Työhön paluu traumaattisen surun jälkeen : surevien kokemuksia työhön paluustaan
Ahlström, Mariliinu (2017)
Ahlström, Mariliinu
2017
Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelma - Master's Programme in Work, Welfare and Wellbeing
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-03-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201704241477
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201704241477
Tiivistelmä
Tutkielmassa perehdytään traumaattisen surun kokeneen työhön paluuseen. Lapsen kuolema, läheisen itsemurha tai kuolema väkivallanteon seurauksena ja työikäisen puolison menetys aiheuttaa traumaattisen surun. Se poikkeaa aikuisen läheisen kuolemaa seuraavasta surusta voimakkuudeltaan ja kestoltaan. Sureva työstää kuolemaa surutyön kautta, ja ajan mittaan traumaattisen surun kokenut oppii elämään surun kanssa. Traumaattisen surun kokenut käsittelee läheisensä kuolemaa vuosikausia. On tärkeätä ymmärtää, että sureva ei työstä surua pois vaan tottuu uudenlaiseen elämäänsä, jossa säilyy yhteys kuolleeseen. Esimerkiksi kuollut lapsi pysyy kuoltuaankin perheenjäsenenä ja surevan sosiaalisen ympäristön tulee ymmärtää se. Traumaattisen surun käsittelyn myötä surevan arvomaailma ja suhtautuminen asioihin saattavat muuttua voimakkaasti. Vuosia myöhemmin surevat kokevat olevansa erilaisia verrattuna aikaan ennen läheisen kuolemaa.
Tutkielma toteutettiin haastattelemalla suomalaisia traumaattisen surun kokeneita henkilöitä ja suomalaisten surujärjestöjen toiminnanjohtajia, jotka edustavat jäsenkuntiensa kertomia kokemuksia. Tutkielmaan haastateltiin neljää traumaattisen surun kokenutta ja surujärjestöjen toiminnanjohtajia. Suomessa toimii neljä surujärjestöä, joten haastateltavia oli kahdeksan. Yksi yhteishaastattelu surujärjestöjen toiminnanjohtajien kanssa nosti haastattelujen määrän yhdeksään. Kiinnostuksen kohteena olivat surevien kokemukset työhön paluustaan, surun käsittelyn ja työhön paluun yhdistäminen, esimiehen ja työyhteisön suhtautuminen ja näkemykset omasta työkyvystä ja työhyvinvoinnista.
Traumaattisen surun kokenut sureva ei ole täysin toimintakykyinen palatessaan työhön. Työ on olennainen osa aikuisen elämää ja työ tuo rytmiä arkeen. Surun käsittely kuormittaa työhön palaavaa surevaa. Tutkielmaan haastateltujen kokemusten perusteella työnantajan johto ja henkilöstöosasto eivät näy surevan työhön paluussa mitenkään ja yhteydenpito työnantajan ja surevan välillä ennen paluuta lähtee surevasta. Esimiehen ja työyhteisön suhtautuminen on täysin sattumanvaraista ja riippuu organisaatiossa töissä olevien henkilöiden kyvystä suhtautua surevaan. Sureva kaipaa etenkin tukea ja tuen osoitusta siitä, että esimies ja työtoverit ymmärtävät häntä surevana ja että hänen ei oleteta olevan samanlainen mitä hän oli ennen läheisen kuolemaa. Työnantajilla ei ole käytänteitä surevan huomioimiseen. Pitkältä sairauslomalta palaavan kolmikantaneuvotteluja käydään joissakin organisaatioissa, mutta ne painottavat työkykyä pitkän poissaolon jälkeen ja jättävät huomioimatta surun ja sen vaikutukset surevaan ja työyhteisöön.
Sureva kokee työhön palaamisen vaikeaksi. Ennen paluuta sureva kokee ahdistusta ja jopa pelkoa työyhteisön jäsenten suhtautumisesta häneen surevana. Kokemusten perusteella samat tunteet jatkuvat surevan siirryttyä työelämään ja tällöin ne aiheutuvat työyhteisön käyttäytymisen aiheuttamasta mielipahasta. Surevaa ei kohdella surevana, työyhteisö on tottunut tietynlaiseen jäseneensä ja suhtautumista ei muuteta. Sen seurauksena surusta tulee äänioikeudeton työpaikalla ja siitä aiheutuu ongelmia surevalle, mutta myös kaikille asianosaisille. Työyhteisölle se tuo epävarmuutta miten suhtautua surevaan ja työnantajalle äänioikeudeton suru näkyy muun muassa taloudellisina kuluina, jotka johtuvat surevan vajaasta työkyvystä ja lisääntyneistä poissaoloista. Sureva tarvitsee sosiaalisen ympäristön ymmärrystä surusta ja sen vaikutuksista käsitelläkseen suruaan ja kyetäkseen työskentelemään tehokkaasti. Surevat ovat pois töistä läheisen traumaattisen kuoleman jälkeen, sairausloman edellyttämänä diagnoosina käytetään masennuspohjaista sen vuoksi, että surulle ei ole diagnoosia.
Moni esimies kohtaa uransa aikana surevan alaisensa. Työnantajien käytänteet surevan kohtaamiseen ja surun pitkäkestoisuuden ja vaikutusten ymmärtäminen auttaisivat surevaa surun käsittelyssä ja edistäisivät työkyvyn palautumisessa. Organisaatio, johto, esimies ja työyhteisö tarvitsevat käytänteitä surevan huomioimiseen ja tukemiseen. Työhön paluuta suositellaan mahdollisimman pian läheisen kuoleman jälkeen, ja ymmärtävään työyhteisöön palaaminen tukisi surevaa. Sureva toivoo työskentelevänsä kuten ennen läheisensä kuolemaa. Esimiehen vastuulla on surevan vastaanottaminen ja seuraaminen. Työkyky on pitkään heikko ja se tulee huomioida. Sureva tarvitsee joustoja palatessaan työhön. Työaikojen ja työmäärän räätälöinti tulee sopia yhdessä surevan kanssa. Avoimuus on erittäin tärkeätä. Esimiehen ja surevan välisen keskustelun on oltava avointa, jotta sureva kokee saavansa esimieheltä tukea ja asioita pystytään sopimaan riittävässä yhteisymmärryksessä. Työyhteisön tärkein tuen osoitus on avoimuus, sureva tarvitsee työtovereiden tukea ja osoituksen siitä, että hänen surunsa huomioidaan. Sureminen on aina yksilöllistä ja surevaa tulee kohdella hänen toivomallaan tavalla.
Tutkielma toteutettiin haastattelemalla suomalaisia traumaattisen surun kokeneita henkilöitä ja suomalaisten surujärjestöjen toiminnanjohtajia, jotka edustavat jäsenkuntiensa kertomia kokemuksia. Tutkielmaan haastateltiin neljää traumaattisen surun kokenutta ja surujärjestöjen toiminnanjohtajia. Suomessa toimii neljä surujärjestöä, joten haastateltavia oli kahdeksan. Yksi yhteishaastattelu surujärjestöjen toiminnanjohtajien kanssa nosti haastattelujen määrän yhdeksään. Kiinnostuksen kohteena olivat surevien kokemukset työhön paluustaan, surun käsittelyn ja työhön paluun yhdistäminen, esimiehen ja työyhteisön suhtautuminen ja näkemykset omasta työkyvystä ja työhyvinvoinnista.
Traumaattisen surun kokenut sureva ei ole täysin toimintakykyinen palatessaan työhön. Työ on olennainen osa aikuisen elämää ja työ tuo rytmiä arkeen. Surun käsittely kuormittaa työhön palaavaa surevaa. Tutkielmaan haastateltujen kokemusten perusteella työnantajan johto ja henkilöstöosasto eivät näy surevan työhön paluussa mitenkään ja yhteydenpito työnantajan ja surevan välillä ennen paluuta lähtee surevasta. Esimiehen ja työyhteisön suhtautuminen on täysin sattumanvaraista ja riippuu organisaatiossa töissä olevien henkilöiden kyvystä suhtautua surevaan. Sureva kaipaa etenkin tukea ja tuen osoitusta siitä, että esimies ja työtoverit ymmärtävät häntä surevana ja että hänen ei oleteta olevan samanlainen mitä hän oli ennen läheisen kuolemaa. Työnantajilla ei ole käytänteitä surevan huomioimiseen. Pitkältä sairauslomalta palaavan kolmikantaneuvotteluja käydään joissakin organisaatioissa, mutta ne painottavat työkykyä pitkän poissaolon jälkeen ja jättävät huomioimatta surun ja sen vaikutukset surevaan ja työyhteisöön.
Sureva kokee työhön palaamisen vaikeaksi. Ennen paluuta sureva kokee ahdistusta ja jopa pelkoa työyhteisön jäsenten suhtautumisesta häneen surevana. Kokemusten perusteella samat tunteet jatkuvat surevan siirryttyä työelämään ja tällöin ne aiheutuvat työyhteisön käyttäytymisen aiheuttamasta mielipahasta. Surevaa ei kohdella surevana, työyhteisö on tottunut tietynlaiseen jäseneensä ja suhtautumista ei muuteta. Sen seurauksena surusta tulee äänioikeudeton työpaikalla ja siitä aiheutuu ongelmia surevalle, mutta myös kaikille asianosaisille. Työyhteisölle se tuo epävarmuutta miten suhtautua surevaan ja työnantajalle äänioikeudeton suru näkyy muun muassa taloudellisina kuluina, jotka johtuvat surevan vajaasta työkyvystä ja lisääntyneistä poissaoloista. Sureva tarvitsee sosiaalisen ympäristön ymmärrystä surusta ja sen vaikutuksista käsitelläkseen suruaan ja kyetäkseen työskentelemään tehokkaasti. Surevat ovat pois töistä läheisen traumaattisen kuoleman jälkeen, sairausloman edellyttämänä diagnoosina käytetään masennuspohjaista sen vuoksi, että surulle ei ole diagnoosia.
Moni esimies kohtaa uransa aikana surevan alaisensa. Työnantajien käytänteet surevan kohtaamiseen ja surun pitkäkestoisuuden ja vaikutusten ymmärtäminen auttaisivat surevaa surun käsittelyssä ja edistäisivät työkyvyn palautumisessa. Organisaatio, johto, esimies ja työyhteisö tarvitsevat käytänteitä surevan huomioimiseen ja tukemiseen. Työhön paluuta suositellaan mahdollisimman pian läheisen kuoleman jälkeen, ja ymmärtävään työyhteisöön palaaminen tukisi surevaa. Sureva toivoo työskentelevänsä kuten ennen läheisensä kuolemaa. Esimiehen vastuulla on surevan vastaanottaminen ja seuraaminen. Työkyky on pitkään heikko ja se tulee huomioida. Sureva tarvitsee joustoja palatessaan työhön. Työaikojen ja työmäärän räätälöinti tulee sopia yhdessä surevan kanssa. Avoimuus on erittäin tärkeätä. Esimiehen ja surevan välisen keskustelun on oltava avointa, jotta sureva kokee saavansa esimieheltä tukea ja asioita pystytään sopimaan riittävässä yhteisymmärryksessä. Työyhteisön tärkein tuen osoitus on avoimuus, sureva tarvitsee työtovereiden tukea ja osoituksen siitä, että hänen surunsa huomioidaan. Sureminen on aina yksilöllistä ja surevaa tulee kohdella hänen toivomallaan tavalla.