Liikepankkien keskuspankkirahoituksen ehdot, määrä ja kustannukset 1950-1984
Saarinen, Veikko (15.03.1986)
Numero
63Julkaisija
Suomen Pankki
1986
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:bof-201803211346Tiivistelmä
Tämän selvityksen ensimmäisessä osassa esitetään pääpiirteet vuosina 1950 - 1984 sovelletuista keskuspankkiluoton ehdoista. Siinä kartoitetaan keskuspankkiluoton säätelyssä käytetyt kiintiöt, perus- ja lisäkorkoasteikot sekä järjestelmän rakennemuutokset. Selvityksen keskeisenä tavoitteena on ollut kartoittaa yhtenäisellä tavalla yli 30 vuoden ajalta kertynyt historiallinen materiaali.
Selvityksen toisessa osassa tarkastellaan Suomen Pankin päivämarkkinoiden kehitystä ja ehtoja vuosina 1975 - 1984 Suomen Pankin rahapolitiikan osana. Päivämarkkinoiden tarkastelu on jaettu kahteen ajanjaksoon. Ensimmäisen aikana (1975 - 1979) päivämarkkinat toimivat uutena kiintiöjärjestelmää lähinnä täydentävänä likviditeetin tasausvälineenä. Toisen aikana (1980 - 1984) kiintiöjärjestelmän merkityksen vähennyttyä päivämarkkinat toimivat rahapolitiikan keskeisenä välineenä ja vaikutuskanavana. Päiväluottojen ja -talletusten määrä- ja korkorajojen ohella selvityksessä esitetään markkinoiden koronmuodostuksen perustana olleet sijoitussäännöt sekä niihin perustunut Suomen Pankin päivämarkkinapolitiikka. Lisäksi tarkastellaan päivämarkkinoiden kytkeytymistä keskuspankkiluottojärjestelmään.
Selvityksen kolmannessa empiirisessä osassa esitetään vuosilta 1940 - 1984 tilastotietoja keskuspankki rahoituksen määrästä, rajoista ja kustannuksista. Tiedot on valtaosin laskettu päiväarvojen keskiarvoina, jotta ne mahdollisimman luotettavasti kuvaisivat tapahtunutta kehitystä. Erityisen huolellisesti on pyritty laatimaan keskuspankkirahoituksen marginaalikustannussarja, koska sitä sekä rahamarkkina-analyyseissa että ekonometrisissa malleissa on usein käytetty rahamarkkinoiden kireyden indikaattorina.
Selvityksen toisessa osassa tarkastellaan Suomen Pankin päivämarkkinoiden kehitystä ja ehtoja vuosina 1975 - 1984 Suomen Pankin rahapolitiikan osana. Päivämarkkinoiden tarkastelu on jaettu kahteen ajanjaksoon. Ensimmäisen aikana (1975 - 1979) päivämarkkinat toimivat uutena kiintiöjärjestelmää lähinnä täydentävänä likviditeetin tasausvälineenä. Toisen aikana (1980 - 1984) kiintiöjärjestelmän merkityksen vähennyttyä päivämarkkinat toimivat rahapolitiikan keskeisenä välineenä ja vaikutuskanavana. Päiväluottojen ja -talletusten määrä- ja korkorajojen ohella selvityksessä esitetään markkinoiden koronmuodostuksen perustana olleet sijoitussäännöt sekä niihin perustunut Suomen Pankin päivämarkkinapolitiikka. Lisäksi tarkastellaan päivämarkkinoiden kytkeytymistä keskuspankkiluottojärjestelmään.
Selvityksen kolmannessa empiirisessä osassa esitetään vuosilta 1940 - 1984 tilastotietoja keskuspankki rahoituksen määrästä, rajoista ja kustannuksista. Tiedot on valtaosin laskettu päiväarvojen keskiarvoina, jotta ne mahdollisimman luotettavasti kuvaisivat tapahtunutta kehitystä. Erityisen huolellisesti on pyritty laatimaan keskuspankkirahoituksen marginaalikustannussarja, koska sitä sekä rahamarkkina-analyyseissa että ekonometrisissa malleissa on usein käytetty rahamarkkinoiden kireyden indikaattorina.