Tanssiva Tampere : Työväen tanssiminen 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa
Pajunen, Suvi (2016)
Pajunen, Suvi
2016
Historian tutkinto-ohjelma - Degree Programme in History
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-09-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201609202301
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201609202301
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani aiheena on työväestön tanssiminen ja sen herättämät keskustelut tamperelaisissa sanomalehdissä. Sijoitan tutkielmani tanssi- ja kulttuurihistoriaan sekä osaksi huvi- ja tanssintutkimusta. Tutkimuskysymyksenäni on, miten missä ja milloin tanssittiin ja miksi tanssia haluttiin kontrolloida 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Tutkin erityisesti nuorison tanssimista ja tanssia työväenkulttuurin ilmenemismuotona: miten tanssi on vaikuttanut yhteiskunnassa ja miten siihen on yritetty vaikuttaa.
Lähdeaineistoni koostuu pääasiassa sanoma- ja aikakauslehdistä, jotka ovat ilmestyneet Tampereella vuosien 1899-1910 välillä. Tutkin tanssiin suhtautumista erityisesti työväestön äänenkannattajasta Kansan Lehdestä, raittiusväen äänenkannattajasta Väinämöisestä ja kristillisestä työväenlehdestä Työkansasta. Näiden lehtien rinnalla käytössäni olivat Aamulehti, Tampereen Sanomat ja Tammerfors Nyheter. Lehdistä analysoin pääasiassa tanssiin liittyviä mielipidetekstejä ja uutisia sekä tanssinopettaja Karl Henrik Karlssonin tanssikouluilmoituksia. Tärkeimpinä analyysikeinoinani ovat olleet sisällönanalyysi ja asenneanalyysi, joiden avulla pystyin hahmottamaan kuvan asenteista tanssia kohtaan. Käsitteelliseen viitekehykseeni kuuluvat tanssin lisäksi työväestö ja vapaa-aika, raittius ja moraali sekä kontrolli ja valta.
Rajaan tutkielmani Tampereen seudulle, jossa oli vuosisadan vaihteessa paljon työväkeä ja aktiivista järjestötoimintaa työväenyhdistyksellä ja sen ammattiosastoilla sekä raittiusseuroilla. Merkittävintä tähän aikaan oli tanssin siirtyminen valvomattomista oloista valvottuihin tilaisuuksiin ja tanssin rajoittaminen ja kitkeminen kaikin mahdollisin keinoin nuorison elämästä siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. 1800-luvun lopulla huomattavin osa tanssimisesta tapahtui nuorison omissa nurkkatansseissa. 1900-luvulle tultaessa tanssiminen siirtyi yhä enemmän yhdistysten ja seurojen järjestämien tilaisuuksien viimeiseksi ohjelmanumeroksi. Tärkeimpänä tutkimustuloksenani on se, että tanssi vaikutti hyvin merkittävänä osana yhteiskunnassa. Tanssimista pidettiin tärkeänä vapaa-ajanviettotapana, mistä ei haluttu luopua. Sen avulla houkuteltiin väkeä iltamiin kahdestakin syystä: he kuulivat aatteista ja sivistyivät ja toiseksi iltamat olivat taloudellisesti kannattavia, mitä enemmän yleisöä oli paikalla. Iltamissa tanssimista haluttiin usein vähentää tai poistaa se kokonaan, mutta suurin osa kansasta oli niin tanssihaluista, että he olisivat luopuneet yhdistysten ja seurojen jäsenyyksistä, jos he eivät olisi päässeet tanssimaan.
Tutkielmani koostuu kolmesta osasta: TANSSIN PAIKKA, TANSSIN TAITO ja TANSSIN AIKA -luvuista. Tanssin paikka -lukuni kertoo yhdistyksistä ja seuroista ja tanssimisen siirtymisestä valvottuihin oloihin iltamatilaisuuksiin. Tanssin taito -luvussa käsittelen tanssinoppimista ja tanssinopetusta: mitä merkitystä tanssitaidolla oli tanssimiseen. Vaikka tanssi miellettiin koko kansan huviksi, mitä alempi kansanosa tanssi, sen syntisemmäksi ja siveettömämmäksi tanssi koettiin. Tähän auttoi tanssikoulussa käyminen, minkä tamperelaiselle työväelle mahdollisti Suomen ensimmäinen suomalainen balettimestari ja tanssinopettaja Karl Henrik Karlssonin tanssinopetus. Viimeisessä käsittelyluvussani Tanssin aika analysoin tanssimisen aiheuttamia mielipiteitä: millä tavoin tanssiminen koettiin vaaralliseksi, mihin aikaan tanssiminen oli hyväksyttävämpää ja kenellä oli lupa tanssia ja missä. Erityisesti pareittain tanssiminen herätti ristiriitaisia tunteita sekä tanssijoissa että tanssin katselijoissa. Lehtien palstat täyttyivät mielipiteistä tanssin puolesta ja vastaan. Siten vuosisadan vaihteen tanssikysymys vie matkalle läpi tanssin pyörinnän.
Lähdeaineistoni koostuu pääasiassa sanoma- ja aikakauslehdistä, jotka ovat ilmestyneet Tampereella vuosien 1899-1910 välillä. Tutkin tanssiin suhtautumista erityisesti työväestön äänenkannattajasta Kansan Lehdestä, raittiusväen äänenkannattajasta Väinämöisestä ja kristillisestä työväenlehdestä Työkansasta. Näiden lehtien rinnalla käytössäni olivat Aamulehti, Tampereen Sanomat ja Tammerfors Nyheter. Lehdistä analysoin pääasiassa tanssiin liittyviä mielipidetekstejä ja uutisia sekä tanssinopettaja Karl Henrik Karlssonin tanssikouluilmoituksia. Tärkeimpinä analyysikeinoinani ovat olleet sisällönanalyysi ja asenneanalyysi, joiden avulla pystyin hahmottamaan kuvan asenteista tanssia kohtaan. Käsitteelliseen viitekehykseeni kuuluvat tanssin lisäksi työväestö ja vapaa-aika, raittius ja moraali sekä kontrolli ja valta.
Rajaan tutkielmani Tampereen seudulle, jossa oli vuosisadan vaihteessa paljon työväkeä ja aktiivista järjestötoimintaa työväenyhdistyksellä ja sen ammattiosastoilla sekä raittiusseuroilla. Merkittävintä tähän aikaan oli tanssin siirtyminen valvomattomista oloista valvottuihin tilaisuuksiin ja tanssin rajoittaminen ja kitkeminen kaikin mahdollisin keinoin nuorison elämästä siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. 1800-luvun lopulla huomattavin osa tanssimisesta tapahtui nuorison omissa nurkkatansseissa. 1900-luvulle tultaessa tanssiminen siirtyi yhä enemmän yhdistysten ja seurojen järjestämien tilaisuuksien viimeiseksi ohjelmanumeroksi. Tärkeimpänä tutkimustuloksenani on se, että tanssi vaikutti hyvin merkittävänä osana yhteiskunnassa. Tanssimista pidettiin tärkeänä vapaa-ajanviettotapana, mistä ei haluttu luopua. Sen avulla houkuteltiin väkeä iltamiin kahdestakin syystä: he kuulivat aatteista ja sivistyivät ja toiseksi iltamat olivat taloudellisesti kannattavia, mitä enemmän yleisöä oli paikalla. Iltamissa tanssimista haluttiin usein vähentää tai poistaa se kokonaan, mutta suurin osa kansasta oli niin tanssihaluista, että he olisivat luopuneet yhdistysten ja seurojen jäsenyyksistä, jos he eivät olisi päässeet tanssimaan.
Tutkielmani koostuu kolmesta osasta: TANSSIN PAIKKA, TANSSIN TAITO ja TANSSIN AIKA -luvuista. Tanssin paikka -lukuni kertoo yhdistyksistä ja seuroista ja tanssimisen siirtymisestä valvottuihin oloihin iltamatilaisuuksiin. Tanssin taito -luvussa käsittelen tanssinoppimista ja tanssinopetusta: mitä merkitystä tanssitaidolla oli tanssimiseen. Vaikka tanssi miellettiin koko kansan huviksi, mitä alempi kansanosa tanssi, sen syntisemmäksi ja siveettömämmäksi tanssi koettiin. Tähän auttoi tanssikoulussa käyminen, minkä tamperelaiselle työväelle mahdollisti Suomen ensimmäinen suomalainen balettimestari ja tanssinopettaja Karl Henrik Karlssonin tanssinopetus. Viimeisessä käsittelyluvussani Tanssin aika analysoin tanssimisen aiheuttamia mielipiteitä: millä tavoin tanssiminen koettiin vaaralliseksi, mihin aikaan tanssiminen oli hyväksyttävämpää ja kenellä oli lupa tanssia ja missä. Erityisesti pareittain tanssiminen herätti ristiriitaisia tunteita sekä tanssijoissa että tanssin katselijoissa. Lehtien palstat täyttyivät mielipiteistä tanssin puolesta ja vastaan. Siten vuosisadan vaihteen tanssikysymys vie matkalle läpi tanssin pyörinnän.