Poliittisena vankina vihtiläinen maanviljelijä : Johan Lehtosen turvasäilö- ja vankeusaika korvauksineen vuosina 1942-1945
LAMMI, SUVI (2014)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
LAMMI, SUVI
2014
Historia - History
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2014-02-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201402041083
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201402041083
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmassa tutkin vihtiläistä maanviljelijää Johan Leonard Lehtosta. Hän oli syntynyt 24. tammikuuta 1899 Lohjalla, mutta muutti perheensä kanssa jo seuraavana vuonna Vihtiin. Johan Lehtonen osallistui vuoden 1918 sisällissotaan punaisten puolella, joutui Suomenlinnan vankileirille, mutta selvisi lopulta rangaistuksetta. Syksyllä 1942 valtiollinen poliisi pidätti Lehtosen epäiltynä Suomen kommunistisen puolueen sabotaasijohtajan Veikko Pöystin, tämän morsiamen Irja Jalkasen ja muutamien sotilaskarkurien avustamisesta ja piilottelemisesta. Yhden karkureista epäiltiin olevan Johanin nuorempi veli Arvo Lehtonen. Johan suljettiin turvasäilöön, myöhemmin hänet tuomittiin maanpetoksesta vankeuteen ja Lehtonen vapautui jatkosodan päätyttyä. Vuonna 1945 Lehtonen sai korvaukset vankeusaikanaan menettämistään ansiotuloistaan ja oikeudenkäyntikuluistaan.
Päätutkimuskysymykseni on, millaisena Johan Lehtosen ja valtiovallan välinen vuorovaikutus näyttäytyi Suomessa vuosina 1942-1945 Lehtosen näkökulmasta? Millainen Johan Lehtosen elämä oli ollut ennen vuotta 1942, mistä Lehtosen oikeustapauksessa oli kyse, ketä keskeisiä henkilöitä tapaukseen liittyi, millainen rooli valtiovallalla oli, saiko Lehtonen lopulta korvauksia vankeusajan kärsimyksistään ja miten hän rakensi elämänsä vapautumisensa jälkeen?
Aihealueeltaan tutkielmassani kietoutuvat yhteen henkilöhistoriallisuus, elämäkerrallisuus ja mikrohistoria. Työn pääarkistolähteinä olen käyttänyt Kansallisarkistossa säilytettäviä valtiollisen poliisin, korkeimman oikeuden, valtiorikos- ja valtiorikosylioikeuden, valtiorikosoikeuksien syyttäjistön ja Suomenlinnan pakkotyölaitoksen-vankileirin arkistoja. Valtiovallan tuottamien lähteiden lisäksi olen syventänyt Johan Lehtosen henkilökuvaa hänen vankeusaikaisella kirjeenvaihdollaan. Vaikka vankilakirjeet ovat käyneet läpi tiukan sensuurin, raottavat ne kuitenkin Johan Lehtosen näkemystä ja ajatuksia vankeusajan tapahtumista ja kokemuksista.
Valtiovalta näki Neuvostoliittoon myönteisesti suhtautuvat ja poliittisesti vasemmalla olevat kansalaiset epäilyttävinä ja uhkana voimassa olevalle yhteiskuntajärjestelmälle. Tämä näkemys oli seurausta vuoden 1918 sisällissodasta ja sen vaikutukset olivat nähtävissä vielä 1940-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa valtiovallalla oli oikeus sulkea epäilyttäväksi katsomansa henkilöt turvasäilöön. Johan Lehtosen oikeustapauksessa raskauttavaksi katsottiin hänen entinen punaisuutensa, kieltolain rikkominen ja mahdollinen kuuluminen Suomi-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuraan.
Uskon Johan Lehtosen auttaneen sotilaskarkureita, ainakin pikkuveljeään, mutta oletan, ettei hän tiennyt, kuka Veikko Pöysti oikeasti oli. Koko vankeusaikansa ajan Johan Lehtonen kiisti syyllisyytensä. Hän kiisti tunteneensa tai avustaneensa Pöystiä, Jalkasta tai sotilaskarkureita. Pikkuveljensä sotilaskarkuruudesta ja tämän roolista tapahtumien kulkuun Johan vaikeni vankeusaikanaan täysin.
Turvasäilöaikanaan Johan Lehtonen keskittyi vankilassa työntekoon sekä kirjeiden kirjoittamiseen ja niiden vastaanottamiseen. Lehtonen eli vankilakirjeiden kautta perheensä elämää ja säännelty kirjeenvaihto oli hänen hetkellinen pakokeinonsa pois vankilan arjesta. Kirjeissä kuvastuu Lehtosen vahva kaipuu kotiin ja vapauteen. Kun Lehtosen vankilassa olo vain jatkui, myös hänen uskonsa vapautumiseensa alkoi horjua. Tämä näkyi sensuurin huomattavana kasvuna. Lisäksi Johan arvosteli yhä vahvemmin yhteiskuntaa ja vankilaoloja. Lehtonen käsitti yhteiskunnan poikkeusolojen olevan yksi syy hänen vankilassa olemiseen.
Johan näki itsensä syyttömänä henkilönä, jonka valtiovalta oli sulkenut valheellisten todistusten nojalla vankilaan. Hovioikeudessa Johan puolusti itse itseään, mutta korkeimpaan oikeuteen tehtävää muutoksenhakukirjelmää varten Lehtonen palkkasi asianajajan. Vankilasta käsin Johan Lehtonen ei pystynyt tekemään mitään oman tapauksensa eteen, mikä turhautti häntä. Lehtosen yrityksestä huolimatta korkein oikeus säilytti hovioikeuden päätöksen ennallaan. Lehtoselle tuomion ennallaan pysyminen merkitsi vääryyden lopullista toteutumista ja hän ymmärsi viruvansa vankilassa niin kauan kuin sota Neuvostoliittoa vastaan jatkuisi. Jatkosodan loputtua ja poliittisten olosuhteiden muututtua Johan Lehtonen haki vapautumisensa jälkeen korvauksia vankeusajaltaan. Korvaukset jäivät alle puoleen Johanin pyytämästä korvaussummasta, ja tämä oli suuri pettymys. Lehtonen ei lähtenyt mukaan poliittiseen toimintaan, vaan keskittyi elämäänsä perheensä parissa.
Päätutkimuskysymykseni on, millaisena Johan Lehtosen ja valtiovallan välinen vuorovaikutus näyttäytyi Suomessa vuosina 1942-1945 Lehtosen näkökulmasta? Millainen Johan Lehtosen elämä oli ollut ennen vuotta 1942, mistä Lehtosen oikeustapauksessa oli kyse, ketä keskeisiä henkilöitä tapaukseen liittyi, millainen rooli valtiovallalla oli, saiko Lehtonen lopulta korvauksia vankeusajan kärsimyksistään ja miten hän rakensi elämänsä vapautumisensa jälkeen?
Aihealueeltaan tutkielmassani kietoutuvat yhteen henkilöhistoriallisuus, elämäkerrallisuus ja mikrohistoria. Työn pääarkistolähteinä olen käyttänyt Kansallisarkistossa säilytettäviä valtiollisen poliisin, korkeimman oikeuden, valtiorikos- ja valtiorikosylioikeuden, valtiorikosoikeuksien syyttäjistön ja Suomenlinnan pakkotyölaitoksen-vankileirin arkistoja. Valtiovallan tuottamien lähteiden lisäksi olen syventänyt Johan Lehtosen henkilökuvaa hänen vankeusaikaisella kirjeenvaihdollaan. Vaikka vankilakirjeet ovat käyneet läpi tiukan sensuurin, raottavat ne kuitenkin Johan Lehtosen näkemystä ja ajatuksia vankeusajan tapahtumista ja kokemuksista.
Valtiovalta näki Neuvostoliittoon myönteisesti suhtautuvat ja poliittisesti vasemmalla olevat kansalaiset epäilyttävinä ja uhkana voimassa olevalle yhteiskuntajärjestelmälle. Tämä näkemys oli seurausta vuoden 1918 sisällissodasta ja sen vaikutukset olivat nähtävissä vielä 1940-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa valtiovallalla oli oikeus sulkea epäilyttäväksi katsomansa henkilöt turvasäilöön. Johan Lehtosen oikeustapauksessa raskauttavaksi katsottiin hänen entinen punaisuutensa, kieltolain rikkominen ja mahdollinen kuuluminen Suomi-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuraan.
Uskon Johan Lehtosen auttaneen sotilaskarkureita, ainakin pikkuveljeään, mutta oletan, ettei hän tiennyt, kuka Veikko Pöysti oikeasti oli. Koko vankeusaikansa ajan Johan Lehtonen kiisti syyllisyytensä. Hän kiisti tunteneensa tai avustaneensa Pöystiä, Jalkasta tai sotilaskarkureita. Pikkuveljensä sotilaskarkuruudesta ja tämän roolista tapahtumien kulkuun Johan vaikeni vankeusaikanaan täysin.
Turvasäilöaikanaan Johan Lehtonen keskittyi vankilassa työntekoon sekä kirjeiden kirjoittamiseen ja niiden vastaanottamiseen. Lehtonen eli vankilakirjeiden kautta perheensä elämää ja säännelty kirjeenvaihto oli hänen hetkellinen pakokeinonsa pois vankilan arjesta. Kirjeissä kuvastuu Lehtosen vahva kaipuu kotiin ja vapauteen. Kun Lehtosen vankilassa olo vain jatkui, myös hänen uskonsa vapautumiseensa alkoi horjua. Tämä näkyi sensuurin huomattavana kasvuna. Lisäksi Johan arvosteli yhä vahvemmin yhteiskuntaa ja vankilaoloja. Lehtonen käsitti yhteiskunnan poikkeusolojen olevan yksi syy hänen vankilassa olemiseen.
Johan näki itsensä syyttömänä henkilönä, jonka valtiovalta oli sulkenut valheellisten todistusten nojalla vankilaan. Hovioikeudessa Johan puolusti itse itseään, mutta korkeimpaan oikeuteen tehtävää muutoksenhakukirjelmää varten Lehtonen palkkasi asianajajan. Vankilasta käsin Johan Lehtonen ei pystynyt tekemään mitään oman tapauksensa eteen, mikä turhautti häntä. Lehtosen yrityksestä huolimatta korkein oikeus säilytti hovioikeuden päätöksen ennallaan. Lehtoselle tuomion ennallaan pysyminen merkitsi vääryyden lopullista toteutumista ja hän ymmärsi viruvansa vankilassa niin kauan kuin sota Neuvostoliittoa vastaan jatkuisi. Jatkosodan loputtua ja poliittisten olosuhteiden muututtua Johan Lehtonen haki vapautumisensa jälkeen korvauksia vankeusajaltaan. Korvaukset jäivät alle puoleen Johanin pyytämästä korvaussummasta, ja tämä oli suuri pettymys. Lehtonen ei lähtenyt mukaan poliittiseen toimintaan, vaan keskittyi elämäänsä perheensä parissa.