Tehohoidon rajaamisen käytännöt : hoidonrajauksen vaikutukset ennusteeseen ja elämänlaatu rajauksen jälkeen
Niemi, Tuomas (2014)
Niemi, Tuomas
2014
Lääketiede - Medicine
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-06-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201407041954
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201407041954
Tiivistelmä
Tehohoidon rajaaminen on Suomessa ja maailmalla yleisesti käytetty toimenpide hoidettaessa huonoennusteisia potilaita teho-osastolla. Hoidon rajaaminen vähentää ylimääräistä kärsimystä, kun kuolevia potilaita ei pidetä keinotekoisesti hengissä. Tehohoidon resurssit tulee kohdentaa siitä hyötyville potilaille. Hoidon rajoittamiseen liittyy lukuisia eettisiä kysymyksiä. Hoidon rajaamisen perusteet pitää miettiä yksilökohtaisesti ja ne tulee kirjata huolellisesti.
Tässä tutkimuksessa selvitettiin mitä tapahtui 2011 Tampereen yliopistollisen keskussairaalan teho-osastolla jonkinlaisen hoidonrajauksen saaneille potilaille. Hoidonrajaus vaihteli tehohoidosta luopumisesta päätökseen, ettei jotain hoitomuotoa (esim. munuaisten korvaushoito) aloitettaisi, vaikka ei potilas tätä hoitomuotoa tarvitsisikaan. Myös ei elvytetä-päätös on useimmiten ennakoiva, eikä tarve elvyttää välttämättä toteudu. Lisäksi selvitettiin rajauksen syyt, perustelut sekä rajauspotilaiden terveydentila ennen teho-osastolle joutumista. Tiedot kerättiin potilasjärjestelmästä sekä erillisestä potilaille rutiinisti lähetettävästä elämänlaatukyselystä.
Hoidonrajauksen saaneita potilaita oli yhteensä 184, joista 157 menehtyi tehohoidon aikana tai pian sen jälkeen. Vain 27 potilasta oli elossa kuusi kuukautta tehohoidon päättymisen jälkeen. Näistä potilaista kymmeneltä saatiin vastaus elämänlaatukyselyyn. Vastanneiden toimintakyky ja pärjääminen vaihteli erittäin huonon ja normaalin välillä.
Hoidon aikana tai pian sen päättymisen jälkeen kuolleita potilaita vertailtiin yli kuusi kuukautta hoidon päättymisen jälkeen elossa oleviin. Menehtyneiden ryhmässä hoidonrajauksen yleisin perustelu oli tehohoidon aiheuttaneen sairauden toivoton ennuste. Yli kuusi kuukautta tehohoidon päättymisen jälkeen elossa olleiden ryhmä oli keskimäärin iäkkäämpää ja hoidonrajaamista oli perusteltu tässä ryhmässä useammin huonolla toimintakyvyllä ja vaikeilla perussairauksilla. Potilasryhmät erosivat toisistaan myös elinhäiriöpisteiden muutosten perusteella. Yli kuusi kuukautta hoidon päättymisestä elossa olleilla elinhäiriöitä kuvaavat pisteet laskivat tehohoitojakson lopussa, kun taas menehtyneillä ne nousivat kuvaten elinvaurioiden pahenemista.
Huonon toimintakyvyn ja vaikeiden perussairauksina perusteella hoidon rajauksen saaneita oli hengissä ja omasta mielestään hyväkuntoisina kuusi kuukautta tehohoidon päättymisen jälkeen vain muutama.
Tässä tutkimuksessa selvitettiin mitä tapahtui 2011 Tampereen yliopistollisen keskussairaalan teho-osastolla jonkinlaisen hoidonrajauksen saaneille potilaille. Hoidonrajaus vaihteli tehohoidosta luopumisesta päätökseen, ettei jotain hoitomuotoa (esim. munuaisten korvaushoito) aloitettaisi, vaikka ei potilas tätä hoitomuotoa tarvitsisikaan. Myös ei elvytetä-päätös on useimmiten ennakoiva, eikä tarve elvyttää välttämättä toteudu. Lisäksi selvitettiin rajauksen syyt, perustelut sekä rajauspotilaiden terveydentila ennen teho-osastolle joutumista. Tiedot kerättiin potilasjärjestelmästä sekä erillisestä potilaille rutiinisti lähetettävästä elämänlaatukyselystä.
Hoidonrajauksen saaneita potilaita oli yhteensä 184, joista 157 menehtyi tehohoidon aikana tai pian sen jälkeen. Vain 27 potilasta oli elossa kuusi kuukautta tehohoidon päättymisen jälkeen. Näistä potilaista kymmeneltä saatiin vastaus elämänlaatukyselyyn. Vastanneiden toimintakyky ja pärjääminen vaihteli erittäin huonon ja normaalin välillä.
Hoidon aikana tai pian sen päättymisen jälkeen kuolleita potilaita vertailtiin yli kuusi kuukautta hoidon päättymisen jälkeen elossa oleviin. Menehtyneiden ryhmässä hoidonrajauksen yleisin perustelu oli tehohoidon aiheuttaneen sairauden toivoton ennuste. Yli kuusi kuukautta tehohoidon päättymisen jälkeen elossa olleiden ryhmä oli keskimäärin iäkkäämpää ja hoidonrajaamista oli perusteltu tässä ryhmässä useammin huonolla toimintakyvyllä ja vaikeilla perussairauksilla. Potilasryhmät erosivat toisistaan myös elinhäiriöpisteiden muutosten perusteella. Yli kuusi kuukautta hoidon päättymisestä elossa olleilla elinhäiriöitä kuvaavat pisteet laskivat tehohoitojakson lopussa, kun taas menehtyneillä ne nousivat kuvaten elinvaurioiden pahenemista.
Huonon toimintakyvyn ja vaikeiden perussairauksina perusteella hoidon rajauksen saaneita oli hengissä ja omasta mielestään hyväkuntoisina kuusi kuukautta tehohoidon päättymisen jälkeen vain muutama.