Liedon keskusta-alueen jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelmäsuunnittelu
Holmberg, Hannu (2020)
Holmberg, Hannu
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020121829520

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli kartoittaa Liedon keskusta-alueen jalankulun ja pyöräilyn liikenneverkon nykytilaa sekä tavoitetilan kehityssuuntia rajatulla suunnittelualueella. Tavoitetilan lähtökohtana toimi Liedon kunnan järjestämän ideakilpailun voittajaehdotus.
Jalankulun ja pyöräilyn edistämisellä on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Kulkutapaosuuksien lisääminen vaatii jalankulun ja pyöräilyn edellytyksien ja olosuhteiden parantamista sekä maankäytöllisesti että verkollisesti. Liikenneverkon on oltava riittävän kattava, turvallinen ja sujuva. Maankäytön tavoitteena on tiivis ja tehokas, palveluiltaan keskustapainotteinen yhdyskuntarakenne, jolla vaikutetaan voimakkaasti liikkumisen edellytyksiin. Liikennejärjestelmän ja maankäytön suunnittelun on oltava keskenään vuorovaikutteisia.
Nykytilan kartoituksessa hyödynnetyn asukaskyselyn mukaan liikenneverkon sujuvuuteen, laatuun ja turvallisuuteen liittyvät ongelmakohdat painottuvat keskusta-alueen risteysalueille ja valtatie 10:n varteen. Liikenneverkon nykytilaan voidaan vaikuttaa erityisesti kunnossapidon ja risteysalueiden turvallisuuden parantamisella sekä väylien linjausmuutoksilla.
Valtatie 10:n nykyinen tieluokka ja linjaus estävät turvallisen ja sujuvan liikenneverkon sekä tavoitetilan mukaisen maankäytön kehittämisen keskusta-alueella. Kunnan tahtotilan mukaiset kehityssuunnat edellyttävät ELY-keskuksen toimia Liedon ohikulkutiehankkeen edistämiseksi. The purpose of the thesis was study the current state of traffic network for pedestrians and cyclists in the city center of Lieto. Future trends and the development of the target network in the predefined area were also included in the research. The target network was based on the winning proposal of an architectural competion organized by the municipality of Lieto.
Encouraging walking and cycling will have significant societal benefits. To faciitate and promote these active travel modes the circumstances of traffic network and land use need to be improved. A proper traffic network is comprehensive, flowing and safe whereas the infrastructure is compact and efficient providing all the necessary services within the city center area. It requires interactive planning of the traffic system and land use.
According to a resident survey there are routing, quality and safety issues especially in the intersection and highway 10 areas. These issues can be solved with better maintenance, safety improvements of the intersections and certain alignment modifications.
The essential development of proper traffic network and efficient land use are restricted by the alignment and regulations of highway 10. The municipality requires the ELY-center to take action with the bypass project of Lieto which affects the whole highway area.
Jalankulun ja pyöräilyn edistämisellä on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Kulkutapaosuuksien lisääminen vaatii jalankulun ja pyöräilyn edellytyksien ja olosuhteiden parantamista sekä maankäytöllisesti että verkollisesti. Liikenneverkon on oltava riittävän kattava, turvallinen ja sujuva. Maankäytön tavoitteena on tiivis ja tehokas, palveluiltaan keskustapainotteinen yhdyskuntarakenne, jolla vaikutetaan voimakkaasti liikkumisen edellytyksiin. Liikennejärjestelmän ja maankäytön suunnittelun on oltava keskenään vuorovaikutteisia.
Nykytilan kartoituksessa hyödynnetyn asukaskyselyn mukaan liikenneverkon sujuvuuteen, laatuun ja turvallisuuteen liittyvät ongelmakohdat painottuvat keskusta-alueen risteysalueille ja valtatie 10:n varteen. Liikenneverkon nykytilaan voidaan vaikuttaa erityisesti kunnossapidon ja risteysalueiden turvallisuuden parantamisella sekä väylien linjausmuutoksilla.
Valtatie 10:n nykyinen tieluokka ja linjaus estävät turvallisen ja sujuvan liikenneverkon sekä tavoitetilan mukaisen maankäytön kehittämisen keskusta-alueella. Kunnan tahtotilan mukaiset kehityssuunnat edellyttävät ELY-keskuksen toimia Liedon ohikulkutiehankkeen edistämiseksi.