Effect of Musculoskeletal Injuries and Disorders on Bone Mineral
Leppälä, Jari (2000)
Leppälä, Jari
Tampere University Press
2000
Kirurgia - Surgery
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2000-04-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-4780-8
https://urn.fi/urn:isbn:951-44-4780-8
Tiivistelmä
Osteoporoosidiagnoosin perusteita ovat pienentenyt luuntiheys ja siihen liittyvä lisääntynyt murtumariski. Alhainen luun huippumassa on yksi merkittävä riskitekijä vanhuusiän osteoporoottisille murtumille.
Osteoporoosin keskeisestä kansanterveydellisestä merkityksestä huolimatta erilaisten tuki- ja liikuntaelinten (TULE) vammojen ja sairauksien aiheuttamaa luukatoa ja niiden mahdollisesti aiheuttamaa lisäriskiä osteoporoottisten murtumien kehittymiselle myöhemmällä iällä ei kovin hyvin tunneta. Kasvuikäisten vammojen vaikutuksia luuhun on tutkittu erittäin niukasti ja täysin tutkimatta ovat jääneet lasten murtumien pitkäaikaisvaikutukset luuhun ja luun huippumassaan.
Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää luuntiheysmittauksilla erilaisten lasten ja aikuisten vakavien TULE-vammojen ja -sairauksien aiheuttama luukato sekä arvioida potilaan liikunnan ja toimintakykyisyyden merkitys luukadon ehkäisyssä. Lisäksi oli tarkoitus selvittää aiheuttaako lapsuudessa sairastettu ja hoidettu murtuma pysyvän muutoksen luun huippumassaan.
Tutkimustulostemme perusteella näyttää siltä, että aikuisten vakavat TULE-vammat aiheuttavat nopeaa luukatoa heti vamman jälkeen. Luuntiheysarvot laskivat vuodessa keskimäärin jopa 21 % potilailla joilla oli polven eturistisiteenrepeämä. Luukato on myös osittain pysyvää, kuten osoitti tutkimuksemme olkapään kiertäjäkalvosinrepeämä potilailla (tilanne noin 10 vuotta vamman jälkeen).
Lapsena saadut murtumat paranevat paremmin: säärimurtumissa emme havainneet luukatoa, sen sijaan reisimurtumissa (vakavampi vamma) luuntiheyden laskua oli jonkin verran todettavissa (tilanne yli 10 vuotta vamman jälkeen). Aikuisilla pitkäaikaisten TULE-sairauksien vaikutus luuhun näyttäisi olevan vähäisempi kuin vammojen.
Yhteenvetona voidaan todeta, että vakavan aikuisiän vamman jälkeen luukato on nopeata ja palautumista ei voida todeta vielä ensimmäisen vuoden aikana. Luukato näyttäisi olevan myös osittain pysyvää (10 vuotta vamman jälkeen). Alhainen luun huippumassa on riskitekijä osteoporoottisille murtumille ja lapsuusiässä saadut vakavat vammat eivät juuri näyttäisi haittaavan luun huippumassan kehittymistä. Tutkitut TULE-sairaudet aiheuttavat ainoastaan pientä, paikallista ja kliinisesti merkityksetöntä luukatoa sairaassa raajassa. Hyvä toimintakyky ja lihasvoimat ennustivat hyvää luun kuntoa useissa osatöissä, joten vamman jälkeisen osteoporoosin välttämiseksi tulisi kuntoutukseen ja toimintakykyyn kiinnittää entistä enemmän huomiota tulevaisuudessa.
Osteoporoosin keskeisestä kansanterveydellisestä merkityksestä huolimatta erilaisten tuki- ja liikuntaelinten (TULE) vammojen ja sairauksien aiheuttamaa luukatoa ja niiden mahdollisesti aiheuttamaa lisäriskiä osteoporoottisten murtumien kehittymiselle myöhemmällä iällä ei kovin hyvin tunneta. Kasvuikäisten vammojen vaikutuksia luuhun on tutkittu erittäin niukasti ja täysin tutkimatta ovat jääneet lasten murtumien pitkäaikaisvaikutukset luuhun ja luun huippumassaan.
Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää luuntiheysmittauksilla erilaisten lasten ja aikuisten vakavien TULE-vammojen ja -sairauksien aiheuttama luukato sekä arvioida potilaan liikunnan ja toimintakykyisyyden merkitys luukadon ehkäisyssä. Lisäksi oli tarkoitus selvittää aiheuttaako lapsuudessa sairastettu ja hoidettu murtuma pysyvän muutoksen luun huippumassaan.
Tutkimustulostemme perusteella näyttää siltä, että aikuisten vakavat TULE-vammat aiheuttavat nopeaa luukatoa heti vamman jälkeen. Luuntiheysarvot laskivat vuodessa keskimäärin jopa 21 % potilailla joilla oli polven eturistisiteenrepeämä. Luukato on myös osittain pysyvää, kuten osoitti tutkimuksemme olkapään kiertäjäkalvosinrepeämä potilailla (tilanne noin 10 vuotta vamman jälkeen).
Lapsena saadut murtumat paranevat paremmin: säärimurtumissa emme havainneet luukatoa, sen sijaan reisimurtumissa (vakavampi vamma) luuntiheyden laskua oli jonkin verran todettavissa (tilanne yli 10 vuotta vamman jälkeen). Aikuisilla pitkäaikaisten TULE-sairauksien vaikutus luuhun näyttäisi olevan vähäisempi kuin vammojen.
Yhteenvetona voidaan todeta, että vakavan aikuisiän vamman jälkeen luukato on nopeata ja palautumista ei voida todeta vielä ensimmäisen vuoden aikana. Luukato näyttäisi olevan myös osittain pysyvää (10 vuotta vamman jälkeen). Alhainen luun huippumassa on riskitekijä osteoporoottisille murtumille ja lapsuusiässä saadut vakavat vammat eivät juuri näyttäisi haittaavan luun huippumassan kehittymistä. Tutkitut TULE-sairaudet aiheuttavat ainoastaan pientä, paikallista ja kliinisesti merkityksetöntä luukatoa sairaassa raajassa. Hyvä toimintakyky ja lihasvoimat ennustivat hyvää luun kuntoa useissa osatöissä, joten vamman jälkeisen osteoporoosin välttämiseksi tulisi kuntoutukseen ja toimintakykyyn kiinnittää entistä enemmän huomiota tulevaisuudessa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4776]