Välipohjaratkaisujen vertailu kerrostalorakentamisessa
Oinonen, Anssi (2021)
Oinonen, Anssi
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202102202503

Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää erilaisten välipohjaratkaisujen toteutusta aikataulujen sekä kustannusten näkökulmasta. Aikatauluja määrittäessä ei keskitytty tuotannonsuunnitteluun vaan määritettiin työmaalla tapahtuvien työvaiheiden kokonaiskesto. Tutkimus toteutettiin EKE-Rakennus Oy:n toimeksiantona.
Tutkimus toteutettiin suurimmaksi osaksi kirjallisuustutkimuksena, mutta työtä varten järjestettiin myös kysely yrityksen henkilöstölle. Kyselyyn valittiin henkilöitä, joilla on pitkä kokemus erilaisten välipohjien toteuttamisesta. Kyselyn tuloksien avulla kartoitettiin erilaisten välipohjaratkaisujen hyviä ja huonoja puolia toteutuksen suhteen sekä mahdollisia potentiaalisia ongelmia. Työmaahenkilöstön kanssa käytiin myös vapaata keskustelua, jotta nykyiset käytännöt sekä toteutustavat tulivat paremmin selville.
Kirjallisuustutkimuksen, kyselyn sekä vapaan keskustelun ansiosta saatiin määritettyä eri toteutustapojen kustannukset ja työvaiheiden määrät sekä kestot. Eri toteutustapojen välillä huomattiin olevan merkittäviä eroja kustannusten sekä työmaalla tapahtuvien työvaiheiden kanssa. Tutkimuksesta saadut tulokset pohjautuvat pääosin kirjallisuustutkimukseen, joten tulokset ovat puhtaasti teoreettisia.
Välipohjaratkaisun valinnalla on erittäin suuri merkitys työmaatoteutuksessa. Valintaa tehdessä on tärkeää miettiä työmaalla aiheutuvia kustannuksia sekä työmaalla tapahtuvien työvaiheiden määrää. Työmaalla tapahtuvilla työvaiheilla on suuri merkitys ulkoisten resurssien käyttöön, työnsuunnitteluun, tuotannonohjaukseen sekä valvontaan. Eri välipohjaratkaisuissa kannattaa huomioida myös vuodenaikojen vaikutus toteutukseen, koska esimerkiksi betonointien kuivumisajat vaikuttavat merkittävästi hankkeen etenemiseen.