Niinkö on jos siltä näyttää? - Kuva ja mielikuva Suomen valtaresursseina kansainvälisessä politiikassa
Koski, Anne (2005)
Koski, Anne
Tampere University Press Tutkijaliitto
2005
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2005-11-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6361-7
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-6361-7
Tiivistelmä
Tutkimus keskittyy poliittisen viestinnän ja erityisesti näyttämisen merkitykseen kansainvälisessä politiikassa. Valtiot muodostavat keskenään yhteisön, jossa ne arvioivat jatkuvasti toistensa toimintaa. Valtiot voivat hallita muiden tekemiä tilannearvioita ylläpitämällä itsestään erilaisia luonnekuvia ja mielikuvia. Arvioiden perusteella valtioihin lyödään erilaisia leimoja, muodostuu viiteryhmiä ja arvovaltahierarkioita. Toimijan valta-asema kansainvälisessä politiikassa määräytyy toisin sanoen suurelta osin poliittisten merkitysten ja julkisten näyttöjen tasolla käytävässä kamppailussa maineesta ja arvovallasta. Suomi on esimerkki valtiosta, joka on käyttänyt mielikuvapolitiikkaa sopeutumiskeinona kansainvälisen järjestelmän muutoksiin. Mielikuvapolitiikan olennainen osa on ollut pyrkiminen erilaisiin viiteryhmiin.
Näyttäminen on keino pitää julkisuudessa esillä merkityksiä, joista ei voida poliittisista syistä puhua tai kantaa sanallisesti vastuuta. Olemme tottuneet näkemään, miten poliitikot kättelevät toisiaan kameroiden edessä, saapuvat kokouspaikalle, istuvat neuvottelupöytään, aterioivat yhdessä jne. Näiden kuvien takaa löytyy hallitsijoiden julkisiin näyttäytymisiin perustuva omanlaisensa poliittisen julkisuuden muoto. Samoja kuva-aiheita ja asetelmia nähtiin jo kuvakudoksissa, mitalitaiteessa ja historiallisissa maalauksissa. Televisiouutiset ovat näyttämisakteja ja televisiouutiset tarjoutuvat vielä nykyäänkin valtiovallan järjestämien näytösten uudeksi näyttämöksi.
Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu Suomen Euroopan unionin jäsenyyshakuprosessia käsittelevistä Yleisradion ja Finlands Svenska Televisionin televisiouutisista 1992-1994. Hakuprosessi osoittautui ennen muuta kamppailuksi yhteisöllisyydestä. Merkittäviä myönnytyksiä ei saatu EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan eikä yhteiseen maatalouspolitiikkaan.
Aluksi Suomen poliittinen johto loi mielikuvaa, ettei puolueettomuusasema muutu radikaalisti EU-jäsenenä ja että puolueettomuus on neuvoteltavissa. Prosessin aikana valtiovalta suuntasi julkista huomiota pois Maastrichtin sopimuksen velvoitteista näytösten avulla. Tämän lisäksi poliittinen johto salasi asioita, esitti ristiriitaisia tulkintoja ja piti matalaa profiilia julkisuudessa. Media yritti paikata tällä tavalla syntynyttä aukkoa. Maatalousneuvotteluissa Suomi yritti puolustaa kansallisia etuja entiseen tapaan. EU ylläpiti näytösten avulla mielikuvaa neuvottelujen ripeästä etenemisestä ja Suomi salasi niiden avulla kulissien takaiset erimielisyydet. Pyrkimys EU-piireihin teki kansallisen edun puolustamisen EU:ssa entistä vaikeammaksi. Suomi joutui ottamaan alusta alkaen huomioon omansa rinnalla EU:n maineen. Kansanäänestyksen alla valtiovalta turvautui julkiseen valheeseen.
EU koulutti jäsenkandidaatteja antamalla niille kuunteluoppilaan statuksen EU:n eri toimielimissä. Mediaa kiinnosti alusta alkaen erityisesti, miten Suomi pärjää EU:ssa suhteessa muihin. Näin ollen valtiovallalle tarjoutui tilaisuus julkisin näytöksin todistella, että Suomi on saavuttanut EU:ssa painoarvoa ja arvostusta. Oman valta-aseman tai EU-piireihin pääsyn vakuuttelu sanallisesti olisikin ollut epähienoa ja epäuskottavaa. Yhteisösitoumuksista keskustelun sijasta Suomi näyttäytyi mielellään EU-huippujen kanssa yhteisöllisyyttä osoittavissa kuvissa. Katsojien toivottiin tekevän oikeita johtopäätöksiä Suomen arvovallasta itsenäisesti kuvassa nähtävien merkkien pohjalta.
Merkkiluonteeltaan televisiouutiskuva on melkein yhtä usein ikonista ja symbolista kuin indeksistä. Uutiskuvan poliittinen merkitys ei perustu niinkään tekniseen syy-yhteyteen kuvan ja kuvauskohteen välillä vaan nimenomaan erilaisten mielleyhtymien synnyttämiseen. Näyttämisaktiltaan televisiouutiskuva provosoi ja julistaa useammin kuin todentaa. Aineistossa on vain muutamia uutisia, joissa valtiovallan järjestämää näytöstä arvioidaan kriittisesti.
Näyttäminen on keino pitää julkisuudessa esillä merkityksiä, joista ei voida poliittisista syistä puhua tai kantaa sanallisesti vastuuta. Olemme tottuneet näkemään, miten poliitikot kättelevät toisiaan kameroiden edessä, saapuvat kokouspaikalle, istuvat neuvottelupöytään, aterioivat yhdessä jne. Näiden kuvien takaa löytyy hallitsijoiden julkisiin näyttäytymisiin perustuva omanlaisensa poliittisen julkisuuden muoto. Samoja kuva-aiheita ja asetelmia nähtiin jo kuvakudoksissa, mitalitaiteessa ja historiallisissa maalauksissa. Televisiouutiset ovat näyttämisakteja ja televisiouutiset tarjoutuvat vielä nykyäänkin valtiovallan järjestämien näytösten uudeksi näyttämöksi.
Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu Suomen Euroopan unionin jäsenyyshakuprosessia käsittelevistä Yleisradion ja Finlands Svenska Televisionin televisiouutisista 1992-1994. Hakuprosessi osoittautui ennen muuta kamppailuksi yhteisöllisyydestä. Merkittäviä myönnytyksiä ei saatu EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan eikä yhteiseen maatalouspolitiikkaan.
Aluksi Suomen poliittinen johto loi mielikuvaa, ettei puolueettomuusasema muutu radikaalisti EU-jäsenenä ja että puolueettomuus on neuvoteltavissa. Prosessin aikana valtiovalta suuntasi julkista huomiota pois Maastrichtin sopimuksen velvoitteista näytösten avulla. Tämän lisäksi poliittinen johto salasi asioita, esitti ristiriitaisia tulkintoja ja piti matalaa profiilia julkisuudessa. Media yritti paikata tällä tavalla syntynyttä aukkoa. Maatalousneuvotteluissa Suomi yritti puolustaa kansallisia etuja entiseen tapaan. EU ylläpiti näytösten avulla mielikuvaa neuvottelujen ripeästä etenemisestä ja Suomi salasi niiden avulla kulissien takaiset erimielisyydet. Pyrkimys EU-piireihin teki kansallisen edun puolustamisen EU:ssa entistä vaikeammaksi. Suomi joutui ottamaan alusta alkaen huomioon omansa rinnalla EU:n maineen. Kansanäänestyksen alla valtiovalta turvautui julkiseen valheeseen.
EU koulutti jäsenkandidaatteja antamalla niille kuunteluoppilaan statuksen EU:n eri toimielimissä. Mediaa kiinnosti alusta alkaen erityisesti, miten Suomi pärjää EU:ssa suhteessa muihin. Näin ollen valtiovallalle tarjoutui tilaisuus julkisin näytöksin todistella, että Suomi on saavuttanut EU:ssa painoarvoa ja arvostusta. Oman valta-aseman tai EU-piireihin pääsyn vakuuttelu sanallisesti olisikin ollut epähienoa ja epäuskottavaa. Yhteisösitoumuksista keskustelun sijasta Suomi näyttäytyi mielellään EU-huippujen kanssa yhteisöllisyyttä osoittavissa kuvissa. Katsojien toivottiin tekevän oikeita johtopäätöksiä Suomen arvovallasta itsenäisesti kuvassa nähtävien merkkien pohjalta.
Merkkiluonteeltaan televisiouutiskuva on melkein yhtä usein ikonista ja symbolista kuin indeksistä. Uutiskuvan poliittinen merkitys ei perustu niinkään tekniseen syy-yhteyteen kuvan ja kuvauskohteen välillä vaan nimenomaan erilaisten mielleyhtymien synnyttämiseen. Näyttämisaktiltaan televisiouutiskuva provosoi ja julistaa useammin kuin todentaa. Aineistossa on vain muutamia uutisia, joissa valtiovallan järjestämää näytöstä arvioidaan kriittisesti.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4775]