Koulutusmenojen tuloverotus
Kaukoranta, Ville (2015)
Kaukoranta, Ville
2015
Kauppatieteiden maisteriopinnot - Master's Programme in Business Studies
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-06-30
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201507302189
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201507302189
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee koulutusmenojen verokohtelua tilanteissa, joissa verovelvollinen luonnollinen henkilö maksaa menot itse sekä joissa verovelvollisen työnantaja maksaa menot hänen puolestaan. Näiden tilanteiden vero-oikeudelliset kysymykset ovat vastaavasti ne, voiko verovelvollinen vähentää itse maksamansa menot henkilökohtaisen tulolähteen tulostaan tai muodostuuko hänelle palkkana verotettavaa tuloa silloin, kun työnantaja maksaa menot hänen puolestaan. Nykyisessä ratkaisukäytännössä menot katsotaan aina joko täysin tai ei lainkaan vähennyskelpoisiksi. Sama pätee työnantajan maksamien menojen veronalaisuuteen.
Tutkielman tarkoituksena on löytää ne lainalaisuudet, joiden perusteella koulutuksen vähennyskelpoisuutta ja veronalaisuutta voidaan arvioida mahdollisimman monessa tilanteessa. Lisäksi tutkielma pyrkii löytämään yhteyksiä vähennyskelpoisuuden ja veronalaisuuden ratkaisemisen välillä sekä ottamaan kantaa siihen, vastaako nykyinen tulkintakäytäntö tuloverolain säännösten tarkoitusta koulutusmenojen osalta.
Tutkielman tutkimusote on oikeusdogmaattinen. Se systematisoi ja tulkitsee voimassaolevaa oikeutta erityisesti oikeuskäytännön näkökulmasta. Tutkimus käsittelee viimeaikaisia oikeustapauksia ja pyrkii käymään tehtyjen havaintojen avulla vuoropuhelua lainsäädännön, sen esitöiden sekä aihetta koskevan oikeuskirjallisuuden kanssa. Toissijaisesti tutkielma tekee kannanoton de lege ferenda siihen, missä määrin nykyisen lain tarkoitus toteutuu koulutusmenoja koskevissa ratkaisutulkinnoissa.
Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että koulutuksen verovapauden tärkein ehto on se, että koulutuksen voidaan katsoa tapahtuneen ensisijaisesti työnantajan intressissä. Koulutuksen vähennyskelpoisuuden näkökulmasta taas tärkein seikka on, ettei koulutuksen voida katsoa pätevöittäneen verovelvollista mihinkään nimenomaisiin tehtäviin eikä parantavan hänen työmarkkinakelpoisuuttaan merkittävästi. Näiden kahden tyyppitilanteen yhteisenä tekijänä ovat työntekijän pätevöitymisen lähtökohtainen kielto sekä työtehtävien kehittymisestä aiheutunut tarve kouluttautumiseen. Lisäksi voidaan tehdä johtopäätös, että KHO tulkitsee tosiasiassa vähennyskelpoiseksi ainoastaan sellaisia koulutusmenoja, jotka ovat aiheutuneet tulon säilyttämisestä. TVL 29 ja 31 §:ien tarkoitusten voitaisiin katsoa toteutuvan nykyistä paremmin, mikäli koulutusmenojen vähennyskelpoisuuden ja veronalaisuuden ratkaisemisessa sovellettaisiin myös osittaista vähennyskelpoisuutta tai veronalaisuutta.
Tutkielman tarkoituksena on löytää ne lainalaisuudet, joiden perusteella koulutuksen vähennyskelpoisuutta ja veronalaisuutta voidaan arvioida mahdollisimman monessa tilanteessa. Lisäksi tutkielma pyrkii löytämään yhteyksiä vähennyskelpoisuuden ja veronalaisuuden ratkaisemisen välillä sekä ottamaan kantaa siihen, vastaako nykyinen tulkintakäytäntö tuloverolain säännösten tarkoitusta koulutusmenojen osalta.
Tutkielman tutkimusote on oikeusdogmaattinen. Se systematisoi ja tulkitsee voimassaolevaa oikeutta erityisesti oikeuskäytännön näkökulmasta. Tutkimus käsittelee viimeaikaisia oikeustapauksia ja pyrkii käymään tehtyjen havaintojen avulla vuoropuhelua lainsäädännön, sen esitöiden sekä aihetta koskevan oikeuskirjallisuuden kanssa. Toissijaisesti tutkielma tekee kannanoton de lege ferenda siihen, missä määrin nykyisen lain tarkoitus toteutuu koulutusmenoja koskevissa ratkaisutulkinnoissa.
Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että koulutuksen verovapauden tärkein ehto on se, että koulutuksen voidaan katsoa tapahtuneen ensisijaisesti työnantajan intressissä. Koulutuksen vähennyskelpoisuuden näkökulmasta taas tärkein seikka on, ettei koulutuksen voida katsoa pätevöittäneen verovelvollista mihinkään nimenomaisiin tehtäviin eikä parantavan hänen työmarkkinakelpoisuuttaan merkittävästi. Näiden kahden tyyppitilanteen yhteisenä tekijänä ovat työntekijän pätevöitymisen lähtökohtainen kielto sekä työtehtävien kehittymisestä aiheutunut tarve kouluttautumiseen. Lisäksi voidaan tehdä johtopäätös, että KHO tulkitsee tosiasiassa vähennyskelpoiseksi ainoastaan sellaisia koulutusmenoja, jotka ovat aiheutuneet tulon säilyttämisestä. TVL 29 ja 31 §:ien tarkoitusten voitaisiin katsoa toteutuvan nykyistä paremmin, mikäli koulutusmenojen vähennyskelpoisuuden ja veronalaisuuden ratkaisemisessa sovellettaisiin myös osittaista vähennyskelpoisuutta tai veronalaisuutta.