hänelle “suuria neroja”. Ja sitten hän mulkoilee taivaalle ja kehuu imelästi Suomea ja suomalaisia ja keitä tahansa paikallaolijoita. Hän on niin itserakas ja merkillisen itsetyytyväinen, että minä aivan hermostun siitä. Ehkä se johtuu vain minun omasta ilkeämielisyydestäni -- mutta ne arviot, joita tein heistä uudenvuoden aattoiltana mutta joita en tietenkään lausunut ääneen, olivat kaikkea muuta kuin lempeitä. En voinut, en voinut olla kritisoimatta, koska he ovat niin pöyhkeitä.
Kuitenkin he ottivat minut täysin haltuunsa, minun taiteellisuuteni, kaiken minusta, ja minä kai saan heidät tänne huomenna vieraikseni. Mitä minulla oli tekemistä siinä ravintolassa? “Qu’avait-il à faire dans cette galère!!” [Kuka käski häntä sinne menemään]

Sitten menin Ehrenborgille, missä oli sellaista väkeä kuin olin ajatellutkin, paroneita, tukkukauppiaita ja laulajattaria. Sen tähden, että siellä ei ollut emäntää, kaikki käyttäytyivät äärimmäisen ujostelemattomasti, melkein kuin olisi oltu majatalossa. Luutnantti Rosenblad Tukholmasta, Hanna Palmen ystävä, oli myös siellä, ja Hannan esitelmä, jota hän ei ollut kuullut aikaisemmin, tuotti hänelle paljon hupia.

Kello kahdentoista lyönnillä Björksten lauloi palovahtilaulun hyvin kauniisti ja Ehrenborg esitti, että joisimme uudenvuodenmaljan. Sitten tanssittiin, musisoitiin y.m. Illallistarjoiluna oli yksinkertainen voileipäpöytä sekä monenlaisia viinejä. Mitenkään erityisen hauskaa siellä ei ollut, ja sen lisäksi tunsin kaikki nuo ihmiset liian hyvin. Björksten kuuluu lopultakin saaneen kiinnityksen opera comique’iin; saapa nähdä, täyttääkö hänen äänensä salin. Luulen että vetäydyn nyt joksikin aikaa skandinaavien juhlaelämästä. Naimisissa olevat ovat pahimpia keksimään juhlia. Kaufmannit, joilla ilmeisesti on ikävää siellä yksinäisyydessään ja jotka haluavat tavata muita ihmisiä, ehdottivat sunnuntaiksi päivällisiä, joilla jokainen maksaisi itse. Huomenna on samanlaiset tanssiaiset j.n.e.
Kaufmannit vaativat myös minua järjestämään kotonani samantapaisen soiréen kuin silloin, kun Äiti oli täällä, mutta minulla ei ole nyt halua järjestää mitään. Sitä paitsi he ovat

ikäviä, Kaufmannit, kun he valittavat jatkuvasti siitä kuinka heitä nyljetään ja kuinka eläminen on niin kallista. Heidän täytyy kummankin olla erityisen ymmärtämättömiä ja epäkäytännöllisiä, ja mies on vielä nirso ruoan suhteen. Jos kutsuisin Kaufmannit, en voisi kutsua Björnsonia, sillä he eivät kestä nähdäkään toisiaan. Ah millainen takapajula tämä onkaan!

Muutoinhan vastanaineet ovat varsin hupaisia, kaikki. Heillä on taatusti välillä ikävää, vaikka he eivät mistään hinnasta haluakaan myöntää sitä. Luultavasti millään muulla elämänalueella ei valehdella enempää eikä mikään muu alue ole niin täynnä sovinnaisuuksia kuin avioliitto. He puhuvat jalostumisestaan, siitä, kuinka heistä tulee eri ihmisiä ja kuinka he halveksuvat ulkopuolisia. Miksi? Sen tähden, että heillä on ollut illuusioita aikaisemmin kuin muilla. -- Muidenkin aika tulee kutenkin, ja avioliitto lienee kaikkein yleisimpiä illuusioita, joiden voi kuvitella vaivaavan ihmisiä. Ihminen on kerran hahmotellut mielessään ihanteellisen avioliiton, ihanteellisen rakkauden, joka

on niin ihanaa ja niin saavuttamatonta, että illuusioiden romahduksen täytyy olla kymmenen kertaa pahempaa. Pohjolassa saa olla uskomatta kaikkeen muuhun, Jumalaan, vanhempien ja lasten väliseen rakkauteen, mutta antaahan olla, jos ihminen ei usko avioliittoon, rakkauteen naista kohtaan, niin hän on tuhoon tuomittu, merkitty, lainsuojaton. Ja ne, jotka tuollaisia puhuvat, kuten esimerkiksi Meyer, onko hän herkkätunteisempi, mukavampi, todella parempi ihminen kuin joku muu sen tähden, että hänellä on vaimo. Ei, ei, ei.
Miten oikeassa mielestäni Hamlet olikaan repliikissään “Sanoja, sanoja, sanoja” -- ja mitä enemmän he puhuvat, sitä vähemmän he saavat tehtyä. Esimerkiksi avioliittokysymyksessä alan yhä enemmän arvostaa Vallgreneja. He eivät puhu mutta ovat onnellisia, mukavia toisiaan kohtaan, kärsivät vaiti ulkoiset harminaiheet ja näyttävät iloisilta. Rouva Vallgren on sydänjuuriaan myöten hyvä ihminen, ja jos hänen tukkansa onkin hiukan pörröinen ja jos hän poseeraakin valokuvaajille, se merkitsee niin kovin vähän. Hän on hyvä ihminen ja Ville

on pohjimmiltaan vaatimaton, aito ja kiltti. Vallgrenit eivät piittaa tuosta loruilevasta estetisoinnista, tuosta kurjasta, turmiollisesta puhumisesta, järkeilystä, siis sanoista, sanoista, sanoista, ja sen tähden viihdyn heidän kanssaan kuitenkin varsin hyvin.

Tulin ajatelleeksi kaikkea tätä sen tähden, että Neoviukset piinasivat minua eilen avioliittoasioilla. Nyt oli kysymys jostakin tanskalaisesta juutalaisneidosta. Rouva N. kirjoitti minulle suoraa päätä suosituskortin vietäväksi tytön äidille, jotain höpinää “Suomen nerosta”. Niin, se oli niin hullua, naurettavaa ja hutaisten tehtyä, että tulen aina säilyttämään tuon kortin kuriositeettina. Ja tämä kaikki niin tosissaan kuin vain voi!
Ja sitten he metelöivät minun luonteestani, kaikki, kaikki. Eivätkö he voi jättää minua rauhaan? Uskovatko he todella, että minä näytän heille itseni sellaisena kuin olen? Minä

olen eräänlainen kristallinkirkas, kylmä maailmanmies, luultavasti laskelmoiva -- niin, typeryyksiä, idiotismeja! Ja sitten minä olen perhonen -- minä joka en edes katso naisiin päin -- ja sitten he moittivat vaivihkaisesti Ellan de la Ch:a. Miksi kaikkien täytyy kahinoida minun kanssani?
Apropos laskelmointi -- minulla on nyt täällä hirveän paljon rahaa. Mechelin on nimittäin lähettänyt keisarin viisituhatta vekselinä. En tarvitse tuota summaa lainkaan, ja haluaisin niin kernaasti palauttaa vekselin, jotta Äiti voisi nostaa rahat ja tehdä niillä mitä hyväksi näkee. Käykö se päinsä? Vekseli on asetettu Rotschildille. Ottakaa selvää siitä. Olisihan typerää mennä nostamaan se täällä, maksaa 20 frangia tai enemmänkin leimaverona ja yhtä paljon uudesta, kotiin lähetettävästä vekselistä.
Vald. Frenckell, jolle lähetin sen naisenpään ja joka on saanut kaksi kirjettä, ei ole

armollisesti suonut minulle sanaakaan vastaukseksi. Eikö olekin häpeämätöntä? Viis minä hänen 500 frangistaan, mutta vastata hänen kai täytyy sentään ja sanoa, haluaako taulun vai ei.
Annin artikkeli F.T:ssa näytti oikein hyvältä. Enemmän tästä kirjeessä, jonka kirjoitan jollekin sisarista.
Kertokaa kaikille oikein sydämelliset terveiset minulta, Bosille muiden muassa. En pysty sanomaan, kuinka kaipaan Teitä ja kuinka toivon Teille kaikkea hyvää.
Kertokaa terveiset Brandteille.
Teidän
Attenne