Mikä ihmeen lapsuuden maantiede? Introspektiivinen katsaus monitieteiseen tutkijuuteen
Kallio, Kirsi Pauliina (2006)
Kallio, Kirsi Pauliina
Tampereen yliopisto
2006
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6655-1
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6655-1
Tiivistelmä
Lapsuuden maantiede on pieni tieteenala, joka on Suomessa vielä huonosti tunnettu. Alan tutkijaksi tullaan käytännössä aina joltakin toiselta tutkimuskentältä, usein eri tieteenalan piiristä. Maantieteellinen lapsuudentutkimus on näin ollen jo lähtökohtaisesti moni- ja poikkitieteistä. Mutta mitä monitieteisyys tarkoittaa käytännössä? Miten tehdään disiplinäärirajoja rikkovaa tutkimusta, joka näyttäytyy mielekkäänä useilla tutkimuskentillä? Näitä kysymyksiä pohdin tässä artikkelissa introspektion keinoin.
Käyn artikkelissa lyhyesti läpi oman tutkijanurani kehityksen kasvatustieteiden ylioppilaasta aluetieteen jatko-opiskelijaksi. Pohdin oman tutkijuuteni kehitystä jatkumona Lev Vygotskin ja Hubert ja Stuart Dreyfusin ajattelua hyväksi käyttäen. Tarkastelen tutkimustyötäni prosessina, jossa olen edennyt noviisista lähikehityksen vyöhykkeiden kautta ongelmanratkaisijaksi. Apuna tässä itsereflektiivisessä tarkastelussa käytän artikkelikäsikirjoitusta, jonka olen tuottanut yhdessä tutkijanurani solmukohdassa.
Varhaisessa, aiemmin julkaisemattomassa artikkelikäsikirjoituksessani argumentoin kahden tapaustutkimuksen avulla sosiaalitieteellisen lapsuuden tulkinnan merkittävyyttä sekä tutkimukselle että lapsiin kohdistuville toimenpiteille. Tässä tarkastelussa lähestyn kriittisesti lapsuuden luonnollistuneita tulkintoja ja avaan ymmärrystä lapsilähtöisille lähestymistavoille. Pyrin erityisesti osoittamaan, että vallitsevissa lapsuuden tulkinnoissa ikä on ylikorostuneesti esillä. Otan myös kantaa normaaliuden ja poikkeavuuden luokittelussa syntyneisiin luonnollistuneisiin merkitysrakenteisiin, jotka uusintavat kategorisia käsityksiä lapsuudesta.
Artikkelin tavoitteena on osoittaa, että monitieteellinen tutkimus syntyy monimutkaisessa ja dynaamisessa prosessissa. Aidosti rajoja rikkovan tutkimuksen tekeminen vaatii aikaa ja kypsymistä, jotta tutkija voi paitsi tehdä uusia tulkintoja, myös ymmärtää tutkimuksensa konteksteja ja kiinnekohtia. Monitieteistä tutkimusta ei tulisikaan arvioida ainoastaan tutkimuksen tulosten suhteen, vaan myös itse prosessin arvo tulisi tunnistaa ja tunnustaa. Näin tieteenalojen välinen yhteistyö voisi tiivistyä ja tuottaa täysin uudenlaista tietoa. Lapsuuden sosiaalitieteellinen tutkimus on yksi tutkimuskenttä, jolle tämänkaltainen kehitys olisi varsin tervetullutta.
Käyn artikkelissa lyhyesti läpi oman tutkijanurani kehityksen kasvatustieteiden ylioppilaasta aluetieteen jatko-opiskelijaksi. Pohdin oman tutkijuuteni kehitystä jatkumona Lev Vygotskin ja Hubert ja Stuart Dreyfusin ajattelua hyväksi käyttäen. Tarkastelen tutkimustyötäni prosessina, jossa olen edennyt noviisista lähikehityksen vyöhykkeiden kautta ongelmanratkaisijaksi. Apuna tässä itsereflektiivisessä tarkastelussa käytän artikkelikäsikirjoitusta, jonka olen tuottanut yhdessä tutkijanurani solmukohdassa.
Varhaisessa, aiemmin julkaisemattomassa artikkelikäsikirjoituksessani argumentoin kahden tapaustutkimuksen avulla sosiaalitieteellisen lapsuuden tulkinnan merkittävyyttä sekä tutkimukselle että lapsiin kohdistuville toimenpiteille. Tässä tarkastelussa lähestyn kriittisesti lapsuuden luonnollistuneita tulkintoja ja avaan ymmärrystä lapsilähtöisille lähestymistavoille. Pyrin erityisesti osoittamaan, että vallitsevissa lapsuuden tulkinnoissa ikä on ylikorostuneesti esillä. Otan myös kantaa normaaliuden ja poikkeavuuden luokittelussa syntyneisiin luonnollistuneisiin merkitysrakenteisiin, jotka uusintavat kategorisia käsityksiä lapsuudesta.
Artikkelin tavoitteena on osoittaa, että monitieteellinen tutkimus syntyy monimutkaisessa ja dynaamisessa prosessissa. Aidosti rajoja rikkovan tutkimuksen tekeminen vaatii aikaa ja kypsymistä, jotta tutkija voi paitsi tehdä uusia tulkintoja, myös ymmärtää tutkimuksensa konteksteja ja kiinnekohtia. Monitieteistä tutkimusta ei tulisikaan arvioida ainoastaan tutkimuksen tulosten suhteen, vaan myös itse prosessin arvo tulisi tunnistaa ja tunnustaa. Näin tieteenalojen välinen yhteistyö voisi tiivistyä ja tuottaa täysin uudenlaista tietoa. Lapsuuden sosiaalitieteellinen tutkimus on yksi tutkimuskenttä, jolle tämänkaltainen kehitys olisi varsin tervetullutta.