Effect of Acute Urinary Retention on Renal Function
Mustonen, Sirkku (2001)
Mustonen, Sirkku
Tampere University Press
2001
Urologia - Urology
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2001-04-20
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5067-1
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-5067-1
Tiivistelmä
Hyvänlaatuinen eturauhassuurentuma on yleisin miesten äkillisen virtsaummen aiheuttaja. Muita virtsaummen tavallisia syitä ovat virtsaputken arpikurouma, rakonkaulan ahtauma ja eturauhassyöpä. Pitkäaikainen virtsateiden tukkeutuminen johtaa munuaisten toiminnan loppumiseen, mutta jo lyhytkestoinen virtsankulun estyminen huonontaa munuaisten toimintaa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää äkillisen virtsaummen vaikutusta munuaisten toimintaan.
Tutkimuksessa mitattiin munuaisten toimintamittareiden muutoksia seerumissa ja virtsassa sekä muutoksia munuaisten verenkierrossa, munuaiskerässuodosnopeudessa ja proteiinierityksessä. Lisäksi selvitettiin munuaisten toimintamuutosten kehittymistä pitkäaikaisseurannassa. Munuaisten verenkiertoa mitattiin Doppler ultraäänen avulla ja munuaiskerässuodosnopeutta kreatiini- ja 51Cr-EDTA-puhdistumien avulla.
Seerumin ja virtsan munuaistoimintakokeet, munuaiskerässuodosnopeuden määritys ja Doppler ultraäänitutkimus tehtiin 25 miespotilaalle, ja munuaisten glomerulaarisen ja tubulaarisen proteiinivirtsan määritys 24 miespotilaalle välittömästi äkillisen virtsaummen vapauttamisen jälkeen sekä kuukauden ja 6 kuukauden kuluttua. Virtsaumpi vapautettiin asettamalla katetri rakkoon vatsanpeitteiden läpi. Kahta lukuunottamatta potilaat jouduttiin operoimaan virtsakulun normalisoimiseksi. Äkillisen virtsaummen pitkäaikaisvaikutuksia munuaisten toimintaan tutkittiin 14:ltä yllä mainituista potilaasta.
Välittömästi virtsaummen vapauttamisen jälkeen sekä glomerulaarinen että tubulaarinen munuaistoiminta oli huonontunut, mutta palautui osittain ensimmäisen seurantakuukauden aikana, jolloin virtsankulku oli turvattu rakkoon asetetun katetrin avulla. Glomerulaarinen häiriö ilmeni lisääntyneenä virtsan albumiinierityksenä ja tubulaarinen häiriö lisääntyneenä Alfa-1mikroglobuliini erityksenä. Myös munuaiskerässuodosnopeus oli alentunut virtsaummen vapauttamisen jälkeen. Nämä muutokset olivat jäljellä noin puolella potilaista vielä puolen vuoden seurantakäynnillä. Lisäksi munuaisten verenkierto oli huonontunut virtsaummen aikana, mutta se normalisoitui osittain seurannan aikana. 18 kuukauden seurantakäynnillä kaikilla potilailla todettiin yhä normaalia korkeampia Alfa-1mikroglobuliini erityksiä, mikä viittasi pysyvään tubulustoiminnan häiriöön. Sen sijaan glomerulustoiminta oli parantunut normaalille tasolle. Alfa-1mikroglobuliinierityksen lisääntyminen oli useimmilla potilailla lievää, ja voi osaksi johtua ennen virtsaumpea olleesta virtsakulun häiriöstä. Tutkimuksen tulokset tukevat käsitystä, että on tärkeää todeta virtsaumpi ajoissa ja hoitaa se nopeasti, koska virtsatukoksen aiheuttamien munuaisten toimintahäiriöiden paraneminen riippuu tukoksen kestosta ja voimakkuudesta.
Tutkimuksessa mitattiin munuaisten toimintamittareiden muutoksia seerumissa ja virtsassa sekä muutoksia munuaisten verenkierrossa, munuaiskerässuodosnopeudessa ja proteiinierityksessä. Lisäksi selvitettiin munuaisten toimintamuutosten kehittymistä pitkäaikaisseurannassa. Munuaisten verenkiertoa mitattiin Doppler ultraäänen avulla ja munuaiskerässuodosnopeutta kreatiini- ja 51Cr-EDTA-puhdistumien avulla.
Seerumin ja virtsan munuaistoimintakokeet, munuaiskerässuodosnopeuden määritys ja Doppler ultraäänitutkimus tehtiin 25 miespotilaalle, ja munuaisten glomerulaarisen ja tubulaarisen proteiinivirtsan määritys 24 miespotilaalle välittömästi äkillisen virtsaummen vapauttamisen jälkeen sekä kuukauden ja 6 kuukauden kuluttua. Virtsaumpi vapautettiin asettamalla katetri rakkoon vatsanpeitteiden läpi. Kahta lukuunottamatta potilaat jouduttiin operoimaan virtsakulun normalisoimiseksi. Äkillisen virtsaummen pitkäaikaisvaikutuksia munuaisten toimintaan tutkittiin 14:ltä yllä mainituista potilaasta.
Välittömästi virtsaummen vapauttamisen jälkeen sekä glomerulaarinen että tubulaarinen munuaistoiminta oli huonontunut, mutta palautui osittain ensimmäisen seurantakuukauden aikana, jolloin virtsankulku oli turvattu rakkoon asetetun katetrin avulla. Glomerulaarinen häiriö ilmeni lisääntyneenä virtsan albumiinierityksenä ja tubulaarinen häiriö lisääntyneenä Alfa-1mikroglobuliini erityksenä. Myös munuaiskerässuodosnopeus oli alentunut virtsaummen vapauttamisen jälkeen. Nämä muutokset olivat jäljellä noin puolella potilaista vielä puolen vuoden seurantakäynnillä. Lisäksi munuaisten verenkierto oli huonontunut virtsaummen aikana, mutta se normalisoitui osittain seurannan aikana. 18 kuukauden seurantakäynnillä kaikilla potilailla todettiin yhä normaalia korkeampia Alfa-1mikroglobuliini erityksiä, mikä viittasi pysyvään tubulustoiminnan häiriöön. Sen sijaan glomerulustoiminta oli parantunut normaalille tasolle. Alfa-1mikroglobuliinierityksen lisääntyminen oli useimmilla potilailla lievää, ja voi osaksi johtua ennen virtsaumpea olleesta virtsakulun häiriöstä. Tutkimuksen tulokset tukevat käsitystä, että on tärkeää todeta virtsaumpi ajoissa ja hoitaa se nopeasti, koska virtsatukoksen aiheuttamien munuaisten toimintahäiriöiden paraneminen riippuu tukoksen kestosta ja voimakkuudesta.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4754]