Sairaanhoidon kustannuksiin alueellisesti vaikuttavat tekijät tyypin 2 diabeetikoilla Suomessa vuonna 2007
Puranen, Antti (2014)
Puranen, Antti
2014
Taloustiede - Economics
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-10-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201410272256
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201410272256
Tiivistelmä
Terveydenhuollon menot ovat merkittävä osa suomalaista julkisentalouden kulurakennetta, ja ne muodostavat noin yhdeksän prosenttia bruttokansantuotteesta. Vuonna 2011 17,1 miljardia euroa julkisia varoja ohjattiin terveydenhuollon piiriin. On esitetty, että jopa 15 % terveydenhuollon kustannuksista muodostuisi diabeetikoiden hoitamisesta. Tyypin 2 diabetes on yksi merkittävimpiä yksittäisiä sairauskokonaisuuksia, ja sen hoitovastuu lankeaa pääsääntöisesti perusterveydenhuollolle. Diagnosoitujen tyypin 2 diabeetikoiden sairaanhoidon kokonaiskustannuksiksi on arvioitu noin 1,3 miljardia euroa vuonna 2007, mutta merkittävän osan tautitaakasta kantavat henkilöt, joilla tautia ei ole diagnosoitu. Koska kustannukset ovat suuria, niihin vaikuttavien tekijöiden tutkimukselle on tarve.
Tutkimuksessa muodostettiin kansainvälisesti ainutlaatuinen, laaja, rekisteripohjainen, monitasoinen, 243 302 tyypin 2 diabeetikkoa koskeva poikkileikkausaineisto. Sairaanhoidon kokonaiskustannukset kohdennettiin diabeetikkokohtaisesti. Kokonaiskustannusta selittävinä muuttujina käytettiin useita yksilö-, kunta- ja sairaanhoitopiiritason muuttujia. Aineisto analysoitiin monitasoisella (hierarkkisella) lineaarisella regressiomallilla. Tarkoituksena oli selvittää, voidaanko aluetason muuttujilla selittää yksilötason kustannuksia ja miten esimerkiksi alueellinen taloudellinen eriarvoisuus vaikuttaa yksilötason sairaanhoidon kustannuksiin.
Analyysin tuloksena havaittiin, että Gini-kertoimen kasvu yhdellä prosenttiyksiköllä keskimääräisestä lisäsi yksilötason sairaanhoidon kokonaiskustannuksia vuositasolla 0,7 prosenttia. Yliopistollisten sairaanhoitopiirien alaisuudessa tyypin 2 diabeetikoiden hoito tuli yksilötasolla 5,9 % kalliimmaksi verrattuna muihin sairaanhoitopiireihin. Tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että perusterveydenhuollon lääkärimääriin panostaminen vaikuttaisi viiveellä yksilötason kustannuksia laskevasti. Diabeteksen komplikaatioiden määrä nosti merkittävästi sairaanhoidon kokonaiskustannuksia. Lisäksi vaikutus havaittiin eri suureksi kunta-alueiden välillä vaikutuksen vaihteluvälin ollessa 17-27 prosenttiyksikköä. Tämä ja yliopistollisiin sairaanhoitopiireihin liittyvä löydös voivat olla merkki alueellisista toimintakäytäntöeroista suomalaisessa terveydenhuollossa.
Tutkimus luo pohjaa suomalaisen terveydenhuollon kustannusten jatkotutkimukselle, ja tuloksia voidaan käyttää pohdittaessa politiikkasuosituksia terveydenhuollon kehittämiselle. Kuitenkin jatkotutkimuksia tarvitaan löydösten kausaalivaikutuksen varmistamiseksi.
Tutkimuksessa muodostettiin kansainvälisesti ainutlaatuinen, laaja, rekisteripohjainen, monitasoinen, 243 302 tyypin 2 diabeetikkoa koskeva poikkileikkausaineisto. Sairaanhoidon kokonaiskustannukset kohdennettiin diabeetikkokohtaisesti. Kokonaiskustannusta selittävinä muuttujina käytettiin useita yksilö-, kunta- ja sairaanhoitopiiritason muuttujia. Aineisto analysoitiin monitasoisella (hierarkkisella) lineaarisella regressiomallilla. Tarkoituksena oli selvittää, voidaanko aluetason muuttujilla selittää yksilötason kustannuksia ja miten esimerkiksi alueellinen taloudellinen eriarvoisuus vaikuttaa yksilötason sairaanhoidon kustannuksiin.
Analyysin tuloksena havaittiin, että Gini-kertoimen kasvu yhdellä prosenttiyksiköllä keskimääräisestä lisäsi yksilötason sairaanhoidon kokonaiskustannuksia vuositasolla 0,7 prosenttia. Yliopistollisten sairaanhoitopiirien alaisuudessa tyypin 2 diabeetikoiden hoito tuli yksilötasolla 5,9 % kalliimmaksi verrattuna muihin sairaanhoitopiireihin. Tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että perusterveydenhuollon lääkärimääriin panostaminen vaikuttaisi viiveellä yksilötason kustannuksia laskevasti. Diabeteksen komplikaatioiden määrä nosti merkittävästi sairaanhoidon kokonaiskustannuksia. Lisäksi vaikutus havaittiin eri suureksi kunta-alueiden välillä vaikutuksen vaihteluvälin ollessa 17-27 prosenttiyksikköä. Tämä ja yliopistollisiin sairaanhoitopiireihin liittyvä löydös voivat olla merkki alueellisista toimintakäytäntöeroista suomalaisessa terveydenhuollossa.
Tutkimus luo pohjaa suomalaisen terveydenhuollon kustannusten jatkotutkimukselle, ja tuloksia voidaan käyttää pohdittaessa politiikkasuosituksia terveydenhuollon kehittämiselle. Kuitenkin jatkotutkimuksia tarvitaan löydösten kausaalivaikutuksen varmistamiseksi.