Improvisoitua diplomatiaa: Vastaitsenäistyneen Suomen diplomaattinen edustus Lontoossa 1918–1919
Hautanen, Mikko (2020)
Hautanen, Mikko
2020
Historian maisteriohjelma - Master's Programme in History
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-05-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004294500
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004294500
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa selvitän, minkälaisessa roolissa Suomen ensimmäiset edustajat Lontoossa toimivat suomalaisen diplomatian järjestämisessä. Samalla selvitän, miten Suomen ulkopoliittinen kokemattomuus vaikutti diplomatian ensiaskeliin ja miten kokemattomuus tuli esille. Suomella ei ollut ollut virallista omaa ulkopolitiikkaa ensin Ruotsin ja sitten Venäjän vallan aikana. Ulkopoliittisen linjan valitsemisessa ei ollut valmiita suuntaviivoja tai perinteitä. Suomella ei siten ollut myöskään omaa diplomaattikuntaa.
Tutkimuksessa hyödynnetään teoreettisena ja metodologisena viitekehyksenä agenttiteoriaa. Agenttiteoriassa perehdytään toimeksiantajan ja velvoitetun vuorovaikutusta. Agenttisuhde syntyy kahden tai useamman tahon välille, kun yksi tahoista valjastetaan ajamaan toimeksiantajan tavoitteita. Historiantutkimuksesta ei löydy esimerkkiä, jossa agenttiteoriaa olisi hyödynnetty tutkimuksen teoreettisena kehyksenä. Sen sijaan aikaisempi diplomatiaa käsittelevä tutkimus on hyödyntänyt agenttiteoriaa, mikä antaa tartuntapintaa myös omalle tutkimukselleni.
Suomen ulkopoliittista kokemattomuutta voidaan reflektoida agenttiteorian avulla. Ensimmäiset diplomaattikunnat lähetettiin maailmalle ilman tarkkaa ohjeistusta. Perimmäisenä tarkoituksena oli Suomen itsenäisyyden tunnustamisen saavuttaminen. Näin löyhä mandaatti oli omiaan vaikeuttamaan ensimmäisten diplomaattien työskentelyä maailmalla. Toiminta nojautui hyvin useasti improvisaatioon henkilökohtaisten näkemysten ja uskomusten perusteella siitä, mikä olisi Suomelle parasta.
Tutkimus on rajattu ajallisesti käsittelemään aikaväliä valtuuskunnan saapumisesta tammikuussa 1918 Britannian Suomen itsenäisyyden tunnustamiseen toukokuussa 1919. Tutkimukseni primäärilähteet muodostuvat pääosin Lontoossa Suomen edustajana toimineen Holstin raporteista joita hän kirjoitti Suomeen ja niiden liitteistä. Suomalaisten virkamiesten kirjoittamien sähkeiden vastapainoksi tutkielmaan on haettu myös brittiläistä näkökulmaa. Tutkielmassa on analysoitu vuosien 1918 ja 1919 Britannian ylä- ja alahuoneen kokousten pöytäkirjoja. Koska Suomea koskevia mainintoja on pöytäkirjoissa vähän, on lähteiden pääpaino Holstin ja Donnerin raporteissa.
Tunnusomaista Suomen ulkomaanedustuksen kehittämiselle itsenäisyyden alussa oli, että eri tahoilla ulkomailla suoritettiin järjestelyjä, joihin Vaasan senaatin valvonta ja ohjaus tuli monesti ulottumaan vasta jälkikäteen. Tämä oli seurausta hitaista kulkuyhteyksistä mutta myös Suomen ulkomaanasiainhallinnon kokemattomuudesta ohjeistaa diplomaatteja. Suomen ulkoasiainhallinnon alun järjestäytymättömyyttä kuvastaa Rudolf Holstin asema ja toiminta Lontoossa. Holsti sai toimia Britanniassa jokseenkin senaatin unohtama aina syksyyn 1918 asti. Holstin toiminnalle oli tunnusomaista, ettei hän jättänyt Britannian ulkoministeriöitä epätietoiseksi henkilökohtaisista näkemyksistään. Toiminta nojautui hyvin useasti henkilökohtaiseen näkemykseen ja uskomukseen siitä, mikä kunakin hetkenä olisi Suomelle parasta.
Holstin toiminta Lontoossa vuosina 1918–1919 osoittaa, että henkilökohtaisilla asenteilla oli huomattava osuus ulkopolitiikkaa ja diplomatiaa muotoiltaessa. Suomen ulkoasiainhallinnossa tapahtui suunnanmuutos vuoden 1918 loppusyksyllä. Kun Saksan tappio oli vääjäämätön, ulkopoliittinen mielenkiinto suuntautui kohti länsiliittoutuneita ja Lontoota. Samalla mielenkiinto myös Holstin toimintaa kohtaa lisääntyi. Mielenkiinnon lisääntyessä Holstille annettu ohjeistus muuttui järjestelmälliseksi. Kaiken tuloksena Suomen asema itsenäisenä valtiona alkoi vakiintua. Tämä oli uusi tilanne, joka oli perustana Suomen ja länsivaltojen välisille suhteille ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä eurooppalaisessa valtiojärjestelmässä.
Tutkimuksessa hyödynnetään teoreettisena ja metodologisena viitekehyksenä agenttiteoriaa. Agenttiteoriassa perehdytään toimeksiantajan ja velvoitetun vuorovaikutusta. Agenttisuhde syntyy kahden tai useamman tahon välille, kun yksi tahoista valjastetaan ajamaan toimeksiantajan tavoitteita. Historiantutkimuksesta ei löydy esimerkkiä, jossa agenttiteoriaa olisi hyödynnetty tutkimuksen teoreettisena kehyksenä. Sen sijaan aikaisempi diplomatiaa käsittelevä tutkimus on hyödyntänyt agenttiteoriaa, mikä antaa tartuntapintaa myös omalle tutkimukselleni.
Suomen ulkopoliittista kokemattomuutta voidaan reflektoida agenttiteorian avulla. Ensimmäiset diplomaattikunnat lähetettiin maailmalle ilman tarkkaa ohjeistusta. Perimmäisenä tarkoituksena oli Suomen itsenäisyyden tunnustamisen saavuttaminen. Näin löyhä mandaatti oli omiaan vaikeuttamaan ensimmäisten diplomaattien työskentelyä maailmalla. Toiminta nojautui hyvin useasti improvisaatioon henkilökohtaisten näkemysten ja uskomusten perusteella siitä, mikä olisi Suomelle parasta.
Tutkimus on rajattu ajallisesti käsittelemään aikaväliä valtuuskunnan saapumisesta tammikuussa 1918 Britannian Suomen itsenäisyyden tunnustamiseen toukokuussa 1919. Tutkimukseni primäärilähteet muodostuvat pääosin Lontoossa Suomen edustajana toimineen Holstin raporteista joita hän kirjoitti Suomeen ja niiden liitteistä. Suomalaisten virkamiesten kirjoittamien sähkeiden vastapainoksi tutkielmaan on haettu myös brittiläistä näkökulmaa. Tutkielmassa on analysoitu vuosien 1918 ja 1919 Britannian ylä- ja alahuoneen kokousten pöytäkirjoja. Koska Suomea koskevia mainintoja on pöytäkirjoissa vähän, on lähteiden pääpaino Holstin ja Donnerin raporteissa.
Tunnusomaista Suomen ulkomaanedustuksen kehittämiselle itsenäisyyden alussa oli, että eri tahoilla ulkomailla suoritettiin järjestelyjä, joihin Vaasan senaatin valvonta ja ohjaus tuli monesti ulottumaan vasta jälkikäteen. Tämä oli seurausta hitaista kulkuyhteyksistä mutta myös Suomen ulkomaanasiainhallinnon kokemattomuudesta ohjeistaa diplomaatteja. Suomen ulkoasiainhallinnon alun järjestäytymättömyyttä kuvastaa Rudolf Holstin asema ja toiminta Lontoossa. Holsti sai toimia Britanniassa jokseenkin senaatin unohtama aina syksyyn 1918 asti. Holstin toiminnalle oli tunnusomaista, ettei hän jättänyt Britannian ulkoministeriöitä epätietoiseksi henkilökohtaisista näkemyksistään. Toiminta nojautui hyvin useasti henkilökohtaiseen näkemykseen ja uskomukseen siitä, mikä kunakin hetkenä olisi Suomelle parasta.
Holstin toiminta Lontoossa vuosina 1918–1919 osoittaa, että henkilökohtaisilla asenteilla oli huomattava osuus ulkopolitiikkaa ja diplomatiaa muotoiltaessa. Suomen ulkoasiainhallinnossa tapahtui suunnanmuutos vuoden 1918 loppusyksyllä. Kun Saksan tappio oli vääjäämätön, ulkopoliittinen mielenkiinto suuntautui kohti länsiliittoutuneita ja Lontoota. Samalla mielenkiinto myös Holstin toimintaa kohtaa lisääntyi. Mielenkiinnon lisääntyessä Holstille annettu ohjeistus muuttui järjestelmälliseksi. Kaiken tuloksena Suomen asema itsenäisenä valtiona alkoi vakiintua. Tämä oli uusi tilanne, joka oli perustana Suomen ja länsivaltojen välisille suhteille ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä eurooppalaisessa valtiojärjestelmässä.