Millaiseksi rakentaisin taloni? Modernismi ja modernisaatio maaseudun rakennussuunnittelussa 1920- ja 1930-luvuilla
Mattjus, Henrik (2014)
Mattjus, Henrik
2014
Historia - History
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-06-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201406241876
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201406241876
Tiivistelmä
Funktionalismi nousi Suomessa arkkitehtien tietoisuuteen viimeistään 1920-luvun lopulta alkaen. Aate saapui Ruotsin ja Keski-Euroopan kautta erilaisten kulttuurivaihdon väylien välityksellä. Ohjelmallisesti funktionalismi alkoi saada sijaa arkkitehtuurin ylimpänä ohjenuorana 1930-luvun kuluessa, mutta voimakkaimmin se vaikutti suomalaiseen kaupunkirakentamiseen sotien jälkeisellä jälleenrakennuskaudella 1940- ja 1950-luvuilla. Ilmiötä on tutkittu paljon myös historiantutkimuksessa, mutta pääosin kaupunkien näkökulmista. Tässä tutkielmassa aihetta on selvitetty tarkastelemalla modernismin ja modernisaation ilmentymistä maaseudun rakennussuunnittelussa 1920- ja 1930-luvuilla. Erityisenä tarkastelukohteena ovat olleet pientilat. Tutkielman yleisenä tavoitteena on ollut luoda laaja kuva maaseudun rakennussuunnittelusta valitulla ajanjaksolla sekä saattaa maaseutuarkkitehtuuri osaksi historian-, arkkitehtuurin- ja tilantutkimuksen julkista keskustelua. Tutkielman aineistona on käytetty maaseudulle tarkoitettuja rakennusoppaita ja -piirustuksia sekä aikakauden lehdistöä Arkkitehti- ja Kotiliesi-lehtien muodossa. Käytetyt rakennusoppaat sekä -piirustukset ovat rakennusmestari Heikki Siikosen tuotantoa. Häntä on pidetty yhtenä aikansa merkittävimmistä maaseuturakentamisen vaikuttajista.
Tutkielman tavoitteena on ollut tutkimuskysymyksen selvittämisen lisäksi rakentaa teoreettinen ja metodologinen pohja maaseututilan tutkimiseen. Menetelmää varten on yhdistelty ranskalaisten sosiologi Henri Lefebvren sekä filosofi Gaston Bachelardin ajattelua ja tapoja tarkastella tilaa. Tutkielmassa on pyritty yhdistämään tilan tuottamisen tarkastelu tilan fenomenologiseen ja psykologiseen tarkasteluun. Keskiössä ovat olleet tilan rakentuminen ja kokeminen sosiaalisen vuorovaikutuksen tuloksena. Rakennusten suunnittelijat ja niiden käyttäjät muodostivat uudenlaisen vuorovaikutussuhteen modernien rakennusoppien ja muuttuneiden roolien myötä. Koska oli rakennettava taloudellisesti ja todellisten tarpeiden pohjalta, tuli suunnittelutyössä kuulla myös rakennusten tilaajia. Tilaa ei kuitenkaan nähty pelkästään taloudellis-rationaalisena tuotteena vaan siihen liitettiin myös monia tilan erilaisia merkityksiä korostavia adjektiiveja kuten kodikkuus, turvallisuus ja kauneus.
Modernismin ja modernisaation vaikutus maaseudun rakennussuunnitteluun on ollut ilmeinen. Rakennusalan asiantuntijat omaksuivat uudet ihanteet nopeasti ja myös maaseudun tiloista pyrittiin saamaan taloudellisia, tarkoituksenmukaisia ja terveellisiä. Funktionalismia ei kuitenkaan tarjottu maaseudulle esimerkiksi julkisivujen arkkitehtuurityylinä. Sen sijaan asuintalojen tilaohjelmia ja varustelua pyrittiin muuttamaan. Käytännössä rakentamisen tavat muuttuivat hitaasti ja uudistukset veivät maaseudulla pitkän ajan. Tutkielman tulokset näyttävät osan niistä pidemmistä ja lyhemmistä kehityskuluista, jotka vaikuttivat maaseudun rakennussuunnitteluun 1920- ja 1930-luvuilla. Samalla se tarjoaa metodologisen vaihtoehdon maaseututilan tutkimiselle sekä pohjan jatkotutkimukselle sopivien aineistojen parissa. Modernit suunnitteluperiaatteet näkyivät paitsi ammattilaisten välisessä julkisessa keskustelussa, myös pientilallisille ohjeiksi laadituissa oppaissa. Samalla ne yhdistettiin talonpoikaiseen rakennusperinteeseen, mikä osaltaan mahdollisti funktionalismin läpilyönnin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä.
Tutkielman tavoitteena on ollut tutkimuskysymyksen selvittämisen lisäksi rakentaa teoreettinen ja metodologinen pohja maaseututilan tutkimiseen. Menetelmää varten on yhdistelty ranskalaisten sosiologi Henri Lefebvren sekä filosofi Gaston Bachelardin ajattelua ja tapoja tarkastella tilaa. Tutkielmassa on pyritty yhdistämään tilan tuottamisen tarkastelu tilan fenomenologiseen ja psykologiseen tarkasteluun. Keskiössä ovat olleet tilan rakentuminen ja kokeminen sosiaalisen vuorovaikutuksen tuloksena. Rakennusten suunnittelijat ja niiden käyttäjät muodostivat uudenlaisen vuorovaikutussuhteen modernien rakennusoppien ja muuttuneiden roolien myötä. Koska oli rakennettava taloudellisesti ja todellisten tarpeiden pohjalta, tuli suunnittelutyössä kuulla myös rakennusten tilaajia. Tilaa ei kuitenkaan nähty pelkästään taloudellis-rationaalisena tuotteena vaan siihen liitettiin myös monia tilan erilaisia merkityksiä korostavia adjektiiveja kuten kodikkuus, turvallisuus ja kauneus.
Modernismin ja modernisaation vaikutus maaseudun rakennussuunnitteluun on ollut ilmeinen. Rakennusalan asiantuntijat omaksuivat uudet ihanteet nopeasti ja myös maaseudun tiloista pyrittiin saamaan taloudellisia, tarkoituksenmukaisia ja terveellisiä. Funktionalismia ei kuitenkaan tarjottu maaseudulle esimerkiksi julkisivujen arkkitehtuurityylinä. Sen sijaan asuintalojen tilaohjelmia ja varustelua pyrittiin muuttamaan. Käytännössä rakentamisen tavat muuttuivat hitaasti ja uudistukset veivät maaseudulla pitkän ajan. Tutkielman tulokset näyttävät osan niistä pidemmistä ja lyhemmistä kehityskuluista, jotka vaikuttivat maaseudun rakennussuunnitteluun 1920- ja 1930-luvuilla. Samalla se tarjoaa metodologisen vaihtoehdon maaseututilan tutkimiselle sekä pohjan jatkotutkimukselle sopivien aineistojen parissa. Modernit suunnitteluperiaatteet näkyivät paitsi ammattilaisten välisessä julkisessa keskustelussa, myös pientilallisille ohjeiksi laadituissa oppaissa. Samalla ne yhdistettiin talonpoikaiseen rakennusperinteeseen, mikä osaltaan mahdollisti funktionalismin läpilyönnin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä.