Ääneen luettuna : runo esityksenä & runoilija esiintyjänä
Ikonen, Anna (2015)
Ikonen, Anna
2015
Teatterin ja draaman tutkimuksen maisteriopinnot - Master's Programme in Theatre and Drama Research
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-08-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201509102278
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201509102278
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielma käsittelee runonluentaa esiintyjäkeskeisestä näkökulmasta. Tutkielmassa kuvataan, missä määrin runojaan yleisölle lukeva runoilija mieltää itsensä esiintyjäksi ja missä määrin esityksen lainalaisuudet toteutuvat runoesityksessä. Tutkielmassa esitellään runoesitykseen sisältyviä osatekijöitä, kuten esityksen suunnittelua, esillä- ja läsnäoloa, roolia ja vastaanottoa. Runous mieltyy rajattomana ja vaikeasti hahmotettavana, monimuotoisena taiteenlajina, joka lavalle siirtyessään hyödyntää luontevasti myös muita taiteenlajeja. Kuinka kirjoitettu, teoksen sivulle sommiteltu runo soveltuu ääneen luettavaksi? Miten tämä median muutos vaikuttaa runoon, runoilijaan ja vastaanottoon?
Kohdehenkilöinä tutkimuksessa on kuusi runoilijaa, jotka sekä julkaisevat että esittävät runojaan. Haastateltavat runoilijat ovat Anja Erämaja, Matti Kangaskoski, Tomi Kontio, Riikka Palander, Risto Rasa ja Märta Tikkanen. Tutkimuksen lähestymistapa on kvalitatiivinen ja huomio keskittyy runojaan ääneen lukevan henkilön positioon hänen omasta näkökulmastaan käsin. Yksilöhaastattelu aineistonkeruumenetelmänä korostaa sekin osaltaan subjektiivisuutta. Haastateltaviksi valittiin mahdollisimman laaja otos runoilijoita, muun muassa henkilöiden iän, esiintymistaustan ja -tyylinkin perusteella. Osalla runoilijoista runonluentaan sisältyy myös muita taiteenlajeja, kuten musiikkia ja kuvataidetta.
Sekä runojen kirjoittaminen että ääneen lukeminen kuuluvat osaksi runoilijan työnkuvaa. Runoilija lavalla mieltää itsensä ensisijaisesti runoilijana, kirjailijana tai lukijana, ja esiintymisen sijaan haastateltavat painottavat runon ääneen lukemista, tavallisesti suoraan kirjan sivuilta. Haastateltavien vastauksissa runo mieltyy runonluennan keskipisteeksi, vaikka esityksellisten piirteiden sisällyttäminen osaksi runoesitystä koetaan kiehtovana. Runonluenta määritellään esitykseksi, mutta esiintyjiksi haastateltavat määrittelevät itsensä lähinnä vain sellaisissa esitystilanteissa, joissa esitykselliset keinot painottuvat. Runonluennassa on kyse ennen kaikkea runon välittämisestä mahdollisimman puhtaana, ilman ylitulkintaa. Vahvaa roolia ei esitystilanteessa ole, mutta tietynlainen suojaus tai etäisyys, jonkinlainen lavapersoona, on läsnä. Runoilija painottaa vastaanottoa ja vastakaikua, sillä esitys suunnitellaan ja toteutetaan kohdeyleisöä mielessä pitäen. Kyseessä ei ole yksipuolinen vuorovaikutus, vaan runoilija kiinnittää huomiota palautteeseen sekä yleisön reaktioihin ja tunnelmaan esityksen aikana. Runoesitys ei ole rutinoitunut tai vahvasti koreografinen kokonaisuus, vaan luentaan sisältyy hetkellisyys ja molemminpuolinen läsnäolo.
Kohdehenkilöinä tutkimuksessa on kuusi runoilijaa, jotka sekä julkaisevat että esittävät runojaan. Haastateltavat runoilijat ovat Anja Erämaja, Matti Kangaskoski, Tomi Kontio, Riikka Palander, Risto Rasa ja Märta Tikkanen. Tutkimuksen lähestymistapa on kvalitatiivinen ja huomio keskittyy runojaan ääneen lukevan henkilön positioon hänen omasta näkökulmastaan käsin. Yksilöhaastattelu aineistonkeruumenetelmänä korostaa sekin osaltaan subjektiivisuutta. Haastateltaviksi valittiin mahdollisimman laaja otos runoilijoita, muun muassa henkilöiden iän, esiintymistaustan ja -tyylinkin perusteella. Osalla runoilijoista runonluentaan sisältyy myös muita taiteenlajeja, kuten musiikkia ja kuvataidetta.
Sekä runojen kirjoittaminen että ääneen lukeminen kuuluvat osaksi runoilijan työnkuvaa. Runoilija lavalla mieltää itsensä ensisijaisesti runoilijana, kirjailijana tai lukijana, ja esiintymisen sijaan haastateltavat painottavat runon ääneen lukemista, tavallisesti suoraan kirjan sivuilta. Haastateltavien vastauksissa runo mieltyy runonluennan keskipisteeksi, vaikka esityksellisten piirteiden sisällyttäminen osaksi runoesitystä koetaan kiehtovana. Runonluenta määritellään esitykseksi, mutta esiintyjiksi haastateltavat määrittelevät itsensä lähinnä vain sellaisissa esitystilanteissa, joissa esitykselliset keinot painottuvat. Runonluennassa on kyse ennen kaikkea runon välittämisestä mahdollisimman puhtaana, ilman ylitulkintaa. Vahvaa roolia ei esitystilanteessa ole, mutta tietynlainen suojaus tai etäisyys, jonkinlainen lavapersoona, on läsnä. Runoilija painottaa vastaanottoa ja vastakaikua, sillä esitys suunnitellaan ja toteutetaan kohdeyleisöä mielessä pitäen. Kyseessä ei ole yksipuolinen vuorovaikutus, vaan runoilija kiinnittää huomiota palautteeseen sekä yleisön reaktioihin ja tunnelmaan esityksen aikana. Runoesitys ei ole rutinoitunut tai vahvasti koreografinen kokonaisuus, vaan luentaan sisältyy hetkellisyys ja molemminpuolinen läsnäolo.