Achilles tendon overuse injuries. Diagnosis and treatment.
Paavola, Mika (2001)
Paavola, Mika
Tampere University Press
2001
Kirurgia - Surgery
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2001-06-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5122-8
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5122-8
Tiivistelmä
Akillesjänne on ihmisen elimistön voimakkain jänne. Kuitenkin akillesjänteen rasitusvammat ovat tyypillisiä liikuntaan ja rasitukseen liittyviä vammoja, jotka ovat yleisiä etenkin lajeissa joihin liittyy juokseminen ja hyppiminen. Akillesjänteen rasitusvammoja hoidetaan aluksi konservatiivisesti (ilman leikkausta) (lepo, kipulääkkeet, kortiko- steroidi-injektiot, fysioterapia), ja mikäli ei vähintään kuuden kuukauden konservatiivinen hoito auta, turvaudutaan leikkaushoitoon. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ultraäänen tarkkuus akillesjänteen vammojen diagnostiikassa, akillesjänteen rasitusvamman konservatiivisen hoidon (hoidetaan ilman leikkausta)pitkäaikaistulokset (ns. luonnollinen taudinkulku), akillesjänteen rasitusvamman kirurgisen hoidon varhaistulokset ja akillesjänteen rasitusvammojen kirurgisen hoidon komplikaatiot.
Ultraäänitutkimuksella voitiin luotettavasti diagnosoida akillesjänteen katkeaminen ja kantaluun ja akillesjänteen välissä olevan limapussin rasitusvamma. Mikäli ultraäänellä nähdään jänteen ympäryskudoksen vaurio, sitä voidaan pitää luotettavana, mutta negatiivinen löydös on epäluotettava. Lisäksi ultraääni on epäluotettava erottamaan osittaisen katkeaman paikallisesta rappeutumapesäkkeestä, vaikkakin tällaisen muu- toksen esiintyminen ja sijainti ylipäätänsä voidaan todeta ultraäänitutkimuksella luotettavasti. Ultraäänitutkimus sopii hyvin akillesjän teen patologisten muutosten sijainnin, vaikeusasteen sekä kirurgisen hoidon mahdollisuuksien arviointiin.
Akillesjänteen rasitusvamman luonnollista taudinkulkua arvioitiin 8 vuoden seurannan jälkeen. 29% potilaista oli leikattu tutkimusaikana. 84%lla fyysinen aktiivisuus oli palannut vammaa edeltäneelle tasolle ja 94% oli oireettomia tai heillä oli ainoastaan lieviä oireita erittäin kovassa rasituksessa. Puoliero vammapuolen ja alun perin terveen puolen välillä todettiin suorituskykytestissä, kliinisessä tutkimuksessa ja ultraäänitutkimuksessa. Lisäksi, 41%lla akillesjänteen rasituskipua oli ilmaantunut myös alun perin oireettomalle puolelle. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kroonistumattoman akillesjänteen rasitusvamman pitkäaikaisennuste on varsin hyvä. Kliinisessä tutkimuksessa ja ultraäänitutkimuksessa todettiin varsin usein lieviä ja keskivai- keita muutoksia, mutta ne eivät selvästi liittyneet potilaan oireisiin. Akillesjänteen rasitusvamman leikkaushoidon tuloksia selvitettiin 7 kk seurannassa. 67%lla potilaista fyysinen aktiivisuus oli palannut vammaa edeltäneelle tasolle ja 83% oli oireettomia tai heillä oli vain lieviä oireita erittäin kovassa rasituksessa. Selvä paraneminen havaittiin portaissa nousussa ja portaissa laskeutumisessa sekä varpaille nousussa. Myös suorituskykytestissä havaittiin selvä paraneminen. Akillesjänteen rasitusvamman kirurgisen hoidon varhaistulokset ovat hyvät. Potilaat joilla leikkauksessa todettiin ainoastaan jännettä ympäröivät kiinnikkeet toipuivat nopeammin ja heillä oli vähemmän komplikaatioita kuin potilailla joilla leikkauksessa todettiin jänteessä rappeumapesäke.
Akillesjänteen rasitusvamman kirurgisen hoidon komplikaatioita selvitettiin 432 peräkkäisen akillesjänteen rasitusvamman leikkaushoidon jälkeen. Komplikaatioita havaittiin 46 / 432 potilaalla (11%) 14 haavan reunan kuoliota, 11 pinnallista haavatulehdusta, 5 seroomaa, 5 verenpurkaumaa, 5 arpireaktiota, 4 suralishermon ärsytystä, 1 uusi osittainen katkeama ja yksi syvä laskimotukos. 14 potilaalle jouduttiin tekemään uusintaleikkaus komplikaation vuoksi ja loput hoidettiin kon- servatiivisesti. Noin joka kymmenes akillesjänteen rasitusvamman vuoksi leikattu potilas kärsii leikkauksen jälkeisestä komplikaatiosta, joka hidastaa hänen paranemistaan. Suurin osa näistä kuitenkin toipuu ja fyysinen aktiivisuus palaa vammaa edeltäneelle tasolle. Leikkaavan lääkärin on omalla toiminnallaan (hyvä leikkaustekniikka ja jälkihoito) pyrittävä välttämään näitä komplikaatioita.
Ultraäänitutkimus sopii Akillesjänteen rasitusvammojen diagnostiikkaan. Akillesjänteen rasitusvammojen luonnollinen taudinkulku on varsin hyvä. Jos joudutaan turvautumaan leikkaushoitoon, niin jo sen varhaisvaiheen hoitotulokset ovat hyvät, varsinkin mikäli potilaalla ei ole jänteen sisäistä rappeumapesäkettä. Leikkaushoitoon liittyy kuitenkin melko paljon komplikaatioita, jotka hidastavat paranemista. Jatkossa on tärkeää tehdä vertailututkimus konservatiivisen hoidon ja leikkaushoidon välillä.
Ultraäänitutkimuksella voitiin luotettavasti diagnosoida akillesjänteen katkeaminen ja kantaluun ja akillesjänteen välissä olevan limapussin rasitusvamma. Mikäli ultraäänellä nähdään jänteen ympäryskudoksen vaurio, sitä voidaan pitää luotettavana, mutta negatiivinen löydös on epäluotettava. Lisäksi ultraääni on epäluotettava erottamaan osittaisen katkeaman paikallisesta rappeutumapesäkkeestä, vaikkakin tällaisen muu- toksen esiintyminen ja sijainti ylipäätänsä voidaan todeta ultraäänitutkimuksella luotettavasti. Ultraäänitutkimus sopii hyvin akillesjän teen patologisten muutosten sijainnin, vaikeusasteen sekä kirurgisen hoidon mahdollisuuksien arviointiin.
Akillesjänteen rasitusvamman luonnollista taudinkulkua arvioitiin 8 vuoden seurannan jälkeen. 29% potilaista oli leikattu tutkimusaikana. 84%lla fyysinen aktiivisuus oli palannut vammaa edeltäneelle tasolle ja 94% oli oireettomia tai heillä oli ainoastaan lieviä oireita erittäin kovassa rasituksessa. Puoliero vammapuolen ja alun perin terveen puolen välillä todettiin suorituskykytestissä, kliinisessä tutkimuksessa ja ultraäänitutkimuksessa. Lisäksi, 41%lla akillesjänteen rasituskipua oli ilmaantunut myös alun perin oireettomalle puolelle. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kroonistumattoman akillesjänteen rasitusvamman pitkäaikaisennuste on varsin hyvä. Kliinisessä tutkimuksessa ja ultraäänitutkimuksessa todettiin varsin usein lieviä ja keskivai- keita muutoksia, mutta ne eivät selvästi liittyneet potilaan oireisiin. Akillesjänteen rasitusvamman leikkaushoidon tuloksia selvitettiin 7 kk seurannassa. 67%lla potilaista fyysinen aktiivisuus oli palannut vammaa edeltäneelle tasolle ja 83% oli oireettomia tai heillä oli vain lieviä oireita erittäin kovassa rasituksessa. Selvä paraneminen havaittiin portaissa nousussa ja portaissa laskeutumisessa sekä varpaille nousussa. Myös suorituskykytestissä havaittiin selvä paraneminen. Akillesjänteen rasitusvamman kirurgisen hoidon varhaistulokset ovat hyvät. Potilaat joilla leikkauksessa todettiin ainoastaan jännettä ympäröivät kiinnikkeet toipuivat nopeammin ja heillä oli vähemmän komplikaatioita kuin potilailla joilla leikkauksessa todettiin jänteessä rappeumapesäke.
Akillesjänteen rasitusvamman kirurgisen hoidon komplikaatioita selvitettiin 432 peräkkäisen akillesjänteen rasitusvamman leikkaushoidon jälkeen. Komplikaatioita havaittiin 46 / 432 potilaalla (11%) 14 haavan reunan kuoliota, 11 pinnallista haavatulehdusta, 5 seroomaa, 5 verenpurkaumaa, 5 arpireaktiota, 4 suralishermon ärsytystä, 1 uusi osittainen katkeama ja yksi syvä laskimotukos. 14 potilaalle jouduttiin tekemään uusintaleikkaus komplikaation vuoksi ja loput hoidettiin kon- servatiivisesti. Noin joka kymmenes akillesjänteen rasitusvamman vuoksi leikattu potilas kärsii leikkauksen jälkeisestä komplikaatiosta, joka hidastaa hänen paranemistaan. Suurin osa näistä kuitenkin toipuu ja fyysinen aktiivisuus palaa vammaa edeltäneelle tasolle. Leikkaavan lääkärin on omalla toiminnallaan (hyvä leikkaustekniikka ja jälkihoito) pyrittävä välttämään näitä komplikaatioita.
Ultraäänitutkimus sopii Akillesjänteen rasitusvammojen diagnostiikkaan. Akillesjänteen rasitusvammojen luonnollinen taudinkulku on varsin hyvä. Jos joudutaan turvautumaan leikkaushoitoon, niin jo sen varhaisvaiheen hoitotulokset ovat hyvät, varsinkin mikäli potilaalla ei ole jänteen sisäistä rappeumapesäkettä. Leikkaushoitoon liittyy kuitenkin melko paljon komplikaatioita, jotka hidastavat paranemista. Jatkossa on tärkeää tehdä vertailututkimus konservatiivisen hoidon ja leikkaushoidon välillä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4754]