Edulliset toimenpiteet jalankulku- ja pyöräilyväylien kehittämiseksi
Jalkanen, Riku (2013)
Jalkanen, Riku
2013
Rakennustekniikan koulutusohjelma
Tuotantotalouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-06-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201306171266
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201306171266
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena oli etsiä ja arvioida kustannustehokkaita toimenpiteitä, joilla jalankulun ja pyöräilyn väylästöä voidaan kehittää maantieympäristössä sekä maantieympäristön kaltaisessa katuympäristössä. Kustannustehokkaita keinoja tarvitaan, sillä väylänpitoon osoitettu rahoitus on jäänyt rakentamisen hintakehityksestä jälkeen eikä rahoitustasoon ole näkyvissä merkittävää korotusta lähitulevaisuudessa.
Suomessa väylärakentamisen kustannuksia on pyritty keventämään esimerkiksi rakentamalla asfalttipintaisen väylän sijaan kivituhkapintaisia väyliä, suunnittelemalla tavanomaista kevyempiä väylärakenteita, toteuttamalla hankkeita osittain talkoovoimin tai ottamalla yksityisiä teitä osaksi yleistä jalankulun ja pyöräilyn verkkoa. Suomessa on lisäksi suunniteltu tai toteutettu muutamia yksittäisiä ajoradan suuntaisia yhdistettyjä jalkakäytäviä ja pyöräteitä tien poikkileikkausta kevyesti muuttamalla. Ruotsissa jalankulkijoille ja pyöräilijöille tarkoitettuja väyliä on rakennettu Suomea enemmän ajoradan tasoon pelkästään reunakivin tai kaitein ajoradasta erottaen. Alankomaissa, Ruotsissa ja Tanskassa jalankulkijan ja pyöräilijän asemaa on parannettu rakentamalla 2−1 -teitä, joissa on leveät pientareet ja huomattavasti tavanomaista kapeampi ajorata.
Kustannustehokkaiden toimenpiteiden liikenteellisiä vaikutuksia arvioitiin kirjallisuustutkimuksella sekä liikennealan asiantuntijahaastatteluilla. Tutkimus osoittaa, että helppoja keinoja jalankulku- ja pyöräilyväylärakentamisen kustannusten keventämiseksi on vaikeaa löytää. Kustannusten säästäminen väylästön laatutasoa laskemalla ei palvele kulkutavoille asetettujen tavoitteiden ja strategioiden toteutumista. Edullisin keino jalankulun ja pyöräilyn infrastruktuurin kehittämiseksi on laadukas kaavoitus, jossa suositaan tiivistä ja sekoittunutta aluerakennetta. Tehtyjen tutkimusten perustella yksittäisiä väyläpuutteita voidaan korjata rakentamalla ajoradan vierelle tiekaiteella tai reunakivillä ja pollareilla rajattu väylä. Ratkaisu on toteutuskelpoinen lyhyillä tieosuuksilla, joilla kulkee kohtalaisen vähän jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Herkästi routivien maakerrosten päälle rakennettavien väylien paksut päällysrakennekerrokset voidaan korvata kustannuksia säästävällä teräsverkkorakenteella. Kivituhkapinnoitteen valitseminen asfaltin sijaan ei ole perustua pelkästään kustannussäästön takia. 2−1 -teitä ei suositella rakennettavaksi Suomeen sen kyseenalaisen turvallisuuden takia.
Suomessa väylärakentamisen kustannuksia on pyritty keventämään esimerkiksi rakentamalla asfalttipintaisen väylän sijaan kivituhkapintaisia väyliä, suunnittelemalla tavanomaista kevyempiä väylärakenteita, toteuttamalla hankkeita osittain talkoovoimin tai ottamalla yksityisiä teitä osaksi yleistä jalankulun ja pyöräilyn verkkoa. Suomessa on lisäksi suunniteltu tai toteutettu muutamia yksittäisiä ajoradan suuntaisia yhdistettyjä jalkakäytäviä ja pyöräteitä tien poikkileikkausta kevyesti muuttamalla. Ruotsissa jalankulkijoille ja pyöräilijöille tarkoitettuja väyliä on rakennettu Suomea enemmän ajoradan tasoon pelkästään reunakivin tai kaitein ajoradasta erottaen. Alankomaissa, Ruotsissa ja Tanskassa jalankulkijan ja pyöräilijän asemaa on parannettu rakentamalla 2−1 -teitä, joissa on leveät pientareet ja huomattavasti tavanomaista kapeampi ajorata.
Kustannustehokkaiden toimenpiteiden liikenteellisiä vaikutuksia arvioitiin kirjallisuustutkimuksella sekä liikennealan asiantuntijahaastatteluilla. Tutkimus osoittaa, että helppoja keinoja jalankulku- ja pyöräilyväylärakentamisen kustannusten keventämiseksi on vaikeaa löytää. Kustannusten säästäminen väylästön laatutasoa laskemalla ei palvele kulkutavoille asetettujen tavoitteiden ja strategioiden toteutumista. Edullisin keino jalankulun ja pyöräilyn infrastruktuurin kehittämiseksi on laadukas kaavoitus, jossa suositaan tiivistä ja sekoittunutta aluerakennetta. Tehtyjen tutkimusten perustella yksittäisiä väyläpuutteita voidaan korjata rakentamalla ajoradan vierelle tiekaiteella tai reunakivillä ja pollareilla rajattu väylä. Ratkaisu on toteutuskelpoinen lyhyillä tieosuuksilla, joilla kulkee kohtalaisen vähän jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Herkästi routivien maakerrosten päälle rakennettavien väylien paksut päällysrakennekerrokset voidaan korvata kustannuksia säästävällä teräsverkkorakenteella. Kivituhkapinnoitteen valitseminen asfaltin sijaan ei ole perustua pelkästään kustannussäästön takia. 2−1 -teitä ei suositella rakennettavaksi Suomeen sen kyseenalaisen turvallisuuden takia.