Omstart! – Näytelkää kuin tähdet! Yleisölähtöisen improvisaation ulottuvuudet speksiesityksissä
Ojala, Teemu (2015)
Ojala, Teemu
2015
Teatterin ja draaman tutkimus - Theatre and Drama Research
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-01-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201502171082
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201502171082
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani aiheena ovat speksiproduktiot, korkeakouluopiskelijoiden tuottamat musiikilliset komediaesitykset, joita maustavat aloitteellisen yleisön kannustamat improvisaatio-osuudet. Toisin kuin muissa teatterin lajeissa, speksin yleisö saa liki koska tahansa osallistua speksiesityksen kulkuun huutamalla "Omstart!", joko lisämääreillä tai ilman.
Tutkin speksin sisältämän interaktiivisuuden luonnetta. Entisenä speksiohjaajana minua kiinnosti, mitä yleisö huudoillaan pyytää ja mitä se lavalta vastineeksi saa. Lähtökohtani sivusivat huumorin tutkimusta, sillä minua kiinnosti tarjottujen improvisaatio-osuuksien komiikan määrittely ja niiden vastaanotto yleisössä. Speksi tyylilajina yhdistää usein pohjatekstinä käyttämäänsä perinteistä draamaa suorasukaiseen kanssakäymiseen yleisön kanssa. Näin se toistuvasti purkaa, mutta myös rakentaa uudelleen esityksen ja yleisön väliin kuviteltavaa "neljättä seinää". Pohdin lajityypin asettumista Hans-Thies Lehmannin käsittelemään "draaman jälkeisen" teatterin maailmaan. Minua kiinnosti myös, kuinka edistyksellisinä tai päinvastoin sisällöltään taantumuksellisina näitä huumoriltaan varsin pidäkkeettömiä esityksiä tulisi pitää.
Avautui teatterimaailman ulkopuolelle ulottuvia näkökulmia, joita olisi mahdollisuus avartaa yhä laajemmiksi. Sosiaalipsykologi Erving Goffmannin lanseeraama "kasvotyön" käsite sopi kuvaamaan niitä hetkiä, joissa teatterin lavalla harjaantumaton speksinäyttelijä asettuu alttiiksi suoralle vuorovaikutukselle yleisön kanssa. Hän hakee hyväksyntää, ei pelkästään näyttelijänä, vaan arvostettavana itsenään ja opiskelijayhteisönsä jäsenenä. Michael L. Quinnin "tähteyden semiotiikka" sai minut pohtimaan arkipäivän tähteyttä, tilannetta jossa pienenkin yhteisön jäsen saa yhteisönsä sisällä maailmanluokan tähteyttä muistuttavaa arvostusta ja glooriaa.
Samalla aloin miettiä sisäpiirivaikutelman merkitystä tähteyden muodostumiselle myös esiintymisen ammattilaisten kohdalla. Kenties nykypäivän nousevat televisiotähdet tarvitsevat uransa tueksi asennetta, joka sallii heidän ammatillisen ja yksityisen roolinsa sekoittumisen. Laajempi vuorovaikutuksellisuus yleisön kanssa on haussa myös perinteisissä teatteriproduktioissa. Tutkin kokemuksia vuorovaikutuksellisista produktioista, Seinäjoen kaupunginteatterin Rocky Horror Showsta Tampereen Työväen Teatterin Pähkähulluun hotelliin. Analysoin koomikoiden, kuten italialaisen Leo Bassin ja Jaakko Saariluoman Tampereen Teatterikesän esiintymisissään luomaa yleisösuhdetta, mutta otan huomioon myös perinteisen komediaproduktion yleisökäyttäytymisen Tampereen Teatterin produktiossa Näyttele henkesi edestä. Speksin keinovalikoima voisi hyödyttää myös teatterin ammattikenttää, joka pelkää asettua alttiiksi aidosti yllätyksekkäälle vuorovaikutukselle yleisönsä kanssa.
Lopulta tulin siihen johtopäätökseen, että speksiesitys on juuri niin konservatiivinen tai uutta luova, kuin speksiyleisö haluaa sen olevan. Ehdottaessaan improvisaatioita ja kommentoidessaan esitystä, yleisö tasapainottaa speksiesityksen tarjoamat sisällöt haluamalleen tasolle. Näin yksittäiset speksiesitykset ovat kuin viihdemarkkinat pienoiskoossa. Kysynnän mukaan yleisölle tarjotaan sen tarpeiden pohjalta räätälöity elämys.
Tutkin speksin sisältämän interaktiivisuuden luonnetta. Entisenä speksiohjaajana minua kiinnosti, mitä yleisö huudoillaan pyytää ja mitä se lavalta vastineeksi saa. Lähtökohtani sivusivat huumorin tutkimusta, sillä minua kiinnosti tarjottujen improvisaatio-osuuksien komiikan määrittely ja niiden vastaanotto yleisössä. Speksi tyylilajina yhdistää usein pohjatekstinä käyttämäänsä perinteistä draamaa suorasukaiseen kanssakäymiseen yleisön kanssa. Näin se toistuvasti purkaa, mutta myös rakentaa uudelleen esityksen ja yleisön väliin kuviteltavaa "neljättä seinää". Pohdin lajityypin asettumista Hans-Thies Lehmannin käsittelemään "draaman jälkeisen" teatterin maailmaan. Minua kiinnosti myös, kuinka edistyksellisinä tai päinvastoin sisällöltään taantumuksellisina näitä huumoriltaan varsin pidäkkeettömiä esityksiä tulisi pitää.
Avautui teatterimaailman ulkopuolelle ulottuvia näkökulmia, joita olisi mahdollisuus avartaa yhä laajemmiksi. Sosiaalipsykologi Erving Goffmannin lanseeraama "kasvotyön" käsite sopi kuvaamaan niitä hetkiä, joissa teatterin lavalla harjaantumaton speksinäyttelijä asettuu alttiiksi suoralle vuorovaikutukselle yleisön kanssa. Hän hakee hyväksyntää, ei pelkästään näyttelijänä, vaan arvostettavana itsenään ja opiskelijayhteisönsä jäsenenä. Michael L. Quinnin "tähteyden semiotiikka" sai minut pohtimaan arkipäivän tähteyttä, tilannetta jossa pienenkin yhteisön jäsen saa yhteisönsä sisällä maailmanluokan tähteyttä muistuttavaa arvostusta ja glooriaa.
Samalla aloin miettiä sisäpiirivaikutelman merkitystä tähteyden muodostumiselle myös esiintymisen ammattilaisten kohdalla. Kenties nykypäivän nousevat televisiotähdet tarvitsevat uransa tueksi asennetta, joka sallii heidän ammatillisen ja yksityisen roolinsa sekoittumisen. Laajempi vuorovaikutuksellisuus yleisön kanssa on haussa myös perinteisissä teatteriproduktioissa. Tutkin kokemuksia vuorovaikutuksellisista produktioista, Seinäjoen kaupunginteatterin Rocky Horror Showsta Tampereen Työväen Teatterin Pähkähulluun hotelliin. Analysoin koomikoiden, kuten italialaisen Leo Bassin ja Jaakko Saariluoman Tampereen Teatterikesän esiintymisissään luomaa yleisösuhdetta, mutta otan huomioon myös perinteisen komediaproduktion yleisökäyttäytymisen Tampereen Teatterin produktiossa Näyttele henkesi edestä. Speksin keinovalikoima voisi hyödyttää myös teatterin ammattikenttää, joka pelkää asettua alttiiksi aidosti yllätyksekkäälle vuorovaikutukselle yleisönsä kanssa.
Lopulta tulin siihen johtopäätökseen, että speksiesitys on juuri niin konservatiivinen tai uutta luova, kuin speksiyleisö haluaa sen olevan. Ehdottaessaan improvisaatioita ja kommentoidessaan esitystä, yleisö tasapainottaa speksiesityksen tarjoamat sisällöt haluamalleen tasolle. Näin yksittäiset speksiesitykset ovat kuin viihdemarkkinat pienoiskoossa. Kysynnän mukaan yleisölle tarjotaan sen tarpeiden pohjalta räätälöity elämys.