Retention kestoon ja hoitotuloksen pysyvyyteen vaikuttavat tekijät : kirjallisuuskatsaus
Tolonen, Kaisu-Leena (2018-05-29)
Tolonen, Kaisu-Leena
K.-L. Tolonen
29.05.2018
© 2018 Kaisu-Leena Tolonen. Tämä Kohde on tekijänoikeuden ja/tai lähioikeuksien suojaama. Voit käyttää Kohdetta käyttöösi sovellettavan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädännön sallimilla tavoilla. Muunlaista käyttöä varten tarvitset oikeudenhaltijoiden luvan.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201805312384
https://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-201805312384
Tiivistelmä
Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää oikomishoidon pysyvyyttä ennustavat osatekijät sekä löytää vastaus siihen, mitä on huomioitava retention kestoa suunniteltaessa. Lähdeaineisto etsittiin PubMed- ja Medline-tietokantojen sekä oikomishoidon oppikirjojen avulla. Varsinaisessa tutkimusosiossa tarkasteltiin 25 artikkelia. Lähestyminen aiheeseen tehtiin ensisijaisesti kasvavan lapsen sekä nuoren aikuisen ja edelleen kehittyvän hampaiston kannalta. Katsauksen ulkopuolelle jätettiin julkaisut, joissa oikomishoitoa on suoritettu kirurgisin keinoin.
Purennan palautumista on todettu esiintyvän eniten kahden ensimmäisen oikomishoitoa seuraavan vuoden aikana. Tällöin hammasta ympäröivien kudosten uudelleenjärjestäytyminen sekä kiinnittyminen vaikuttavat hoitotuloksen pysyvyyteen. Yleisesti suositaankin vähintään kahden vuoden pituista retentiojaksoa. Huomion arvoista on myös se, että retention olisi hyvä kestää yksilön aktiivisen kasvun päättymiseen saakka. Lisäksi tutkimuksissa tuli hyvin vahvasti esille, ettei palautumisen etiologiaa vielä täysin tunneta. Siihen vaikuttavia tekijöitä on kuitenkin tutkittu laajasti. Hoitotuloksen palautumiseen liittyviä muutoksia on usein vaikeaa erottaa normaaliin ikääntymiseen liittyvästä purennan kehittymisestä. Muutoksiin vaikuttavien mekanismien yhteisvaikutusten parempi tunteminen voisi edesauttaa oikomishoitojen kautta saavutettavien tulosten pysyvyyttä. Toisaalta pitkäkestoista pysyvyyttä ei voida saavuttaa ilman yksilöllisesti suunniteltua retentiovaihetta. Lisäksi on todettu, että palautumista tapahtuu jossain määrin retentiosta huolimatta.
Purennan palautumista on todettu esiintyvän eniten kahden ensimmäisen oikomishoitoa seuraavan vuoden aikana. Tällöin hammasta ympäröivien kudosten uudelleenjärjestäytyminen sekä kiinnittyminen vaikuttavat hoitotuloksen pysyvyyteen. Yleisesti suositaankin vähintään kahden vuoden pituista retentiojaksoa. Huomion arvoista on myös se, että retention olisi hyvä kestää yksilön aktiivisen kasvun päättymiseen saakka. Lisäksi tutkimuksissa tuli hyvin vahvasti esille, ettei palautumisen etiologiaa vielä täysin tunneta. Siihen vaikuttavia tekijöitä on kuitenkin tutkittu laajasti. Hoitotuloksen palautumiseen liittyviä muutoksia on usein vaikeaa erottaa normaaliin ikääntymiseen liittyvästä purennan kehittymisestä. Muutoksiin vaikuttavien mekanismien yhteisvaikutusten parempi tunteminen voisi edesauttaa oikomishoitojen kautta saavutettavien tulosten pysyvyyttä. Toisaalta pitkäkestoista pysyvyyttä ei voida saavuttaa ilman yksilöllisesti suunniteltua retentiovaihetta. Lisäksi on todettu, että palautumista tapahtuu jossain määrin retentiosta huolimatta.
Kokoelmat
- Avoin saatavuus [31941]