Informaaliin oppimiseen kannustamisen mahdollisuudet musiikkiopistoympäristössä: Tapaustutkimus 9–15-vuotiaiden piano-oppilaiden ryhmäharjoittelusta
Nyman, Helmi-Julia (2020)
Nyman, Helmi-Julia
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020052814953
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020052814953
Tiivistelmä
Klassisen pianonsoiton opiskelu musiikkiopistossa voi nykyisellään tarkoittaa yksilö- tai ryhmätunteja. Kummassakin tapauksessa oppiminen on opettajajohtoista, eikä luokkahuoneen tiedollinen epäsymmetria kannusta oppilasta tuomaan omia näkemyksiään esiin. Tässä työssä tutkittiin opettajan mahdollisuuksia kannustaa oppilaitaan informaalin oppimisen pariin. Tutkimuksessa informaali oppiminen käsitetään oppilaiden keskinäiseksi vapaa-ajan yhteisharjoitteluksi, joka perustuu improvisointiin, säveltämiseen ja korvakuulosoittoon.
Tutkimuksessa oppilaista muodostettiin harkinnanvaraisia, 2–3 hengen ryhmiä, jotka työskentelivät opettajan antamien, informaalin oppimisen muotoja esittelevien tehtävien parissa. Aineisto muodostui oppilailla teetetyistä haastatteluista sekä heidän täyttämistään tehtäväkohtaisista palautelomakkeista. Lisäksi oppilaat jakoivat omia videotaltiointejaan harjoitustilanteista. Aineistoa käsiteltiin suhteessa itseohjautuvuuteen, minäpystyvyyteen ja piilo-opetussuunnitelmaan. Tutkimusta ohjasivat tapaustutkimuksen piirteet.
Tutkimuksen keskeiset tulokset korostavat ryhmänmuodostuksen merkitystä informaaliin oppimiseen ohjaamisessa. Ryhmänmuodostusta tulee pohtia erityisesti iän ja oppilaiden keskinäisen tuttuuden näkökulmista. Varttuneemmat oppilaat ovat kiintyneitä harrastuksen yksityiseen luonteeseen ja liiallinen tuttuus ryhmän jäsenten kesken voi heikentää työskentelyä kohti yhteistä tavoitetta. Ryhmien itseohjautuvuus ei toteudu, mikäli opettajan roolin häivytykseen ei kiinnitetä huomiota. Piilo-opetussuunnitelma ylläpitää oppilaiden käsitystä heille sallitun aktiivisuuden määrästä, ja vaikuttaa siten omaehtoiseen musiikilliseen luomiseen sekä oman oppimisen ohjaamiseen. Varsinkin kahden soittajan ryhmissä voidaan kuitenkin kokea erityisesti minäpystyvyyden vahvistumista. Toisen työskentelytapojen seuraaminen avaa uusia näkymiä omaan soittoharrastukseen. Informaaliin ryhmäoppimiseen kannustamisella voidaan laajentaa oppilaiden käsitystä harjoittelemisen tavoista sekä tarjota mahdollisuus valita itse, kuinka yksityinen tai yhteisöllinen harrastus pianonsoitto on.
Tutkimuksessa oppilaista muodostettiin harkinnanvaraisia, 2–3 hengen ryhmiä, jotka työskentelivät opettajan antamien, informaalin oppimisen muotoja esittelevien tehtävien parissa. Aineisto muodostui oppilailla teetetyistä haastatteluista sekä heidän täyttämistään tehtäväkohtaisista palautelomakkeista. Lisäksi oppilaat jakoivat omia videotaltiointejaan harjoitustilanteista. Aineistoa käsiteltiin suhteessa itseohjautuvuuteen, minäpystyvyyteen ja piilo-opetussuunnitelmaan. Tutkimusta ohjasivat tapaustutkimuksen piirteet.
Tutkimuksen keskeiset tulokset korostavat ryhmänmuodostuksen merkitystä informaaliin oppimiseen ohjaamisessa. Ryhmänmuodostusta tulee pohtia erityisesti iän ja oppilaiden keskinäisen tuttuuden näkökulmista. Varttuneemmat oppilaat ovat kiintyneitä harrastuksen yksityiseen luonteeseen ja liiallinen tuttuus ryhmän jäsenten kesken voi heikentää työskentelyä kohti yhteistä tavoitetta. Ryhmien itseohjautuvuus ei toteudu, mikäli opettajan roolin häivytykseen ei kiinnitetä huomiota. Piilo-opetussuunnitelma ylläpitää oppilaiden käsitystä heille sallitun aktiivisuuden määrästä, ja vaikuttaa siten omaehtoiseen musiikilliseen luomiseen sekä oman oppimisen ohjaamiseen. Varsinkin kahden soittajan ryhmissä voidaan kuitenkin kokea erityisesti minäpystyvyyden vahvistumista. Toisen työskentelytapojen seuraaminen avaa uusia näkymiä omaan soittoharrastukseen. Informaaliin ryhmäoppimiseen kannustamisella voidaan laajentaa oppilaiden käsitystä harjoittelemisen tavoista sekä tarjota mahdollisuus valita itse, kuinka yksityinen tai yhteisöllinen harrastus pianonsoitto on.