England People Very Nice ja sen poliittiset viestit analyysi näytelmän poliittisesta huumorista ja eeppisestä teatterista
Forss, Erik (2014)
Forss, Erik
2014
Teatterin ja draaman tutkimuksen maisteriopinnot - Master's Programme in Theatre and Drama Research
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-10-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201410242251
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201410242251
Tiivistelmä
Tämä Pro Gradu tutkielma käsittelee Richard Beanin vuonna 2009 kirjoittaman, England People Very Nice- näytelmän, poliittisia viestejä ja poliittista huumoria. Tässä tutkielmassa käsitellään myös näytelmän yhteyksiä kahteen näytelmälajiperinteeseen, joita ovat eeppinen teatteri ja komedia.
Eeppinen teatteri on määritelty Manfred Pfisterin ja Bertolt Brechtin kirjoitusten kautta. Huumorin teorioiden tarkastelussa, olen käyttänyt päälähteenäni filosofi Simon Critchleyn kirjaa, On Humor. Huumorin perusteet on määritelty tutkielmassani kolmen eri teorian, inkongruenssiteorian, huojennusteorian ja ylemmyysteorian kautta.
Andrew Stottin kirja, On Comedy, on toinen päälähteeni huumorin ja komedian osaalueella. Komediassa on Stottin mukaan selkeästi useampia hahmoja kuin tragediassa ja sen lisäksi hahmot ovat psykologisesti yksiulotteisempia ja usein jonkin halun riivaamia. Tämä hahmojen ominaispiirre voidaan länsimaisessa näytelmäperinteessä havaita pohjautuvan esimerkiksi roomalaiseen komediaan. Tätä voisi kutsua niin sanotuksi sedimentoituneeksi lukutottumukseksi tai tulkinta tavaksi, jonka Fredric Jameson on ottanut esille kirjassaan The Political Unconscious. Kirjassaan Jameson arvioi tekstin viestin muodostuvan vasta kollektiivisessa tietoisuudessa niin sanotun tiedostamattoman poliittisen kautta. Poliittisen huumorin tarkastelu pohjautuu vahvasti Jamesonin teorioihin, mutta myös eeppiseen teatteriin.
Brechtiläinen eeppinen teatteri pohjautuu vahvasti marxilaisuuteen ja on poliittisesti muutokseen tähtäävää. Analysoin ja tulkitsen tutkimuskohteeni marxilaisuutta ja sitä, voidaanko England People Very Nice tulkita kosmopoliittisuutta edistäväksi tai toisaalta voidaanko se tulkita muutokseen tähtääväksi. James Moran on analysoinut artikkelissaan tutkimuskohteeni viestejä ja tulkinnut sen ennen kaikkea kosmopoliittisuuden vastaiseksi. Johtopäätökseni on, että Moran on tulkinnut huomattavan yksioikoisesti England People Very Nice- näytelmän viestejä ja ei ota huomioon sen kaikkia mahdollisia tulkintavariaatioita. Näytelmä vaikuttaa ilmentävän pikemminkin Jamesonin esille tuomaa reflektion prosessiin ohjaavaa taidetta kuin poliittiseen muutokseen tähtäävää brechtiläistä teatteria. Toisaalta näytelmässä voidaan havaita yhtäläisyydet roomalaiseen komediaan, joka on ollut nimenomaan hegemoniallista monokulttuurisuutta edistävää. Tietyssä mielessä tämä ilmentää Jamesonin esille tuomaa ajatusta siitä, että näytelmän viesti muodostuu kollektiivisesti sedimentoituneiden lukutottumusten kautta.
Eeppinen teatteri on määritelty Manfred Pfisterin ja Bertolt Brechtin kirjoitusten kautta. Huumorin teorioiden tarkastelussa, olen käyttänyt päälähteenäni filosofi Simon Critchleyn kirjaa, On Humor. Huumorin perusteet on määritelty tutkielmassani kolmen eri teorian, inkongruenssiteorian, huojennusteorian ja ylemmyysteorian kautta.
Andrew Stottin kirja, On Comedy, on toinen päälähteeni huumorin ja komedian osaalueella. Komediassa on Stottin mukaan selkeästi useampia hahmoja kuin tragediassa ja sen lisäksi hahmot ovat psykologisesti yksiulotteisempia ja usein jonkin halun riivaamia. Tämä hahmojen ominaispiirre voidaan länsimaisessa näytelmäperinteessä havaita pohjautuvan esimerkiksi roomalaiseen komediaan. Tätä voisi kutsua niin sanotuksi sedimentoituneeksi lukutottumukseksi tai tulkinta tavaksi, jonka Fredric Jameson on ottanut esille kirjassaan The Political Unconscious. Kirjassaan Jameson arvioi tekstin viestin muodostuvan vasta kollektiivisessa tietoisuudessa niin sanotun tiedostamattoman poliittisen kautta. Poliittisen huumorin tarkastelu pohjautuu vahvasti Jamesonin teorioihin, mutta myös eeppiseen teatteriin.
Brechtiläinen eeppinen teatteri pohjautuu vahvasti marxilaisuuteen ja on poliittisesti muutokseen tähtäävää. Analysoin ja tulkitsen tutkimuskohteeni marxilaisuutta ja sitä, voidaanko England People Very Nice tulkita kosmopoliittisuutta edistäväksi tai toisaalta voidaanko se tulkita muutokseen tähtääväksi. James Moran on analysoinut artikkelissaan tutkimuskohteeni viestejä ja tulkinnut sen ennen kaikkea kosmopoliittisuuden vastaiseksi. Johtopäätökseni on, että Moran on tulkinnut huomattavan yksioikoisesti England People Very Nice- näytelmän viestejä ja ei ota huomioon sen kaikkia mahdollisia tulkintavariaatioita. Näytelmä vaikuttaa ilmentävän pikemminkin Jamesonin esille tuomaa reflektion prosessiin ohjaavaa taidetta kuin poliittiseen muutokseen tähtäävää brechtiläistä teatteria. Toisaalta näytelmässä voidaan havaita yhtäläisyydet roomalaiseen komediaan, joka on ollut nimenomaan hegemoniallista monokulttuurisuutta edistävää. Tietyssä mielessä tämä ilmentää Jamesonin esille tuomaa ajatusta siitä, että näytelmän viesti muodostuu kollektiivisesti sedimentoituneiden lukutottumusten kautta.