Keisarista bolsevismiin: Saksan vallankumous ja sisäpoliittinen tilanne talvella 1918–1919 Suomen tasavaltalaislehdistön silmin
Karisalmi, Leevi (2020)
Karisalmi, Leevi
2020
Historian tutkinto-ohjelma
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-01-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201912186991
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201912186991
Tiivistelmä
Ensimmäisen maailmansodan lopussa vallankumoukset horjuttivat vanhoja monarkistisia valtarakenteita ympäri Eurooppaa. Muutosten seurauksena Suomi itsenäistyi Venäjän vallan alta ja päätyi sisällissodan myötä Saksan vaikutuspiiriin. Ensimmäinen maailmansota päättyi marraskuussa 1918, kun Saksassa keisari Wilhelm II joutui luopumaan kruunustaan ja valtaan nousivat työväenluokasta voimansa saaneet puolueet SPD ja USPD. Huolimatta demokraattisista tarkoitusperistä Saksan vallankumous ei muuttanut kaikkea hyväksi vaan Saksa ajautui sisäiseen sekasortoon. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Suomen tasavaltalaislehdistön uutisointia ja siitä esiin nousseita teemoja Saksan vallankumoukseen ja sen jälkeiseen sisäpoliittiseen tilanteeseen liittyen marraskuun 1918 alusta tammikuun 1919 loppuun. Tarkastelussa käytettyjä sanomalehtiä ovat Helsingin Sanomat, Ilkka, Suomen Sosialidemokraatti, Työn Valta ja Työkansa.
Uutisoinnin määrän perusteella Saksan vallankumous ja sen jälkeiset sisäpoliittiset tapahtumat kiinnostivat suomalaisia ja Suomen tasavaltalaislehdistöä. Absoluuttisesti uutisointimäärällä mitattuina levikiltään suurimmat lehdet Helsingin Sanomat ja Suomen Sosialidemokraatti olivat aktiivisimpia Saksa-uutisoinnissaan. Suhteellisella tavalla tarkasteltuna kaikesta Saksa-uutisoinnista suurimman painoarvon sisäpolitiikalle antoivat Suomen Sosialidemokraatti ja Työn Valta. Näiden lehtien aktiivisuutta Saksan sisäpolitiikan uutisoinnissa selittää, että keisarin luovuttua kruunusta Saksassa valta päätyi sosiaalidemokraattien SPD:lle ja riippumattomien sosialistien USPD:lle, jotka suomalaiset sosiaalidemokraatit kokivat aateveljikseen. Porvarilehtien eli Helsingin Sanomien ja Ilkan sisäpoliittisen uutisoinnin suhteellista vähyyttä muuhun Saksa-uutisointiin verrattuna selittää se, että Saksassa porvaripiirit olivat joutuneet syrjään valtakamppailusta, joten omista aatetovereista uutisointi ei ollut niin suuressa roolissa. Mainittavaa kuitenkin on, että Ilkka oli toiseksi aktiivisin Saksan sisäpolitiikasta uutisoija, mikäli tarkastellaan sisäpoliittisen uutisoinnin osuutta julkaistua sivua kohden. Suomen kristillisen työväen liiton lehti Työkansa uutisoi vähiten Saksan tapahtumista, mitä lehti itsekin selitti vähäisillä resursseillaan. Huomionarvoista on kuitenkin, että kaikkien lehtien Saksa-uutisoinnista yli 50% oli Saksan sisäpolitiikkaan liittyvää, joten Saksan sisäpolitiikka kiinnosti tasavaltalaislehdistöä ja sen uskottiin siis myös kiinnostavan lukijoita.
Tasavaltalaislehdistön Saksa-uutisoinnissa esiin nousseita teemoja olivat kansanvalta, suhtautuminen keisariin ja Saksaan, Saksan hallitus ja neuvostot sekä bolsevismi. Suomen tasavaltalaislehdistö uutisoi pääasiallisesti samankaltaisesti ja kohtalaisen neutraalisti näistä teemoista. Lehdissä otettiin vastaan keisarin kruunusta luopuminen ilolla lukuun ottamatta Helsingin Sanomia, jonka suhtautuminen oli varauksellisempaa. Huomattavaa oli, että lehdistön arvostelu ei yleensä kohdistunut henkilöihin (kuten Wilhelm II:n tai spartakistijohtaja Karl Liebknechtiin) vaan heidän edustamiinsa aatteisiin. Usein kritiikkiä kohdistettiin enemmän oman maan sisällä oleviin poliittisiin vastustajiin eli monarkisteihin kuin saksalaisiin poliitikkoihin. Tasavaltalaislehdistö korosti useaan otteeseen monarkistien tekemiä virheitä, kuten liian tiukkaa sitoutumista Saksaan ja ailahtelevaa ulkopolitiikkaa. Tästä huolimatta Saksaa ja saksalaista kansaa ei juurikaan arvosteltu lukuun ottamatta muutamia Suomen Sosialidemokraatissa julkaistuja kirjoituksia.
Uutisoinnin määrän perusteella Saksan vallankumous ja sen jälkeiset sisäpoliittiset tapahtumat kiinnostivat suomalaisia ja Suomen tasavaltalaislehdistöä. Absoluuttisesti uutisointimäärällä mitattuina levikiltään suurimmat lehdet Helsingin Sanomat ja Suomen Sosialidemokraatti olivat aktiivisimpia Saksa-uutisoinnissaan. Suhteellisella tavalla tarkasteltuna kaikesta Saksa-uutisoinnista suurimman painoarvon sisäpolitiikalle antoivat Suomen Sosialidemokraatti ja Työn Valta. Näiden lehtien aktiivisuutta Saksan sisäpolitiikan uutisoinnissa selittää, että keisarin luovuttua kruunusta Saksassa valta päätyi sosiaalidemokraattien SPD:lle ja riippumattomien sosialistien USPD:lle, jotka suomalaiset sosiaalidemokraatit kokivat aateveljikseen. Porvarilehtien eli Helsingin Sanomien ja Ilkan sisäpoliittisen uutisoinnin suhteellista vähyyttä muuhun Saksa-uutisointiin verrattuna selittää se, että Saksassa porvaripiirit olivat joutuneet syrjään valtakamppailusta, joten omista aatetovereista uutisointi ei ollut niin suuressa roolissa. Mainittavaa kuitenkin on, että Ilkka oli toiseksi aktiivisin Saksan sisäpolitiikasta uutisoija, mikäli tarkastellaan sisäpoliittisen uutisoinnin osuutta julkaistua sivua kohden. Suomen kristillisen työväen liiton lehti Työkansa uutisoi vähiten Saksan tapahtumista, mitä lehti itsekin selitti vähäisillä resursseillaan. Huomionarvoista on kuitenkin, että kaikkien lehtien Saksa-uutisoinnista yli 50% oli Saksan sisäpolitiikkaan liittyvää, joten Saksan sisäpolitiikka kiinnosti tasavaltalaislehdistöä ja sen uskottiin siis myös kiinnostavan lukijoita.
Tasavaltalaislehdistön Saksa-uutisoinnissa esiin nousseita teemoja olivat kansanvalta, suhtautuminen keisariin ja Saksaan, Saksan hallitus ja neuvostot sekä bolsevismi. Suomen tasavaltalaislehdistö uutisoi pääasiallisesti samankaltaisesti ja kohtalaisen neutraalisti näistä teemoista. Lehdissä otettiin vastaan keisarin kruunusta luopuminen ilolla lukuun ottamatta Helsingin Sanomia, jonka suhtautuminen oli varauksellisempaa. Huomattavaa oli, että lehdistön arvostelu ei yleensä kohdistunut henkilöihin (kuten Wilhelm II:n tai spartakistijohtaja Karl Liebknechtiin) vaan heidän edustamiinsa aatteisiin. Usein kritiikkiä kohdistettiin enemmän oman maan sisällä oleviin poliittisiin vastustajiin eli monarkisteihin kuin saksalaisiin poliitikkoihin. Tasavaltalaislehdistö korosti useaan otteeseen monarkistien tekemiä virheitä, kuten liian tiukkaa sitoutumista Saksaan ja ailahtelevaa ulkopolitiikkaa. Tästä huolimatta Saksaa ja saksalaista kansaa ei juurikaan arvosteltu lukuun ottamatta muutamia Suomen Sosialidemokraatissa julkaistuja kirjoituksia.
Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [6978]