Itseohjautuvuus - yhteiskunnan vaatimus vai oppimisen edellytys : luokanopettajien kokemuksia alakoululaisten itseohjautuvuudesta
Heikkilä, Nella; Muilu, Jannika (2019)
Heikkilä, Nella
Muilu, Jannika
2019
Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2019-06-14
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201906272305
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201906272305
Tiivistelmä
Itseohjautuvuus ei ole ilmiönä uusi, mutta se on noussut uudelleen pintaan viime aikoina. Koulumaailmaan käsite on tullut uuden peruskoulun opetussuunnitelman myötä. Vaikka itseohjautuvuus käsitteenä on moniulotteinen, on sen määrittelyssä kuitenkin olemassa selkeitä keskeisiä ja yhteisiä asioita. Itseohjautuvuus voidaan määritellä prosessina, jossa oppilas itse asettaa tavoitteita, suunnittelee, valitsee sopivia oppimisstrategioita ja arvioi omaa työskentelyään. Tutkimuksessa selvitetään luokanopettajien kokemuksia itseohjautuvuudesta sekä itseohjautuvuuden merkityksestä alakoulussa. Lisäksi tutkimme, miten tarkkaavuuden ongelmat vaikuttavat itseohjautuvuuteen ja miten opettajat voivat tukea itseohjautuvuuden kehittymistä.
Aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla tammikuussa 2019. Tutkimukseen osallistui viisi luokanopettajaa eri kunnista Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan alueilta. Kerätty aineisto on analysoitu teemoittelun avulla käyttäen laadullista sisällönanalyysiä väljänä teoreettisena viitekehyksenä. Analyysin hermeneuttinen ulottuvuus liittyi merkitysten etsimiseen aineistosta. Kaikkien metodologisten ratkaisujen taustalla on fenomenologis-hermeneuttinen tieteenfilosofiana.
Opettajien määritelmät itseohjautuvuudesta vaihtelivat. Opettajat, jotka määrittelivät itseohjautuvuuden arkisena toimintana, jossa opettaja on vahvasti tukena, kokivat sen olevan tärkeämpää jo alakoulussa. Luokanopettajat kuitenkin kokivat, että kaikkien oppilaiden itseohjautuvuusvalmiudet kehittyvät eri aikaan, mutta tarkkaavuuden ongelmilla oli selvästi heikentävä vaikutus saavutettaviin valmiuksiin. Huomionarvoinen tulos oli, että kaikki opettajat, määritelmästä riippumatta, kokivat että opettajan tukea tarvitaan entistä enemmän, mikäli pyritään jokaisen oppilaan itseohjautuvuuteen. Alakoulun tärkeimpänä tehtävänä koettiin kuitenkin olevan valmiuksien antaminen myöhempään itseohjautuvuuteen. Pääsääntöisesti opettajat kokivat valmiutensa oppilaiden itseohjautuvuuden tukemiseen hyvinä.
Uusi opetussuunnitelma ei varsinaisesti määrittele itseohjautuvuutta, mutta siellä sanotaan, että omista oppimisprosesseistaan tietoinen ja vastuullinen oppilas oppii toimimaan itseohjautuvammin. Oppilasta tulee ohjata tunnistamaan omat tapansa oppia, sillä oppimaan oppimisen taitojen kehittyminen luo perustan tavoitteelliselle ja elinikäiselle oppimiselle. Johtopäätöksenä voidaankin todeta, että itseohjautuvuuden käsite tulisi määritellä selvästi, jotta itseohjautuvuuteen pystyttäisiin johdonmukaisesti ja tavoitteellisesti kouluissa pyrkimään.
Aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla tammikuussa 2019. Tutkimukseen osallistui viisi luokanopettajaa eri kunnista Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan alueilta. Kerätty aineisto on analysoitu teemoittelun avulla käyttäen laadullista sisällönanalyysiä väljänä teoreettisena viitekehyksenä. Analyysin hermeneuttinen ulottuvuus liittyi merkitysten etsimiseen aineistosta. Kaikkien metodologisten ratkaisujen taustalla on fenomenologis-hermeneuttinen tieteenfilosofiana.
Opettajien määritelmät itseohjautuvuudesta vaihtelivat. Opettajat, jotka määrittelivät itseohjautuvuuden arkisena toimintana, jossa opettaja on vahvasti tukena, kokivat sen olevan tärkeämpää jo alakoulussa. Luokanopettajat kuitenkin kokivat, että kaikkien oppilaiden itseohjautuvuusvalmiudet kehittyvät eri aikaan, mutta tarkkaavuuden ongelmilla oli selvästi heikentävä vaikutus saavutettaviin valmiuksiin. Huomionarvoinen tulos oli, että kaikki opettajat, määritelmästä riippumatta, kokivat että opettajan tukea tarvitaan entistä enemmän, mikäli pyritään jokaisen oppilaan itseohjautuvuuteen. Alakoulun tärkeimpänä tehtävänä koettiin kuitenkin olevan valmiuksien antaminen myöhempään itseohjautuvuuteen. Pääsääntöisesti opettajat kokivat valmiutensa oppilaiden itseohjautuvuuden tukemiseen hyvinä.
Uusi opetussuunnitelma ei varsinaisesti määrittele itseohjautuvuutta, mutta siellä sanotaan, että omista oppimisprosesseistaan tietoinen ja vastuullinen oppilas oppii toimimaan itseohjautuvammin. Oppilasta tulee ohjata tunnistamaan omat tapansa oppia, sillä oppimaan oppimisen taitojen kehittyminen luo perustan tavoitteelliselle ja elinikäiselle oppimiselle. Johtopäätöksenä voidaankin todeta, että itseohjautuvuuden käsite tulisi määritellä selvästi, jotta itseohjautuvuuteen pystyttäisiin johdonmukaisesti ja tavoitteellisesti kouluissa pyrkimään.