Syyntakeisuuden selvittäminen mielentilatutkimuksen avulla
Lemponen, Sari (2021)
Lemponen, Sari
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021061816313
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021061816313
Tiivistelmä
Rikosoikeudellinen rangaistusvastuu edellyttää tekijältä määrättyjen psyykkisen terveydentilan ja henkisen kypsyyden vähimmäisedellytysten täyttymistä. Edellytykset täyttävä tekijä on rikosoikeudellisesti syyntakeinen. Tuomioistuimella on itsenäinen päätösvalta syyntakeisuuden arvioimisessa. Ratkaisussa kiinnitetään huomio kysymykseen, onko rikoksen tekijä kyennyt tekohetkellä ymmärtämään tekonsa tosiasiallisen luonteen ja oikeudenvastaisuuden sekä säätelemään toimintaansa. Tuomioistuimen tulee ottaa kantaa tekijän tekohetken mukaiseen syyntakeisuuteen käytettävissä olevan prosessiaineiston perusteella. Tuomioistuimella on oikeus täydentää tietämystään psykiatrisissa kysymyksissä käyttämällä apunaan asiantuntijoiden lausuntoja. Tuomioistuin voi tarvittaessa määrätä rikosasian vastaajan mielentilan tutkittavaksi.
Mielentilatutkimuksen tavoitteena on tutkittavan syyntakeisuuden selvittäminen syytteenalaisen tai epäillyn teon tapahtumahetkellä. Tutkimuksessa selvitetään myös mahdollisen tutkittavan tahdosta riippumattoman psykiatrisen sairaalahoidon tai kehitysvammaisten erityishuollon tarvetta mielentilatutkimuksen jälkeen. Mielentilatutkimukseen perustuvassa tuomioistuimelle annettavassa lausunnossa esitetään selkeästi ja perustellen kaikki syyntakeisuuden kannalta merkittävä tieto, sillä lausunnoilla on usein suuri painoarvo tuomioistuimen syyntakeisuuden arvioinnissa. Lausunnossa arvioidaan, missä määrin tutkittava on kyennyt ymmärtämään teon todellista luonnetta ja oikeudenvastaisuutta ja missä määrin hän on tekohetkellä kyennyt säätelemään käyttäytymistään. Psyykkisen tilan ja älyllisten tekijöiden tulee olla syy-yhteydessä tekoon, jotta niillä on merkitystä tekijän syyntakeisuuteen. Tästä syystä yhteys tai sen puuttuminen perustellaan mielentilalausunnossa huolellisesti.
Olen tutkinut opinnäytetyössäni mielentilatutkimuksen osuutta tuomioistuimen syyntakeisuuden selvittämisessä oikeusdogmaattisen eli lainopillisen tutkimusmenetelmän avulla. Tuomioistuin ratkaisee syyntakeisuus kysymyksen itsenäisesti, eikä lääkärin tutkimus ja tutkimukseen perustuva lausunto sido tuomioistuinta. Käytännössä yksimielisistä lausunnoista poikkeaminen on melko harvinaista. Tuomioistuimen syyntakeisuusratkaisu ei edellytä syytteenalaisen teon johdosta tehtyä mielentilan tutkimista, jos tekijälle on toisen rikoksen johdosta aikaisemmin laadittu mielentilalausunto, tai syyntakeisuus voidaan selvittää muilla perusteilla. Mielentilatutkimusten määrät ovat laskeneet alle kolmannekseen 1980- ja 1990-lukujen taitteen lukemista. Voimakkain muutosvaihe tapahtui 1990-luvulla ja lasku jatkui pienin katkoksin 2010-luvulle saakka, jonka jälkeen tilanne on tasoittunut. Mielentilatutkimusmäärien laskun perusteena ovat syyntakeisuuskäytäntöjen sisältömuutokset ja henkirikollisuuden väheneminen, sekä vähäisemmässä määrin myös oikeudenkäymiskaaren muutosten eriaikaiset yhteisvaikutukset.
Mielentilatutkimuksen tavoitteena on tutkittavan syyntakeisuuden selvittäminen syytteenalaisen tai epäillyn teon tapahtumahetkellä. Tutkimuksessa selvitetään myös mahdollisen tutkittavan tahdosta riippumattoman psykiatrisen sairaalahoidon tai kehitysvammaisten erityishuollon tarvetta mielentilatutkimuksen jälkeen. Mielentilatutkimukseen perustuvassa tuomioistuimelle annettavassa lausunnossa esitetään selkeästi ja perustellen kaikki syyntakeisuuden kannalta merkittävä tieto, sillä lausunnoilla on usein suuri painoarvo tuomioistuimen syyntakeisuuden arvioinnissa. Lausunnossa arvioidaan, missä määrin tutkittava on kyennyt ymmärtämään teon todellista luonnetta ja oikeudenvastaisuutta ja missä määrin hän on tekohetkellä kyennyt säätelemään käyttäytymistään. Psyykkisen tilan ja älyllisten tekijöiden tulee olla syy-yhteydessä tekoon, jotta niillä on merkitystä tekijän syyntakeisuuteen. Tästä syystä yhteys tai sen puuttuminen perustellaan mielentilalausunnossa huolellisesti.
Olen tutkinut opinnäytetyössäni mielentilatutkimuksen osuutta tuomioistuimen syyntakeisuuden selvittämisessä oikeusdogmaattisen eli lainopillisen tutkimusmenetelmän avulla. Tuomioistuin ratkaisee syyntakeisuus kysymyksen itsenäisesti, eikä lääkärin tutkimus ja tutkimukseen perustuva lausunto sido tuomioistuinta. Käytännössä yksimielisistä lausunnoista poikkeaminen on melko harvinaista. Tuomioistuimen syyntakeisuusratkaisu ei edellytä syytteenalaisen teon johdosta tehtyä mielentilan tutkimista, jos tekijälle on toisen rikoksen johdosta aikaisemmin laadittu mielentilalausunto, tai syyntakeisuus voidaan selvittää muilla perusteilla. Mielentilatutkimusten määrät ovat laskeneet alle kolmannekseen 1980- ja 1990-lukujen taitteen lukemista. Voimakkain muutosvaihe tapahtui 1990-luvulla ja lasku jatkui pienin katkoksin 2010-luvulle saakka, jonka jälkeen tilanne on tasoittunut. Mielentilatutkimusmäärien laskun perusteena ovat syyntakeisuuskäytäntöjen sisältömuutokset ja henkirikollisuuden väheneminen, sekä vähäisemmässä määrin myös oikeudenkäymiskaaren muutosten eriaikaiset yhteisvaikutukset.