan yhteydessä havaittiin sille ominaiset biokemialliset piirteet. Lievässä vajaatoiminnassa luun lujuus säilyi muuttumattomana, vaikka luun mineraalitiheys oli jo selvästi vähentynyt, mutta vajaatoiminnan vaikeutuessa haitalliset luustomuutokset etenivät ja niihin liittyi myös heikentynyt luun lujuus. Kun veren fosfaattipitoisuuden lisääntymistä hoidettiin kalsiumkarbonaatilla, luun mineraalitiheys aleni vähemmän. Myös sevelameeri esti mineraalitiheyden laskua ja sen lisäksi luun lujuuden heikkenemistä. Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä kehittyvän sekundaarisen lisäkilpirauhasen liikatoiminnan hoito parikalsitolilla vaikutti suotuisasti myös luustoon. Munuaisten vajaatoiminnan yleiseen hoitokäytäntöön kuuluvien vaihtoehtojen lisäksi arvioitiin myös pamidronaatti-hoidon vaikutusta, ja ilmeni, että se lisää luun mineraalimassaa erityisen selvästi munuaisten vajaatoiminnassa. Tämän väitöskirjatyön tulokset tarkentavat nykyistä tietämystä krooniseen munuaisten vajaatoimintaan liittyvistä haitallisista ilmiöistä luustossa. Lisäksi löydös tukee oletusta munuaisten vajaatoiminnan yleisen hoidon suotuisasta vaikutuksesta myös luun osalta ja täydentää tietämystä mahdollisuuksista vähentää luustokomplikaatioita.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4773]