Terve ja onnellinen työntekijä on tehokas työntekijä - Työntekijöiden hyvinvointi rationalisointitoimenpiteiden alla 1940-luvun ja 1950-luvun alun Tehostaja- ja Teollisuuslehti-julkaisuissa
Ranto, Tiina (2015)
Ranto, Tiina
2015
Historian maisteriopinnot - Master's Programme in History
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-05-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201505111405
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201505111405
Tiivistelmä
Toinen maailmansota asetti suomalaisen teollisuuden aivan uudenlaisen haasteen eteen. Suurin osa työkykyisistä ja -ikäisistä miehistä oli rintamalla, raaka-aineista ja energiasta oli pulaa ja silti tuotannon olisi pitänyt pystyä vastaamaan niin armeijan kuin kotirintamankin tarpeisiin. Poikkeustilanne ei hellittänyt sodan päätyttyäkään, sillä Neuvostoliiton vaatimat sotakorvaukset kiristivät teollisuuden tuotantokapasiteetin äärimmilleen. Haasteelliset ajat avasivat oven lopullisesti myös rationalisoinnille, jota insinöörit ja muut asiantuntijat olivat tahoillaan yrittäneet juurruttaa teollisuuden rakenteisiin jo vuosisadan ensimmäiseltä vuosikymmeneltä lähtien. Rationalisointi tähtäsi tuotannon kaikinpuoliseen tehostamiseen niin työvoiman, tuotantoprosessien kuin organisaatiorakenteidenkin suhteen.
Rationalisointi vaikutti myös työntekijöihin ja työnteon luonteen muuttumiseen. Tässä tutkielmassa tarkastelen, millä tavoin työntekijöistä pyrittiin samanaikaisesti huolehtimaan, vaikka yritysten ensisijainen tavoite olikin tuotannon jatkuva tehostaminen. Rationalisoinnin teoriat kuten tieteellinen liikkeenjohto olivat vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä ehtineet kohdata muualla maailmalla jo paljon kritiikkiä, jonka mukaan järjestelmä ei huomioinut tarpeeksi koneen ääressä työtä tekevää ihmistä. Tutkimusongelmani kiteytyykin rationalisoinnin ja työntekijöiden suojelun sekä hyvinvoinnista huolehtimisen yhteyteen millä tavoin työntekijöistä voitiin huolehtia samaan aikaan kun tuotannon tehostaminen oli kansallinen hanke, jonka tarkoituksena oli auttaa kansakunta yli vaikeimpien aikojen?
Olen käyttänyt aineistona kahta sota- ja sotakorvausten maksun ajan eli 1940-luvun ja 1950-luvun alun julkaisua. Tehostaja oli Teollisuuden Työteholiiton rationalisointijulkaisu, joka oli suunnattu teollisuusyritysten työnantajille, esimiehille ja työntekijöille. Tehostaja oli yksi rationalisointiliikkeen virallisia tiedotuskanavia ja siihen kirjoittivat monen alan ammattilaiset. Lehden sisällöstä kuitenkin näkyy, että lehti oli pitkälti rationalisoimisinsinöörien toisille rationalisoinnista kiinnostuneille kirjoittama. Näkökulmaa laajentaakseni olen siis ottanut mukaan tarkasteluun myös Teollisuuslehden, Suomen Työnantajain Keskusliiton tärkeimmän äänenkannattajan. Sekä Tehostajassa että Teollisuuslehdessä työntekijöiden suojelusta ja hyvinvoinnista kirjoitettiin paljon ja useista eri näkökulmista.
Tämän työn aiheena ei ole työsuojelun lainsäädännöllisen kehityksen tutkiminen, vaan keskiössä on teollisuusyritysten harjoittama vapaaehtoinen sosiaalinen toiminta. Vapaaehtoisella sosiaalisella toiminnalla tarkoitetaan yrityksiin jo vuosisadan vaihteessa muotoutunutta tapaa huolehtia työntekijöistään monenlaisin keinoin. Yritysten huoltokonttorit auttoivat työntekijöitä talouden järjestämisessä, aloitetoiminnalla pyrittiin saamaan työntekijöiltä hyviä ehdotuksia työturvallisuuden ja niin sanotun tehdashygienian parantamiseen, ja urheilu- ja ravintovalistustoiminnalla tähdättiin työntekijöiden fyysiseen hyvinvointiin myös vapaa-ajalla. Tarkkailen tutkielmassani sitä, miten mainitussa aineistossa yritysten vapaaehtoisesta sosiaalitoiminnasta kirjoitetaan eli millä tavoin työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtiminen perustellaan, ja millaista toimintaa julkaisuissa esitellään ja suositellaan. En siis tutki teollisuusyritysten sosiaalitoimintaa sellaisena kuin sitä todellisuudessa harrastettiin, vaan huolehtimisen ja hyvinvoinnin diskurssia ja sen suhdetta rationalisointikeskusteluun.
Suomeen sotavuosina rantautuneen rationalisoinnin on historian tutkimuksessa nähty noudattelevan enemmän rationalisoinnin uusia, lempeämpiä sovellutuksia, jolloin myös työntekijän hyvinvointi haluttiin pitää mukana kehityksessä. Samanlaisia havaintoja olen tehnyt myös tutkimusaineistosta. Aineistosta nousi esiin useita erilaisia sosiaalisen toiminnan teemoja ja perusteluja, ja olen jakanut tutkimustulokseni kolmen eri teeman alle, jotka ovat niin sanotusti nimellisiä sosiaalitoiminnan tavoitteita niillä tähdätään työntekijöiden taloudellisen, fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja parantamiseen. Näiden nimellisten tavoitteiden taustalta hahmottui useita muita intressejä, esimerkiksi työrauhan säilyttäminen työväen tyytyväisyyden avulla sekä työntekijöiden kasvattaminen säästeliäisyyteen ja vastuuntuntoon. Erilaiset intressit ja perustelut kytkeytyivät olennaisesti tehokkuusdiskurssiin eli rationalisoinnin tavoitteisiin: niin ruumiillisesti kuin henkisestikin hyvinvoiva ja terve työntekijä oli myös tehokas työntekijä, ja näin ollen eduksi työnantajille, teollisuudelle ja koko yhteiskunnalle.
Rationalisointi vaikutti myös työntekijöihin ja työnteon luonteen muuttumiseen. Tässä tutkielmassa tarkastelen, millä tavoin työntekijöistä pyrittiin samanaikaisesti huolehtimaan, vaikka yritysten ensisijainen tavoite olikin tuotannon jatkuva tehostaminen. Rationalisoinnin teoriat kuten tieteellinen liikkeenjohto olivat vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä ehtineet kohdata muualla maailmalla jo paljon kritiikkiä, jonka mukaan järjestelmä ei huomioinut tarpeeksi koneen ääressä työtä tekevää ihmistä. Tutkimusongelmani kiteytyykin rationalisoinnin ja työntekijöiden suojelun sekä hyvinvoinnista huolehtimisen yhteyteen millä tavoin työntekijöistä voitiin huolehtia samaan aikaan kun tuotannon tehostaminen oli kansallinen hanke, jonka tarkoituksena oli auttaa kansakunta yli vaikeimpien aikojen?
Olen käyttänyt aineistona kahta sota- ja sotakorvausten maksun ajan eli 1940-luvun ja 1950-luvun alun julkaisua. Tehostaja oli Teollisuuden Työteholiiton rationalisointijulkaisu, joka oli suunnattu teollisuusyritysten työnantajille, esimiehille ja työntekijöille. Tehostaja oli yksi rationalisointiliikkeen virallisia tiedotuskanavia ja siihen kirjoittivat monen alan ammattilaiset. Lehden sisällöstä kuitenkin näkyy, että lehti oli pitkälti rationalisoimisinsinöörien toisille rationalisoinnista kiinnostuneille kirjoittama. Näkökulmaa laajentaakseni olen siis ottanut mukaan tarkasteluun myös Teollisuuslehden, Suomen Työnantajain Keskusliiton tärkeimmän äänenkannattajan. Sekä Tehostajassa että Teollisuuslehdessä työntekijöiden suojelusta ja hyvinvoinnista kirjoitettiin paljon ja useista eri näkökulmista.
Tämän työn aiheena ei ole työsuojelun lainsäädännöllisen kehityksen tutkiminen, vaan keskiössä on teollisuusyritysten harjoittama vapaaehtoinen sosiaalinen toiminta. Vapaaehtoisella sosiaalisella toiminnalla tarkoitetaan yrityksiin jo vuosisadan vaihteessa muotoutunutta tapaa huolehtia työntekijöistään monenlaisin keinoin. Yritysten huoltokonttorit auttoivat työntekijöitä talouden järjestämisessä, aloitetoiminnalla pyrittiin saamaan työntekijöiltä hyviä ehdotuksia työturvallisuuden ja niin sanotun tehdashygienian parantamiseen, ja urheilu- ja ravintovalistustoiminnalla tähdättiin työntekijöiden fyysiseen hyvinvointiin myös vapaa-ajalla. Tarkkailen tutkielmassani sitä, miten mainitussa aineistossa yritysten vapaaehtoisesta sosiaalitoiminnasta kirjoitetaan eli millä tavoin työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtiminen perustellaan, ja millaista toimintaa julkaisuissa esitellään ja suositellaan. En siis tutki teollisuusyritysten sosiaalitoimintaa sellaisena kuin sitä todellisuudessa harrastettiin, vaan huolehtimisen ja hyvinvoinnin diskurssia ja sen suhdetta rationalisointikeskusteluun.
Suomeen sotavuosina rantautuneen rationalisoinnin on historian tutkimuksessa nähty noudattelevan enemmän rationalisoinnin uusia, lempeämpiä sovellutuksia, jolloin myös työntekijän hyvinvointi haluttiin pitää mukana kehityksessä. Samanlaisia havaintoja olen tehnyt myös tutkimusaineistosta. Aineistosta nousi esiin useita erilaisia sosiaalisen toiminnan teemoja ja perusteluja, ja olen jakanut tutkimustulokseni kolmen eri teeman alle, jotka ovat niin sanotusti nimellisiä sosiaalitoiminnan tavoitteita niillä tähdätään työntekijöiden taloudellisen, fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja parantamiseen. Näiden nimellisten tavoitteiden taustalta hahmottui useita muita intressejä, esimerkiksi työrauhan säilyttäminen työväen tyytyväisyyden avulla sekä työntekijöiden kasvattaminen säästeliäisyyteen ja vastuuntuntoon. Erilaiset intressit ja perustelut kytkeytyivät olennaisesti tehokkuusdiskurssiin eli rationalisoinnin tavoitteisiin: niin ruumiillisesti kuin henkisestikin hyvinvoiva ja terve työntekijä oli myös tehokas työntekijä, ja näin ollen eduksi työnantajille, teollisuudelle ja koko yhteiskunnalle.