Leikkaava äänisuunnittelija, äänisuunnitteleva leikkaaja
Penttilä, Manu (2020)
Penttilä, Manu
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020052915147
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020052915147
Tiivistelmä
Opinnäytetyön aiheena on leikkaajien ja äänisuunnittelijoiden välisen roolijaon tutkiminen. Työssä tutkittiin, mitä hyötyä tai haittaa voi olla siitä, että sama ihminen toimii yhdessä taiteellisessa kokonaisuudessa sekä leikkaajana että äänisuunnittelijana.
Työn taustalla on tekijän kiinnostus molempia, elokuvaleikkausta sekä äänisuunnittelua kohtaan ja henkilökohtainen näkemys siitä, että työn jälki voi olla taiteellisesti eheämpää, mikäli yksi ihminen on vastuussa sekä kuvaleikkauksesta että äänisuunnittelusta. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa alan käytäntöjä, selvittää, miksi on verrattain harvinaista, että yksi ihminen molempia rooleja hoitaa, ja löytää konkreettisia parannusehdotuksia toimintatapoihin elokuva-alan tulevaisuutta ajatellen.
Opinnäytetyö koostuu sekä kirjallisesta osasta että teososasta. Teososa on lyhytelokuva Eräs tuleva äiti (2020), jonka tekijä sekä leikkasi että äänisuunnitteli. Kirjallinen osa alkaa teoriaosiolla, jossa käydään läpi hieman elokuvaleikkauksen historiaa, äänen mukaan tulon vaikutuksia elokuvaan, montaasiteoriaa sekä Walter Murchin näkemyksiä elokuvaleikkaamisesta ja äänisuunnittelusta. Seuraavana on vuorossa haastatteluosa, jossa haastatellaan kolmea suomalaista äänisuunnittelevaa leikkaajaa, Samu Heikkilää, Jari Innasta ja Timo Peltolaa. Kolmantena on vuorossa teososan reflektointi, jossa peilataan kaikkea aiemmin käsiteltyä teososan tekemisen vaiheisiin. Kaiken tämän jälkeen seuraa yhteenveto, jossa eritellään tutkimustyön tuloksia, ja lopuksi esitellään toimintatapoja, joilla elokuvakenttää voitaisiin tekijän mielestä parantaa.
Ei näytä olevan yksiselitteistä, onko toimintatapa, jossa sama henkilö ottaa vastuun sekä leikkauksesta että äänestä, järkevä. Haastatteluista saadun, kokemukseen pohjaavan tiedon perusteella pidemmissä projekteissa työ voi käydä raskaaksi ja elokuvalle voi jo liikaa sokeutua. Toisaalta ongelmallista on myös se, että alueiden ollessa eriytettyinä äänisuunnittelijat tulevat yleensä projekteihin mukaan verrattain myöhään, joten he eivät välttämättä pääse elokuvaan yhtä hyvin sisään, ja elokuvan maailman rakentaminen voi olla haastavampaa. Lyhyemmissä projekteissa työmäärä ei pääse kasvamaan liian suureksi, mutta hyöty kuitenkin luonnollisesti vaatii sen, että leikkaava äänisuunnittelija myös hallitsee molemmat osa-alueet, tekee molempia hyvin. Kenties tärkein oppi tässä työssä on, että dialogia tarvitaan kaikkien elokuvan osa-alueiden välillä enemmän.
Työn taustalla on tekijän kiinnostus molempia, elokuvaleikkausta sekä äänisuunnittelua kohtaan ja henkilökohtainen näkemys siitä, että työn jälki voi olla taiteellisesti eheämpää, mikäli yksi ihminen on vastuussa sekä kuvaleikkauksesta että äänisuunnittelusta. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa alan käytäntöjä, selvittää, miksi on verrattain harvinaista, että yksi ihminen molempia rooleja hoitaa, ja löytää konkreettisia parannusehdotuksia toimintatapoihin elokuva-alan tulevaisuutta ajatellen.
Opinnäytetyö koostuu sekä kirjallisesta osasta että teososasta. Teososa on lyhytelokuva Eräs tuleva äiti (2020), jonka tekijä sekä leikkasi että äänisuunnitteli. Kirjallinen osa alkaa teoriaosiolla, jossa käydään läpi hieman elokuvaleikkauksen historiaa, äänen mukaan tulon vaikutuksia elokuvaan, montaasiteoriaa sekä Walter Murchin näkemyksiä elokuvaleikkaamisesta ja äänisuunnittelusta. Seuraavana on vuorossa haastatteluosa, jossa haastatellaan kolmea suomalaista äänisuunnittelevaa leikkaajaa, Samu Heikkilää, Jari Innasta ja Timo Peltolaa. Kolmantena on vuorossa teososan reflektointi, jossa peilataan kaikkea aiemmin käsiteltyä teososan tekemisen vaiheisiin. Kaiken tämän jälkeen seuraa yhteenveto, jossa eritellään tutkimustyön tuloksia, ja lopuksi esitellään toimintatapoja, joilla elokuvakenttää voitaisiin tekijän mielestä parantaa.
Ei näytä olevan yksiselitteistä, onko toimintatapa, jossa sama henkilö ottaa vastuun sekä leikkauksesta että äänestä, järkevä. Haastatteluista saadun, kokemukseen pohjaavan tiedon perusteella pidemmissä projekteissa työ voi käydä raskaaksi ja elokuvalle voi jo liikaa sokeutua. Toisaalta ongelmallista on myös se, että alueiden ollessa eriytettyinä äänisuunnittelijat tulevat yleensä projekteihin mukaan verrattain myöhään, joten he eivät välttämättä pääse elokuvaan yhtä hyvin sisään, ja elokuvan maailman rakentaminen voi olla haastavampaa. Lyhyemmissä projekteissa työmäärä ei pääse kasvamaan liian suureksi, mutta hyöty kuitenkin luonnollisesti vaatii sen, että leikkaava äänisuunnittelija myös hallitsee molemmat osa-alueet, tekee molempia hyvin. Kenties tärkein oppi tässä työssä on, että dialogia tarvitaan kaikkien elokuvan osa-alueiden välillä enemmän.