The incidence and treatment trends of pediatric proximal humerus fractures
Hannonen, Juuli (2020-04-08)
Hannonen, Juuli
J. Hannonen
08.04.2020
© The Author(s). 2019 Open Access This article is distributed under the terms of the Creative Commons Attribution 4.0 International License (http://creativecommons.org/licenses/by/4.0/), which permits unrestricted use, distribution, and reproduction in any medium, provided you give appropriate credit to the original author(s) and the source, provide a link to the Creative Commons license, and indicate if changes were made. The Creative Commons Public Domain Dedication waiver (http://creativecommons.org/publicdomain/zero/1.0/) applies to the data made available in this article, unless otherwise stated.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202004091387
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202004091387
Kuvaus
Opinnäytteenä artikkeli: Hannonen, J., Hyvönen, H., Korhonen, L., Serlo, W., & Sinikumpu, J.-J. (2019). The incidence and treatment trends of pediatric proximal humerus fractures. BMC Musculoskeletal Disorders, 20(1), 571. https://doi.org/10.1186/s12891-019-2948-7
Rinnakkaistallennettu versio http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe202002145423
The thesis is article: Hannonen, J., Hyvönen, H., Korhonen, L., Serlo, W., & Sinikumpu, J.-J. (2019). The incidence and treatment trends of pediatric proximal humerus fractures. BMC Musculoskeletal Disorders, 20(1), 571. https://doi.org/10.1186/s12891-019-2948-7
Self-archived version http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe202002145423
Rinnakkaistallennettu versio http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe202002145423
The thesis is article: Hannonen, J., Hyvönen, H., Korhonen, L., Serlo, W., & Sinikumpu, J.-J. (2019). The incidence and treatment trends of pediatric proximal humerus fractures. BMC Musculoskeletal Disorders, 20(1), 571. https://doi.org/10.1186/s12891-019-2948-7
Self-archived version http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe202002145423
Tiivistelmä
Lasten yläraajamurtumat ovat lisääntyneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Kuitenkaan olkaluun yläosan murtumien esiintyvyyttä ei viime vuosilta ole juuri tutkittu. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli tutkia olkaluun yläosan murtumien esiintyvyyttä ja hoitomuodon valinnassa tapahtuneita muutoksia lapsilla. Kävimme läpi ja analysoimme 300 lasta, joilla oli olkaluun yläosan murtuma vuosina 2005–2015. Toisin kuin muiden yläraajan murtumien yleisyys, olkaluun yläosan murtumien yleisyys ei lisääntynyt. Kuitenkin operatiivinen hoito lisääntyi verrattuna konservatiiviseen hoitomuotoon.
Johdanto. Olkaluun yläosan murtumat kattavat noin 2% kaikista lasten murtumista (1). Murtuma liittyy yleisimmin urheilutapaturmaan tai moottoriajoneuvo-onnettomuuteen, ja tavallisin vammamekanismi on olkaluun ulkokierto kyynärnivelen ollessa yliojennuksessa. Murtuma sijaitsee usein kasvulevyn alapuolella, mutta on myös tavallista, että se yltää kasvulevyyn (2,3). Diagnoosi asetetaan röntgenkuvauksen perusteella (4), ja murtumat luokitellaan niiden anatomisen sijainnin ja vaikeusasteen mukaan (5). Kasvulevymurtumat voidaan jaotella esimerkiksi Salter-Harrisin-luokituksen mukaisesti (SH) (6,7).
Olkaluun yläosan kasvulevyssä tapahtuu noin 80 % olkaluun pituuskasvusta. Luukalvo on erittäin aktiivinen kasvuikäisillä (5) ja olkaluun yläosan murtumat paranevat yleensä hyvin (8) eikä kirurgista hoitoa aina tarvita. Vakavammissa murtumissa, joissa asento on huono, kirurginen hoito voi olla perusteltua, koska konservatiivisen hoidon tulokset voivat olla vaatimattomia (7,8). Olkavarren yläosan pysyvä virheasento sekä lyhentymä ovat konservatiivisen hoidon mahdollisia komplikaatioita (9). Perinteisesti kirurginen hoito on ollut perusteltua olkaluun yläosan murtumissa, kun sulkeinen murtuman paikalleen asettaminen ei onnistu murtumakappaleiden hakautuman, pehmytkudosten muodostaessa repositioesteen (10) taikka hermo-tai verisuonivammojen komplisoidessa murtumaa. Tavallisesti lapsipotilailla käytetään ihon läpi asetettavia teräspiikkejä, kun murtumakappaleita kiinnitetään toisiinsa. Levy- tai ruuvikiinnitys on harvoin tarpeen, ja joustavia ydinnauloja voidaan joissakin tapauksissa käyttää osteosynteesiin (2,11).
Yläraajamurtumat ovat lisääntyneet lapsilla 2000-luvulla (12), mutta kirjallisuudessa on tutkimusnäyttöä enimmäkseen kyynärseudun sekä kyynärvarren alueen murtumien epidemiologiasta. Olkaluun yläosan murtumien ilmaantuvuudesta ja hoitokäytännöistä sekä niissä tapahtuneista muutoksista on niukasti julkaistua tietoa. Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää lasten olkaluun yläosan murtumien ilmaantuvuus ja hoitolinjaukset sekä niissä tapahtuneet muutokset.
Aineisto ja menetelmät. Kysymyksessä on rekisteriperusteinen tutkimus, johon kerättiin vuosilta 2005–2015 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella hoidetut olkaluun yläosan murtumat alle 16-vuotiailta lapsilta ja nuorilta käyttäen sairauskertomusmerkintöihin kirjattua diagnoosia ICD10-tautiluokituksen mukaan (ICD-koodi S42.2). Potilaiden soveltuminen tutkimukseen varmistettiin analysoimalla kaikkien potilaiden röntgenkuvat, ja virhekirjaukset tai virheellisesti diagnostisoidut tapaukset jätettiin huomiotta. Potilaiden röntgenkuvat, potilastiedot, vamman mekanismi, tapaturmatyyppi sekä syytekijät, hoitomuodot ja hoidon tulokset arvioitiin. Vuosittainen vertailukelpoinen lapsiväestö tutkimusalueella vaihteli tutkimusjaksolla 84.500–88.100 välillä Suomen Tilastokeskuksen mukaan. Röntgenkuvien uudelleenanalysoinnin perusteella kaikki murtumat luokiteltiin AO-luokituksen mukaan kasvulevyyn yltäviin 11-E/1 tai 11-E/2 ja sen alapuolelle sijoittuviin murtumiin 11-M/3 sekä metafyysi-diafyysi-alueen murtumiin (13). Kasvulevymurtumat luokisteltiin myös SH-luokittelun mukaan.
Murtuman kulmavirhe, sivusiirtymä, lyhentymä ja kappaleiden välinen etäisyys mitattiin röntgenkuvista etu- ja sivuprojektioissa sekä Y-projektiossa. Murtuman pirstaleisuus ja mahdollinen olkanivelen sijoiltaanmeno huomioitiin. Potilaat jaettiin ensilinjan hoitomuodon mukaan konservatiivisesti ja kirurgisesti hoidettujen ryhmiin. Kirurgisesti hoidettujen ryhmä luokiteltiin avoimesti tai sulkeisesti hoidettuihin murtumiin. Anestesiamuoto, mahdolliset komplikaatiot ja hoidon onnistuminen hoitavan lääkärin arvioimana kerättiin potilasasiakirjoista.
Tiedot analysoitiin IBM SPSS Statistics, versio 24 ja StatsDirect, versio 2.08 ohjelmilla.
Tulokset. Vuosittainen olkaluun yläosan murtumien ilmaantuvuus alle 16-vuotiailla oli keskimäärin 31.4/100,000. Ilmaantuvuudessa ei ollut merkittävää nousu- tai laskusuuntaista muutosta tutkimusjakson aikana. Tytöillä keskimääräinen ilmaantuvuus oli 38.20/100,000 ja pojilla 25.35/100,000. Yleisimmät syyt murtuman taustalla olivat ratsastus (17.3 %, N=52), laskettelu ja lumilautailu (14.0 %, N=42) sekä trampoliinilla hyppely (11.0 %, N=33). Liikennetapaturmia oli 3.3 % (N=10) ja jääkiekkovammoja 2.0 % (N=6).
Valtaosa (92 %) murtumista hoidettiin konservatiivisesti, mutta kirurgisesti hoidettujen osuus lisääntyi lähes nollasta 16 prosenttiin vuosikymmenessä (Diff. 16 %, 95 % CI 0.3–34.9 %, P=0.045). Kirurgisen hoidon lisääntyminen oli selkeämpää pojilla: tutkimusjakson alkuvaiheessa (2005–2006) kirurgisesti hoidettiin 5 % murtuman saaneista pojista, mutta jakson loppuvaiheilla (2014–2015) osuus oli 3 0% (Diff. 25 %, 95 % CI 1.6–48.3%, P=0.049). Yli puolet leikkauksista (58 %, N=14) suoritettiin enemmän kuin vuorokausi vammasta, kun taas joka kolmas (29.2 %, N=7) suoritettiin seuraavana päivänä vuorokauden sisällä ja 12.5 % (N=3) samana päivänä päivystyksellisesti.
Johdanto. Olkaluun yläosan murtumat kattavat noin 2% kaikista lasten murtumista (1). Murtuma liittyy yleisimmin urheilutapaturmaan tai moottoriajoneuvo-onnettomuuteen, ja tavallisin vammamekanismi on olkaluun ulkokierto kyynärnivelen ollessa yliojennuksessa. Murtuma sijaitsee usein kasvulevyn alapuolella, mutta on myös tavallista, että se yltää kasvulevyyn (2,3). Diagnoosi asetetaan röntgenkuvauksen perusteella (4), ja murtumat luokitellaan niiden anatomisen sijainnin ja vaikeusasteen mukaan (5). Kasvulevymurtumat voidaan jaotella esimerkiksi Salter-Harrisin-luokituksen mukaisesti (SH) (6,7).
Olkaluun yläosan kasvulevyssä tapahtuu noin 80 % olkaluun pituuskasvusta. Luukalvo on erittäin aktiivinen kasvuikäisillä (5) ja olkaluun yläosan murtumat paranevat yleensä hyvin (8) eikä kirurgista hoitoa aina tarvita. Vakavammissa murtumissa, joissa asento on huono, kirurginen hoito voi olla perusteltua, koska konservatiivisen hoidon tulokset voivat olla vaatimattomia (7,8). Olkavarren yläosan pysyvä virheasento sekä lyhentymä ovat konservatiivisen hoidon mahdollisia komplikaatioita (9). Perinteisesti kirurginen hoito on ollut perusteltua olkaluun yläosan murtumissa, kun sulkeinen murtuman paikalleen asettaminen ei onnistu murtumakappaleiden hakautuman, pehmytkudosten muodostaessa repositioesteen (10) taikka hermo-tai verisuonivammojen komplisoidessa murtumaa. Tavallisesti lapsipotilailla käytetään ihon läpi asetettavia teräspiikkejä, kun murtumakappaleita kiinnitetään toisiinsa. Levy- tai ruuvikiinnitys on harvoin tarpeen, ja joustavia ydinnauloja voidaan joissakin tapauksissa käyttää osteosynteesiin (2,11).
Yläraajamurtumat ovat lisääntyneet lapsilla 2000-luvulla (12), mutta kirjallisuudessa on tutkimusnäyttöä enimmäkseen kyynärseudun sekä kyynärvarren alueen murtumien epidemiologiasta. Olkaluun yläosan murtumien ilmaantuvuudesta ja hoitokäytännöistä sekä niissä tapahtuneista muutoksista on niukasti julkaistua tietoa. Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää lasten olkaluun yläosan murtumien ilmaantuvuus ja hoitolinjaukset sekä niissä tapahtuneet muutokset.
Aineisto ja menetelmät. Kysymyksessä on rekisteriperusteinen tutkimus, johon kerättiin vuosilta 2005–2015 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella hoidetut olkaluun yläosan murtumat alle 16-vuotiailta lapsilta ja nuorilta käyttäen sairauskertomusmerkintöihin kirjattua diagnoosia ICD10-tautiluokituksen mukaan (ICD-koodi S42.2). Potilaiden soveltuminen tutkimukseen varmistettiin analysoimalla kaikkien potilaiden röntgenkuvat, ja virhekirjaukset tai virheellisesti diagnostisoidut tapaukset jätettiin huomiotta. Potilaiden röntgenkuvat, potilastiedot, vamman mekanismi, tapaturmatyyppi sekä syytekijät, hoitomuodot ja hoidon tulokset arvioitiin. Vuosittainen vertailukelpoinen lapsiväestö tutkimusalueella vaihteli tutkimusjaksolla 84.500–88.100 välillä Suomen Tilastokeskuksen mukaan. Röntgenkuvien uudelleenanalysoinnin perusteella kaikki murtumat luokiteltiin AO-luokituksen mukaan kasvulevyyn yltäviin 11-E/1 tai 11-E/2 ja sen alapuolelle sijoittuviin murtumiin 11-M/3 sekä metafyysi-diafyysi-alueen murtumiin (13). Kasvulevymurtumat luokisteltiin myös SH-luokittelun mukaan.
Murtuman kulmavirhe, sivusiirtymä, lyhentymä ja kappaleiden välinen etäisyys mitattiin röntgenkuvista etu- ja sivuprojektioissa sekä Y-projektiossa. Murtuman pirstaleisuus ja mahdollinen olkanivelen sijoiltaanmeno huomioitiin. Potilaat jaettiin ensilinjan hoitomuodon mukaan konservatiivisesti ja kirurgisesti hoidettujen ryhmiin. Kirurgisesti hoidettujen ryhmä luokiteltiin avoimesti tai sulkeisesti hoidettuihin murtumiin. Anestesiamuoto, mahdolliset komplikaatiot ja hoidon onnistuminen hoitavan lääkärin arvioimana kerättiin potilasasiakirjoista.
Tiedot analysoitiin IBM SPSS Statistics, versio 24 ja StatsDirect, versio 2.08 ohjelmilla.
Tulokset. Vuosittainen olkaluun yläosan murtumien ilmaantuvuus alle 16-vuotiailla oli keskimäärin 31.4/100,000. Ilmaantuvuudessa ei ollut merkittävää nousu- tai laskusuuntaista muutosta tutkimusjakson aikana. Tytöillä keskimääräinen ilmaantuvuus oli 38.20/100,000 ja pojilla 25.35/100,000. Yleisimmät syyt murtuman taustalla olivat ratsastus (17.3 %, N=52), laskettelu ja lumilautailu (14.0 %, N=42) sekä trampoliinilla hyppely (11.0 %, N=33). Liikennetapaturmia oli 3.3 % (N=10) ja jääkiekkovammoja 2.0 % (N=6).
Valtaosa (92 %) murtumista hoidettiin konservatiivisesti, mutta kirurgisesti hoidettujen osuus lisääntyi lähes nollasta 16 prosenttiin vuosikymmenessä (Diff. 16 %, 95 % CI 0.3–34.9 %, P=0.045). Kirurgisen hoidon lisääntyminen oli selkeämpää pojilla: tutkimusjakson alkuvaiheessa (2005–2006) kirurgisesti hoidettiin 5 % murtuman saaneista pojista, mutta jakson loppuvaiheilla (2014–2015) osuus oli 3 0% (Diff. 25 %, 95 % CI 1.6–48.3%, P=0.049). Yli puolet leikkauksista (58 %, N=14) suoritettiin enemmän kuin vuorokausi vammasta, kun taas joka kolmas (29.2 %, N=7) suoritettiin seuraavana päivänä vuorokauden sisällä ja 12.5 % (N=3) samana päivänä päivystyksellisesti.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [31642]