"Olis ollut hienoo, jos joku olis ees soittanut ja kysynyt, miten jaksan" : biologisten vanhempien tukeminen huostaanoton hetkellä
Kanneljärvi-Nieppola, Marika; Pellonperä, Rea (2020)
Kanneljärvi-Nieppola, Marika
Pellonperä, Rea
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020052513411
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020052513411
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, saavatko biologiset vanhemmat tarpeeksi tukea huostaanoton hetkellä ja millaista tukea heille tarjotaan. Työssä oli tarkoitus tehdä näkyväksi biologisten vanhempien valmiuksia selviytyä huostaanoton tuomasta elämänmuutoksesta ja kriisistä sekä lisätä heidän ymmärrystään siitä, mitä se tarkoittaa. Lisäksi työn tavoitteena oli lisätä tietoisuutta eri tukimuodoista sekä lain velvoittamasta asiakassuunnitelmasta. Opinnäytetyössä käsiteltiin vanhemmuuden eri muotoja sekä huostaanoton vaikutuksia biologiseen vanhemmuuteen.
Opinnäytetyön tuloksista havaittiin, että jokainen tutkimukseen osallistunut vanhempi korosti tukihenkilön tärkeyttä huostaanoton hetkellä ja sen aiheuttamasta kriisistä eteenpäin pääsemiseksi. Kaikki huostaanoton kokeneet vanhemmat kertoivat, että heille olisi tärkeää tulla nähdyksi ja kohdatuiksi ihmisinä. Myös totuudenmukaisen tiedon saaminen avoimesti ja rehellisesti koettiin erityisen tärkeäksi, sillä epätietoisuus tilanteesta aiheutti entisestään pettymyksiä ja epäluottamusta sosiaaliviranomaisia ja muita tukea antavia tahoja kohtaan.
Tutkimus osoitti selvästi, että vanhemmat kokivat saamansa tuen huostaanoton hetkellä täysin riittämättömäksi, jos sitä oli ollut lainkaan. Vanhemmat kokivat jääneensä täysin yksin, vaikka kokemus huostaanotosta oli useimmille ollut hyvinkin traumaattinen. Lähes kaikki vanhemmat olivat kokeneet epäonnistuneensa vanhemmuudessaan huostaanotosta johtuen, ja tämän myötä omaa vanhemmuutta oli alettu kyseenalaistaa. Heidät oli jätetty melko yksin näiden tunteiden kanssa. Lain velvoittama asiakassuunnitelma oli vanhemmille melko vieras käsite, eikä sitä ollut laadittu yhdellekään heistä. Lisäksi kaikki olivat melko tietämättömiä siitä, kenen vastuulle kyseisen asiakassuunnitelman teko ja sen seuranta kuuluvat.
Opinnäytetyön tuloksista havaittiin, että jokainen tutkimukseen osallistunut vanhempi korosti tukihenkilön tärkeyttä huostaanoton hetkellä ja sen aiheuttamasta kriisistä eteenpäin pääsemiseksi. Kaikki huostaanoton kokeneet vanhemmat kertoivat, että heille olisi tärkeää tulla nähdyksi ja kohdatuiksi ihmisinä. Myös totuudenmukaisen tiedon saaminen avoimesti ja rehellisesti koettiin erityisen tärkeäksi, sillä epätietoisuus tilanteesta aiheutti entisestään pettymyksiä ja epäluottamusta sosiaaliviranomaisia ja muita tukea antavia tahoja kohtaan.
Tutkimus osoitti selvästi, että vanhemmat kokivat saamansa tuen huostaanoton hetkellä täysin riittämättömäksi, jos sitä oli ollut lainkaan. Vanhemmat kokivat jääneensä täysin yksin, vaikka kokemus huostaanotosta oli useimmille ollut hyvinkin traumaattinen. Lähes kaikki vanhemmat olivat kokeneet epäonnistuneensa vanhemmuudessaan huostaanotosta johtuen, ja tämän myötä omaa vanhemmuutta oli alettu kyseenalaistaa. Heidät oli jätetty melko yksin näiden tunteiden kanssa. Lain velvoittama asiakassuunnitelma oli vanhemmille melko vieras käsite, eikä sitä ollut laadittu yhdellekään heistä. Lisäksi kaikki olivat melko tietämättömiä siitä, kenen vastuulle kyseisen asiakassuunnitelman teko ja sen seuranta kuuluvat.