Synnytykseen liittyvät vakavat verenvuodot
Hietala, Karoliina (2018)
Hietala, Karoliina
2018
Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma - Licentiate's Degree Programme in Medicine
Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta - Faculty of Medicine and Life Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-06-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201806192030
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201806192030
Tiivistelmä
Verenvuoto on suurin yksittäinen synnytyskuolleisuuden riskitekijä ja yhteydessä lisääntyneeseen synnytyksen jälkeisen tehohoidon tarpeeseen. Vakavien synnytysvuotojen ilmaantuvuudessa on 2000-luvun alussa havaittu lievää kasvua ympäri maailman.
Tutkimuksemme tarkoituksena oli kartoittaa vakavien synnytysverenvuotojen ilmaantuvuutta, riskitekijöitä ja hoitokäytäntöjä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuosina 2009–2015. Yli 1500 ml vuotaneiden synnyttäjien raskaudenseuranta- ja synnytystiedot kerättiin potilastietokannoista (iPana, Miranda) sekä anestesiayhteenvedoista- ja kaavakkeista.
Vakavia synnytysverenvuotoja hoidettiin tutkitulla aikavälillä 1141, eikä näiden ilmaantuvuudessa havaittu merkitsevää muutosta. Massiivisten yli 5000 ml vuotojen ilmaantuvuus puolestaan laski. Riskitekijöistä istukan kiinnittymishäiriöt, raskausmyrkytys, istukan kiinnijääminen, oksitosiini kohdun supistumishäiriöiden hoidossa, aiempien synnytysten määrä ja aiempien keisarinleikkausten määrä olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä vuotomäärän kasvuun. Kohdun seinämän lihaskerrokseen kasvanut istukka oli yhteydessä massiivisiin vuotoihin ja verensiirtoihin, ja oksitosiini,
aiemmat keisarinleikkaukset sekä istukan repeämä yhteydessä massiivisiin verensiirtoihin. Yli 10 punasoluyksikön massiiviset verensiirrot vähenivät ja kristalloidien käyttömäärät nousivat. Kolloidien käyttö loppui synnytysverenvuotojen hoidossa kokonaan. Traneksaamihapon käytössä näkyi nousua, samoin fibrinogeenin käytössä. Verensiirtokomplikaatioiden ilmaantuvuus aineistossa oli vähäistä ja synnyttäjän kuolemaan johtaneita vuotoja ei aineistossa esiintynyt ollenkaan.
Takautuvan tutkimuksen pohjalta on haastavaa päätellä, mitkä tekijät ovat johtaneet massiivisten verenvuotojen vähenemiseen. Taustalla voi kuitenkin olla esimerkiksi synnytystavoissa tapahtunut muutos tai hyytymistä tukevien lääkeaineiden aiempaa runsaampi käyttö.
Tutkimuksemme tarkoituksena oli kartoittaa vakavien synnytysverenvuotojen ilmaantuvuutta, riskitekijöitä ja hoitokäytäntöjä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuosina 2009–2015. Yli 1500 ml vuotaneiden synnyttäjien raskaudenseuranta- ja synnytystiedot kerättiin potilastietokannoista (iPana, Miranda) sekä anestesiayhteenvedoista- ja kaavakkeista.
Vakavia synnytysverenvuotoja hoidettiin tutkitulla aikavälillä 1141, eikä näiden ilmaantuvuudessa havaittu merkitsevää muutosta. Massiivisten yli 5000 ml vuotojen ilmaantuvuus puolestaan laski. Riskitekijöistä istukan kiinnittymishäiriöt, raskausmyrkytys, istukan kiinnijääminen, oksitosiini kohdun supistumishäiriöiden hoidossa, aiempien synnytysten määrä ja aiempien keisarinleikkausten määrä olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä vuotomäärän kasvuun. Kohdun seinämän lihaskerrokseen kasvanut istukka oli yhteydessä massiivisiin vuotoihin ja verensiirtoihin, ja oksitosiini,
aiemmat keisarinleikkaukset sekä istukan repeämä yhteydessä massiivisiin verensiirtoihin. Yli 10 punasoluyksikön massiiviset verensiirrot vähenivät ja kristalloidien käyttömäärät nousivat. Kolloidien käyttö loppui synnytysverenvuotojen hoidossa kokonaan. Traneksaamihapon käytössä näkyi nousua, samoin fibrinogeenin käytössä. Verensiirtokomplikaatioiden ilmaantuvuus aineistossa oli vähäistä ja synnyttäjän kuolemaan johtaneita vuotoja ei aineistossa esiintynyt ollenkaan.
Takautuvan tutkimuksen pohjalta on haastavaa päätellä, mitkä tekijät ovat johtaneet massiivisten verenvuotojen vähenemiseen. Taustalla voi kuitenkin olla esimerkiksi synnytystavoissa tapahtunut muutos tai hyytymistä tukevien lääkeaineiden aiempaa runsaampi käyttö.