Metallille menetetyt : suomalainen hevimusiikki Soundissa, Rumbassa ja Suosikissa 1980-luvulla
GULLSTÉN, TOMI (2013)
GULLSTÉN, TOMI
2013
Historia - History
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-11-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201311211629
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201311211629
Tiivistelmä
Pro gradu-tutkielman tarkoituksena on etsiä syitä siihen, miksi kotimaisen hevimusiikin suosion suurempaa kasvua saatiin Suomessa odottaa aina 1980-luvun loppuun saakka huolimatta siitä, että varsinkin Iso-Britannian uuden aallon heviorkesterit ja yhdysvaltalaiset speed-metalyhtyeet olivat maassa jo aiemmin varsin suosittuja. Esimerkiksi punk-ilmiö oli aiemmin rantautunut Suomeen käytännössä samaan aikaan muiden maiden kanssa ja nimenomaan kotimaisin voimin toteutettuna. Varhaisen suomalaisen hevimusiikin vaatimattomaan suosioon vaikuttaneita syitä tutkielmassa lähestytään erittelemällä Suomen historiaan, kulttuuri-ilmapiiriin, -asenteisiin sekä tuon ajan yhteiskunnalliseen tilanteeseen liittyviä tekijöitä, jotka mahdollisesti vaikuttivat hevin kaltaisen populaarikulttuurillisen ilmiön suosioon. Näitä tekijöitä myös verrataan Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen tilanteeseen.
Tutkimuksen lähdeaineistona toimivat pääasiassa 1980-luvulla Soundi-, Rumba- ja Suosikki-lehdissä julkaistut suomalaista heviä käsittelevät artikkelit, haastattelut ja levyarvostelut, joista diskurssianalyysiä soveltaen pyritään löytämään, erottelemaan ja analysoimaan niissä esiintyviä ilmaisutapoja ja tendenssejä, sekä niistä mahdollisesti välittyvää asenneilmapiiriä. Edellä mainittuja tarkastellaan tutkielmassa sekä muusikoiden että toimittajien kautta. Eriteltyjen diskurssien pohjalta rakennetaan eräänlainen juonirakenne niistä asenteista ja asennemuutoksista, jotka tuon ajan kirjoituksista on löydettävissä. Tuo juonirakenne yhdessä historiallisen ja kulttuurillisen kehyksen kanssa mahdollistaa Suomen hevin suosioon vaikuttaneiden erityispiirteiden erittelyn.
Tutkimuksen perusteella varhaisen suomalaisen hevin suosioon mahdollisesti negatiivisesti vaikuttaneita tekijöitä oli useita. Hevimetallilla sen klassisessa merkityksessä oli 1980-luvulle tultaessa äärimmäisen huono maine oikeastaan kaikkialla, ei pelkästään Suomessa. Punk-villityksen jälkeisenä aikana se ei yksinkertaisesti tuntunut tarjoavan minkäänlaista relevanttia sisältöä, vaan sitä pidettiin tyhjänpäiväisenä, sisällöttömänä ja naiivina musiikkina. Siinä missä raskaampi musiikillinen ilmaisu sai Britanniassa ja Yhdysvalloissa uusia muotoja, luottivat varhaisimmat suomalaiset heviyhtyeet yhä perinteiseen heviestetiikkaan, johon esimerkiksi mystiikka ja teatraalisuus liittyivät oleellisesti. Kun esimerkiksi uuden aallon britannialaisyhtyeiden musiikki nähtiin uudenlaisena protestina maailmalla päätään nostavaa konservatiivisuutta vastaan, saatettiin klassinen hevi kaikessa muuttumattomuudessaan nähdä jopa noiden arvojen ylläpitäjänä.
Toisaalta myös Suomen yhteiskunnallinen ja kulttuurillinen ilmapiiri erosi oleellisesti vertailukohtina olleista Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista. 1970-luvun lama kosketti toki Suomeakin, mutta sen vaikutukset jäivät lopulta melko lyhytaikaisiksi. Vaikka vallalla olleet sosiaalipoliittiset periaatteet joutuivat kritiikin kohteeksi myös täällä, ei hyvinvointivaltion perusteisiin haluttu välttämättä puuttua. Yhteiskuntarakenne oli Suomessa jo lähtökohtaisesti erilainen, ja esimerkiksi myöhäinen rakennemuutos oli ehkäissyt suurempien sosiaalisten vastakohtien syntyä. 1980-luku oli täällä myös taloudellisesti varsin hyvää aikaa, eikä thatcherismin ja reaganismin kaltaisilla uusliberalistisilla suuntauksilla ollut Suomessa yhtä vahvaa kasvupohjaa. Näiden suuntausten synnyttämä muutos yhteiskunnallisessa arvomaailmassa sekä niiden kasvattama sosiaalinen eriarvoisuus antoi hevimusiikille Britanniassa ja Yhdysvalloissa kontekstia ja sai sen tuntumaan merkitykselliseltä. Suomalaiselle hevimusiikille ei siis välttämättä vielä 1980-luvun alkupuolella ollut yhteiskunnallista tilausta.
Huolimatta eräänlaisesta kulttuuriprotektionismista ja kulttuuri-imperialismin pelosta, on kansainväliset nuoriso- ja alakulttuurit omaksuttu Suomessa viimeistään 1960-luvulta lähtien suhteellisen nopeasti. Ne eivät kuitenkaan ole siirtyneet tänne sellaisinaan, vaan saaneet aina myös kansallisia ominaispiirteitä. 1970- ja 1980-lukujen taitteessa kansallisen ja ylikansallisen nuorisokulttuurin välisen tasapainoilun voimasuhteet olivat tietyssä mielessä varsin selkeät ja rock-kulttuurissa näyttää vallinneen eräänlainen suomalaisuuden aika. Suomenkielisestä rock-musiikista oli 1970-luvun aikana tullut hyvin suosittua, ja myös vuosikymmenen loppupuolella tänne rantautunut punk oli ottanut ilmaisumuodokseen kotikielen. Punk myös hyödynsi tehokkaasti suomalaisen populaarikulttuurin traditioita, ja se koettiinkin pian nimenomaan kulttuurillisesti aitona suomalaisena musiikkisuuntauksena. Punkin tavallaan jalostuttua suomirockiksi vuosikymmenten taitteessa, pysyi sen kulttuurillinen omaleimaisuus silti selkeänä. Sanoitukset, melankolia, musiikillinen ilmaisu - ne kaikki tuntuivat heijastelevan nimenomaan suomalaista kulttuuria, identiteettiä ja maan kansalaisille ominaista mielenlaatua.
Koska ulkomaisten yhtyeiden ja nuorisokulttuurillisten virtausten näkyvyys oli tarkastelluissa lehdissä kuitenkin koko 1980-luvun ajan suhteellisen suuri. On mahdollista, että tällainen suomalaisuuden peräänkuuluttaminen ei niinkään vaikuttanut ulkomaisten artistien suosioon, vaan koski nimenomaan kotimaisia yhtyeitä. Niiltä edellytettiin siis jotain poikkeuksellista.
Suomen ensimmäiset heviyhtyeet perustettiin juuri 1970- ja 1980-lukujen taitteessa - aikana, jolloin suomalaisen kulttuurikentän vastaanottavuus klassisen hevin mystiselle kuvastolle oli erittäin heikko. Yhtyeiden sanoitukset ammensivat traditionaalisesta heviestetiikasta, eivätkä käsitelleet yhteiskunnallisia asioita, kuten esimerkiksi punk-musiikille oli ominaista. Kaiken lisäksi niiden esiintymiskieli oli englanti. Ne eivät myöskään pyrkineet hyödyntämään suomalaisen historian ja kulttuurin ominaispiirteitä, tai omaksuneet muutenkaan kansallisia vaikutteita. Aineistosta käy varsin selkeästi ilmi se, ettei suomalaisten uskottu löytävän varhaisesta kotimaisesta hevistä minkäänlaista tarttumapintaa. Koska myöskään myöhemmin suosiota saavuttaneet speed-metalliyhtyeet eivät varsinaisesti ammentaneet suomalaisista juuristaan on mahdollista, että niiden suosion kasvu liittyy ensisijaisesti muihin seikkoihin. Sen sijaan varhaisen hevin heikkoa suosiota voi osittain selittää juuri kansallisten ominaispiirteiden puute. Saattaa olla, että koska ne eivät kestäneet musiikillista vertailua ulkomaisiin kollegoihinsa, niiltä olisi edellytetty jotain muuta sisältöä. Kun tällaista sisältöä ei ollut, eivät ne yksinkertaisesti olleet tarpeeksi kiinnostavia. Niiltä puutui omaperäisyyttä ja suomalaista hulluutta, joka myöhemmin auttoi monia kotimaisia heviyhtyeitä erottumaan, vaikka ne eivät musiikillisesti olisivatkaan olleet oleellisesti kansainvälisiä kollegoitaan parempia.
Tutkimuksen lähdeaineistona toimivat pääasiassa 1980-luvulla Soundi-, Rumba- ja Suosikki-lehdissä julkaistut suomalaista heviä käsittelevät artikkelit, haastattelut ja levyarvostelut, joista diskurssianalyysiä soveltaen pyritään löytämään, erottelemaan ja analysoimaan niissä esiintyviä ilmaisutapoja ja tendenssejä, sekä niistä mahdollisesti välittyvää asenneilmapiiriä. Edellä mainittuja tarkastellaan tutkielmassa sekä muusikoiden että toimittajien kautta. Eriteltyjen diskurssien pohjalta rakennetaan eräänlainen juonirakenne niistä asenteista ja asennemuutoksista, jotka tuon ajan kirjoituksista on löydettävissä. Tuo juonirakenne yhdessä historiallisen ja kulttuurillisen kehyksen kanssa mahdollistaa Suomen hevin suosioon vaikuttaneiden erityispiirteiden erittelyn.
Tutkimuksen perusteella varhaisen suomalaisen hevin suosioon mahdollisesti negatiivisesti vaikuttaneita tekijöitä oli useita. Hevimetallilla sen klassisessa merkityksessä oli 1980-luvulle tultaessa äärimmäisen huono maine oikeastaan kaikkialla, ei pelkästään Suomessa. Punk-villityksen jälkeisenä aikana se ei yksinkertaisesti tuntunut tarjoavan minkäänlaista relevanttia sisältöä, vaan sitä pidettiin tyhjänpäiväisenä, sisällöttömänä ja naiivina musiikkina. Siinä missä raskaampi musiikillinen ilmaisu sai Britanniassa ja Yhdysvalloissa uusia muotoja, luottivat varhaisimmat suomalaiset heviyhtyeet yhä perinteiseen heviestetiikkaan, johon esimerkiksi mystiikka ja teatraalisuus liittyivät oleellisesti. Kun esimerkiksi uuden aallon britannialaisyhtyeiden musiikki nähtiin uudenlaisena protestina maailmalla päätään nostavaa konservatiivisuutta vastaan, saatettiin klassinen hevi kaikessa muuttumattomuudessaan nähdä jopa noiden arvojen ylläpitäjänä.
Toisaalta myös Suomen yhteiskunnallinen ja kulttuurillinen ilmapiiri erosi oleellisesti vertailukohtina olleista Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista. 1970-luvun lama kosketti toki Suomeakin, mutta sen vaikutukset jäivät lopulta melko lyhytaikaisiksi. Vaikka vallalla olleet sosiaalipoliittiset periaatteet joutuivat kritiikin kohteeksi myös täällä, ei hyvinvointivaltion perusteisiin haluttu välttämättä puuttua. Yhteiskuntarakenne oli Suomessa jo lähtökohtaisesti erilainen, ja esimerkiksi myöhäinen rakennemuutos oli ehkäissyt suurempien sosiaalisten vastakohtien syntyä. 1980-luku oli täällä myös taloudellisesti varsin hyvää aikaa, eikä thatcherismin ja reaganismin kaltaisilla uusliberalistisilla suuntauksilla ollut Suomessa yhtä vahvaa kasvupohjaa. Näiden suuntausten synnyttämä muutos yhteiskunnallisessa arvomaailmassa sekä niiden kasvattama sosiaalinen eriarvoisuus antoi hevimusiikille Britanniassa ja Yhdysvalloissa kontekstia ja sai sen tuntumaan merkitykselliseltä. Suomalaiselle hevimusiikille ei siis välttämättä vielä 1980-luvun alkupuolella ollut yhteiskunnallista tilausta.
Huolimatta eräänlaisesta kulttuuriprotektionismista ja kulttuuri-imperialismin pelosta, on kansainväliset nuoriso- ja alakulttuurit omaksuttu Suomessa viimeistään 1960-luvulta lähtien suhteellisen nopeasti. Ne eivät kuitenkaan ole siirtyneet tänne sellaisinaan, vaan saaneet aina myös kansallisia ominaispiirteitä. 1970- ja 1980-lukujen taitteessa kansallisen ja ylikansallisen nuorisokulttuurin välisen tasapainoilun voimasuhteet olivat tietyssä mielessä varsin selkeät ja rock-kulttuurissa näyttää vallinneen eräänlainen suomalaisuuden aika. Suomenkielisestä rock-musiikista oli 1970-luvun aikana tullut hyvin suosittua, ja myös vuosikymmenen loppupuolella tänne rantautunut punk oli ottanut ilmaisumuodokseen kotikielen. Punk myös hyödynsi tehokkaasti suomalaisen populaarikulttuurin traditioita, ja se koettiinkin pian nimenomaan kulttuurillisesti aitona suomalaisena musiikkisuuntauksena. Punkin tavallaan jalostuttua suomirockiksi vuosikymmenten taitteessa, pysyi sen kulttuurillinen omaleimaisuus silti selkeänä. Sanoitukset, melankolia, musiikillinen ilmaisu - ne kaikki tuntuivat heijastelevan nimenomaan suomalaista kulttuuria, identiteettiä ja maan kansalaisille ominaista mielenlaatua.
Koska ulkomaisten yhtyeiden ja nuorisokulttuurillisten virtausten näkyvyys oli tarkastelluissa lehdissä kuitenkin koko 1980-luvun ajan suhteellisen suuri. On mahdollista, että tällainen suomalaisuuden peräänkuuluttaminen ei niinkään vaikuttanut ulkomaisten artistien suosioon, vaan koski nimenomaan kotimaisia yhtyeitä. Niiltä edellytettiin siis jotain poikkeuksellista.
Suomen ensimmäiset heviyhtyeet perustettiin juuri 1970- ja 1980-lukujen taitteessa - aikana, jolloin suomalaisen kulttuurikentän vastaanottavuus klassisen hevin mystiselle kuvastolle oli erittäin heikko. Yhtyeiden sanoitukset ammensivat traditionaalisesta heviestetiikasta, eivätkä käsitelleet yhteiskunnallisia asioita, kuten esimerkiksi punk-musiikille oli ominaista. Kaiken lisäksi niiden esiintymiskieli oli englanti. Ne eivät myöskään pyrkineet hyödyntämään suomalaisen historian ja kulttuurin ominaispiirteitä, tai omaksuneet muutenkaan kansallisia vaikutteita. Aineistosta käy varsin selkeästi ilmi se, ettei suomalaisten uskottu löytävän varhaisesta kotimaisesta hevistä minkäänlaista tarttumapintaa. Koska myöskään myöhemmin suosiota saavuttaneet speed-metalliyhtyeet eivät varsinaisesti ammentaneet suomalaisista juuristaan on mahdollista, että niiden suosion kasvu liittyy ensisijaisesti muihin seikkoihin. Sen sijaan varhaisen hevin heikkoa suosiota voi osittain selittää juuri kansallisten ominaispiirteiden puute. Saattaa olla, että koska ne eivät kestäneet musiikillista vertailua ulkomaisiin kollegoihinsa, niiltä olisi edellytetty jotain muuta sisältöä. Kun tällaista sisältöä ei ollut, eivät ne yksinkertaisesti olleet tarpeeksi kiinnostavia. Niiltä puutui omaperäisyyttä ja suomalaista hulluutta, joka myöhemmin auttoi monia kotimaisia heviyhtyeitä erottumaan, vaikka ne eivät musiikillisesti olisivatkaan olleet oleellisesti kansainvälisiä kollegoitaan parempia.