Tutkimus diakoniatyöntekijöiden työhyvinvoinnista
Kaarto, Ella (2020)
Kaarto, Ella
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020083119996
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020083119996
Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö kertoo diakoniatyöntekijöiden työhyvinvoinnista ja siihen liittyvistä tekijöistä Lapuan hiippakunnan neljän rovastikunnan alueella. Opinnäytetyön tavoitteena on antaa tietoa yhteistyökumppanille alueella työskentelevien diakoniatyöntekijöiden työhyvinvoinnista.
Opinnäytetyö toteutettiin tutkimuksena ja se tehtiin laadullisen tutkimusmetodin perustein. Metodina käytettiin kyselyä, jossa oli sekä avoimia että valmiita vastausvaihtoehtoja. Opinnäytetyön aineisto kerättiin Webropol-kyselytyökalulla. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä, teemoittelulla ja kvantifioimalla tuloksia määrälliseen muotoon.
Tutkimuksesta selvisi, että Lapuan hiippakunnan ko. rovastikunnissa työtä tehdään motivoituneesti, vaikka työstä oltiinkin kuormittuneita. Suurin osa vastanneista diakoniatyöntekijöistä työskenteli yksin. Työkyky oli tällä vastaajajoukolla hyvä ja he sietivät muutoksia kohtalaisesti tai hyvin. Diakoniatyö muuttuu koko ajan yhteiskunnan muutosten myötä ja se aiheuttaa diakoniatyöntekijöille lisäkuormaa. Vaativat asiakastapaukset ja asiakkaitten monimutkaistuvat ongelmat kuormittivat ja toivat eniten lisätöitä. Työ koettiin henkisesti raskaana, ja työtyytyväisyyttä heikensi matala palkkataso sekä kiire. Uusien tietoteknisten ohjelmien opettelu koettiin raskaana, sekä seurakuntien säästötoimenpiteet toivat epävarmuutta ja vaikuttivat joidenkin diakoniatyöntekijöiden työnkuviin.
Työn hyviä puolia olivat asiakkaiden kohtaaminen, itsenäinen ja joustava työ sekä työkaverit. Työkaverit mainittiin työn parhaina puolina sekä tärkeänä voimavarana työssä. Seurakunnissa tuettiin diakoniatyöntekijöitä työkykysetelien, työhyvinvointipäivien, työnohjausmahdollisuuden, työterveyshuollon sekä muun virkistystoiminnan avulla. Merkittävä osa diakoneista mainitsi työnohjausmahdollisuuden olevan tärkeää. Hyvä työyhteisö koettiin tärkeänä voimavarana perheen ja liikunnan lisäksi.
Muutokset seurakunnissa ja työnkuvassa vaikuttivat diakoniatyöntekijöiden työhyvinvointiin enimmäkseen heikentävästi. Positiivisia muutoksia oli esimerkiksi työtilojen vaihto terveempiin tiloihin, mutta positiivisia muutoksia oli selvästi vähemmän kuin koettuja negatiivisia muutoksia.
Asiasanat: diakoniatyöntekijä, seurakunta, tutkimus, työhyvinvointi, voimavara
Opinnäytetyö toteutettiin tutkimuksena ja se tehtiin laadullisen tutkimusmetodin perustein. Metodina käytettiin kyselyä, jossa oli sekä avoimia että valmiita vastausvaihtoehtoja. Opinnäytetyön aineisto kerättiin Webropol-kyselytyökalulla. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä, teemoittelulla ja kvantifioimalla tuloksia määrälliseen muotoon.
Tutkimuksesta selvisi, että Lapuan hiippakunnan ko. rovastikunnissa työtä tehdään motivoituneesti, vaikka työstä oltiinkin kuormittuneita. Suurin osa vastanneista diakoniatyöntekijöistä työskenteli yksin. Työkyky oli tällä vastaajajoukolla hyvä ja he sietivät muutoksia kohtalaisesti tai hyvin. Diakoniatyö muuttuu koko ajan yhteiskunnan muutosten myötä ja se aiheuttaa diakoniatyöntekijöille lisäkuormaa. Vaativat asiakastapaukset ja asiakkaitten monimutkaistuvat ongelmat kuormittivat ja toivat eniten lisätöitä. Työ koettiin henkisesti raskaana, ja työtyytyväisyyttä heikensi matala palkkataso sekä kiire. Uusien tietoteknisten ohjelmien opettelu koettiin raskaana, sekä seurakuntien säästötoimenpiteet toivat epävarmuutta ja vaikuttivat joidenkin diakoniatyöntekijöiden työnkuviin.
Työn hyviä puolia olivat asiakkaiden kohtaaminen, itsenäinen ja joustava työ sekä työkaverit. Työkaverit mainittiin työn parhaina puolina sekä tärkeänä voimavarana työssä. Seurakunnissa tuettiin diakoniatyöntekijöitä työkykysetelien, työhyvinvointipäivien, työnohjausmahdollisuuden, työterveyshuollon sekä muun virkistystoiminnan avulla. Merkittävä osa diakoneista mainitsi työnohjausmahdollisuuden olevan tärkeää. Hyvä työyhteisö koettiin tärkeänä voimavarana perheen ja liikunnan lisäksi.
Muutokset seurakunnissa ja työnkuvassa vaikuttivat diakoniatyöntekijöiden työhyvinvointiin enimmäkseen heikentävästi. Positiivisia muutoksia oli esimerkiksi työtilojen vaihto terveempiin tiloihin, mutta positiivisia muutoksia oli selvästi vähemmän kuin koettuja negatiivisia muutoksia.
Asiasanat: diakoniatyöntekijä, seurakunta, tutkimus, työhyvinvointi, voimavara