Jejunal pouch reconstruction after total gastrectomy for gastric carcinoma
Iivonen, Mauri (2000)
Iivonen, Mauri
Tampere University Press
2000
Kirurgia - Surgery
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2000-09-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-4850-2
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-4850-2
Tiivistelmä
Vaikka mahasyövän ilmaantuvuus on vähentynyt viime vuosikymmenien aikana Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa, se on edelleen maailman toiseksi yleisin syöpä. Leikkaus on ainoa parantava hoito. Koska mahasyöpä esiintyy aikaisempaa enemmän mahan yläosissa ja mahalaukussa laaja-alaisesti esiintyvä niin sanottu diffuusi syöpätyyppi on lisääntynyt, mahalaukku joudutaan poistamaan kokonaan yhä useammin. Mahalaukun täydellinen poisto eli totaaligastrektomia aiheuttaa yleensä ruokailun jälkeisiä oireita, kuten varhaista täyttymistä ja niin kutsuttua dumpingia (heikotus, hikoilu,sydämentykytys). Dumping-oireen on ajateltu johtuvan liian nopeasta ruokasulan kulkeutumisesta ruuansulatuskanavan läpi. Useimpien potilaiden paino laskee ja heillä esiintyy erilaisia puutostiloja. Elämänlaatu huononee.
Tässä tutkimuksessa selvitettiin sitä, voidaanko mahan poiston jälkeisiä oireita vähentää ja ravitsemustilaa parantaa rakentamalla poistetun mahalaukun tilalle ohutsuolesta keinomahalaukku ja liittyykö keinomahalaukkuleikkaukseen välittömiä tai pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Vuosina 1988-92 ne Tampereen yliopistosairaalan mahasyöpäpotilaat, joiden ennuste arvioitiin hyväksi satunnaistettiin keinomahalaukkuleikkausryhmään (pussiryhmä, 26 potilasta) tai perinteiseen leikkausryhmään (kontrolliryhmä, 23 potilasta). Potilaita seurattiin 8 vuoden ajan leikkauksen jälkeen ja suoritettiin vertailua ryhmien välillä: leikkauskomplikaatiot rekisteröitiin, selvitettiin syömiskykyä, ravitsemustilaa, painonkehitystä, oireita ja mahasuolikanavan toimintaa useilla eri menetelmillä.
Leikkauksen yhteydessä yksikään potilas ei kuollut. Ruokatorven ja ohutsuolen välisen sauman pettäminen oli pussiryhmässä yleisempää kuin vertailuryhmässä. Tämä johti useammin tulehduskomplikaatioihin ja pidempään sairaalahoitoaikaan pussiryhmän potilailla ja pussin rakentamiseen liittyvää leikkaustekniikkaa on kehitetty edelleen turvallisempaan suuntaan. Ensimmäisten kahden vuoden seurannan aikana pussiryhmän potilailla esiintyi merkittävästi vähemmän varhaista täyttymis- ja dumping-oiretta kuin kontrolliryhmässä. Pussiryhmän potilaat pystyivät syömään kerralla suuremman aterian ilman oireita. Keinomahalaukun tyhjeneminen kiinteän ruuan suhteen oli hitaampaa pussipotilailla kuin kontrollipotilailla. Tämä ei kuitenkaan aiheuttanut ruokasulan poikkeavaa kerääntymistä keinomahalaukkuun eli niin sanottua betsoaarin muodostusta; ainoastaan yhdellä potilaalla tällainen ruokakertymä todettiin 5 vuoden kuluttua leikkauksesta ja ruokamassa voitiin hajottaa tähystimen avulla ja potilas tuli oireettomaksi. Nestemäinen ravinto kulki ruoansulatuskanavan läpi samalla nopeudella molemmissa tutkimusryhmissä. Mahalaukun poiston jälkeen myös suolahapon eritys puuttuu ja tutkimuksessa todettiinkin runsas bakteerien liikakasvu yläruuansulatuskanavan alueella molemmissa tutkimusryhmissä. Vaikka keinomahalaukku hidastaa ruuan kulkua ja vähentää leikkauksenjälkeisiä oireita, se ei lisää bakteeriliikakasvua. Keinomahalaukkuun ei kehittynyt vuosienkaan seurannan aikana limakalvon tulehdusmuutoksia. Tulehdusmuutokset ovat tavallisia silloin kun vastaavanlaista ohutsuolipussia käytetään peräsuolen korvikkeena peräsuolen poiston jälkeen. Potilailla ei esiintynyt ruokatorvitulehdusta. Potilaiden paino putosi molemmissa leikkausryhmissä merkittävästi 3 ensimmäisen leikkauksenjälkeisen kuukauden aikana. Pussiryhmässä painon aleneminen oli vähäisempää kolmen vuoden kuluttua leikkauksesta. Kolmen vuoden kuluttua mahalaukun poistosta keinomahalaukkupotilaat kykenivät syömään oireettomasti suuremman aterian kerralla kuin perinteisen leikkauksen läpikäyneet potilaat. Kuolleisuudessa leikkausryhmien välillä ei ollut eroa. Viiden vuoden kuluttua 57% tutkimuspotilasta oli elossa. Mahasyöpä johtaa useimmiten kuolemaan ja vain noin 20 % potilaista on elossa 5 vuoden kuluttua taudin toteamisesta. Ohutsuolesta rakennettu keinomahalaukku vähentää potilaiden kokemia leikkauksenjälkeisiä oireita ja parantaa ravitsemustilaa mahalaukun poiston jälkeen. Tämä on ensimmäinen Suomessa tästä aihepiiristä julkaistu väitöskirja. Näiden tutkimustulosten valmistuttua Tampereen yliopistosairaalassa ja Kanta-Hämeen keskussairaassa keinomahalaukkuleikkaus on ollut yleisessä käytössä. Muualla Suomessa kirurgien kokemukset keinomahalaukun käytöstä ovat toistaiseksi vähäiset.
Tässä tutkimuksessa selvitettiin sitä, voidaanko mahan poiston jälkeisiä oireita vähentää ja ravitsemustilaa parantaa rakentamalla poistetun mahalaukun tilalle ohutsuolesta keinomahalaukku ja liittyykö keinomahalaukkuleikkaukseen välittömiä tai pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Vuosina 1988-92 ne Tampereen yliopistosairaalan mahasyöpäpotilaat, joiden ennuste arvioitiin hyväksi satunnaistettiin keinomahalaukkuleikkausryhmään (pussiryhmä, 26 potilasta) tai perinteiseen leikkausryhmään (kontrolliryhmä, 23 potilasta). Potilaita seurattiin 8 vuoden ajan leikkauksen jälkeen ja suoritettiin vertailua ryhmien välillä: leikkauskomplikaatiot rekisteröitiin, selvitettiin syömiskykyä, ravitsemustilaa, painonkehitystä, oireita ja mahasuolikanavan toimintaa useilla eri menetelmillä.
Leikkauksen yhteydessä yksikään potilas ei kuollut. Ruokatorven ja ohutsuolen välisen sauman pettäminen oli pussiryhmässä yleisempää kuin vertailuryhmässä. Tämä johti useammin tulehduskomplikaatioihin ja pidempään sairaalahoitoaikaan pussiryhmän potilailla ja pussin rakentamiseen liittyvää leikkaustekniikkaa on kehitetty edelleen turvallisempaan suuntaan. Ensimmäisten kahden vuoden seurannan aikana pussiryhmän potilailla esiintyi merkittävästi vähemmän varhaista täyttymis- ja dumping-oiretta kuin kontrolliryhmässä. Pussiryhmän potilaat pystyivät syömään kerralla suuremman aterian ilman oireita. Keinomahalaukun tyhjeneminen kiinteän ruuan suhteen oli hitaampaa pussipotilailla kuin kontrollipotilailla. Tämä ei kuitenkaan aiheuttanut ruokasulan poikkeavaa kerääntymistä keinomahalaukkuun eli niin sanottua betsoaarin muodostusta; ainoastaan yhdellä potilaalla tällainen ruokakertymä todettiin 5 vuoden kuluttua leikkauksesta ja ruokamassa voitiin hajottaa tähystimen avulla ja potilas tuli oireettomaksi. Nestemäinen ravinto kulki ruoansulatuskanavan läpi samalla nopeudella molemmissa tutkimusryhmissä. Mahalaukun poiston jälkeen myös suolahapon eritys puuttuu ja tutkimuksessa todettiinkin runsas bakteerien liikakasvu yläruuansulatuskanavan alueella molemmissa tutkimusryhmissä. Vaikka keinomahalaukku hidastaa ruuan kulkua ja vähentää leikkauksenjälkeisiä oireita, se ei lisää bakteeriliikakasvua. Keinomahalaukkuun ei kehittynyt vuosienkaan seurannan aikana limakalvon tulehdusmuutoksia. Tulehdusmuutokset ovat tavallisia silloin kun vastaavanlaista ohutsuolipussia käytetään peräsuolen korvikkeena peräsuolen poiston jälkeen. Potilailla ei esiintynyt ruokatorvitulehdusta. Potilaiden paino putosi molemmissa leikkausryhmissä merkittävästi 3 ensimmäisen leikkauksenjälkeisen kuukauden aikana. Pussiryhmässä painon aleneminen oli vähäisempää kolmen vuoden kuluttua leikkauksesta. Kolmen vuoden kuluttua mahalaukun poistosta keinomahalaukkupotilaat kykenivät syömään oireettomasti suuremman aterian kerralla kuin perinteisen leikkauksen läpikäyneet potilaat. Kuolleisuudessa leikkausryhmien välillä ei ollut eroa. Viiden vuoden kuluttua 57% tutkimuspotilasta oli elossa. Mahasyöpä johtaa useimmiten kuolemaan ja vain noin 20 % potilaista on elossa 5 vuoden kuluttua taudin toteamisesta. Ohutsuolesta rakennettu keinomahalaukku vähentää potilaiden kokemia leikkauksenjälkeisiä oireita ja parantaa ravitsemustilaa mahalaukun poiston jälkeen. Tämä on ensimmäinen Suomessa tästä aihepiiristä julkaistu väitöskirja. Näiden tutkimustulosten valmistuttua Tampereen yliopistosairaalassa ja Kanta-Hämeen keskussairaassa keinomahalaukkuleikkaus on ollut yleisessä käytössä. Muualla Suomessa kirurgien kokemukset keinomahalaukun käytöstä ovat toistaiseksi vähäiset.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4776]