Henkirikoksista tuomittujen naisten sosiaaliset suhteet vankeusaikana : ”Mä en itse sen asian eteen voi tehdä enempää, kun he ei halua mun kans olla tekemisissä"
Viik, Pauliina (2020)
Viik, Pauliina
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202003233765
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202003233765
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, kuinka pitkiin vankeusrangaistuksiin tuomittujen naisten sosiaalisten suhteiden hoitaminen tapahtuu vankeusaikana, kuinka se on muuttunut ajasta ennen vankilaan joutumista sekä kuinka sosiaaliset suhteet eroavat eri vankien välillä. Tavoitteena oli selvittää, minkälaista tukea naisvangit kokevat tarvitsevansa Rikosseuraamuslaitokselta vankeuden aikana. Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Hämeenlinnan vankilan, eli Suomen ainoan vain naisvangeille tarkoitetun suljetun vankilan kanssa.
Teoriapohjana tässä opinnäytetyössä toimii sosiaaliset suhteet, niiden merkitys ihmisen elämässä ja vaikutus rikollisuuteen. Myös naisten erityisyys vankipopulaatiossa ja rikostentekijöinä on otettu osaksi teoreettista viitekehystä. Opinnäytetyötutkimus on tehty kvalitatiivisena, eli laadullisena tutkimuksena henkirikoksista tuomittuja naisia haastattelemalla. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina niin, että haastateltavia oli yhteensä viisi, kolmesta eri vankilasta. Haastatteluista saatu aineisto analysoitiin sisällönanalyysia käyttämällä, ja näiden tutkimustulosten avulla päädyttiin opinnäytetyön johtopäätöksiin.
Keskeisinä johtopäätöksinä tutkimustuloksista nousi esiin se, että naisvankien sosiaalisissa suhteissa on valtavia eroja. Yhteydenpidon läheisiin voitiin katsoa jakautuvan kahteen ääripäähän, joko suhteita ylläpidettiin paljon, tai sitten ei laisinkaan. Lähes yksimielisesti naisvangit kokivat myös sen, että vankiloiden henkilökunta ei juurikaan tarjoa tukea sosiaalisten suhteiden ylläpitoon. Tällaista tukea haastateltavat eivät välttämättä kuitenkaan kokeneet edes tarvitsevansa.
Kehittämisehdotukseksi opinnäytetyön tekemisen jälkeen voisi olla se, että vankiloissa alettaisiin aktiivisesti ja tietoisesti tarjoamaan tukea sosiaalisten suhteiden ylläpitoon eikä tuen saaminen olisi yksin vangin vastuulla. Aiheeseen liittyen jatkotutkimuksena voisi ajatella esimerkiksi naisvankien keskinäisten suhteiden tutkimista.
Teoriapohjana tässä opinnäytetyössä toimii sosiaaliset suhteet, niiden merkitys ihmisen elämässä ja vaikutus rikollisuuteen. Myös naisten erityisyys vankipopulaatiossa ja rikostentekijöinä on otettu osaksi teoreettista viitekehystä. Opinnäytetyötutkimus on tehty kvalitatiivisena, eli laadullisena tutkimuksena henkirikoksista tuomittuja naisia haastattelemalla. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina niin, että haastateltavia oli yhteensä viisi, kolmesta eri vankilasta. Haastatteluista saatu aineisto analysoitiin sisällönanalyysia käyttämällä, ja näiden tutkimustulosten avulla päädyttiin opinnäytetyön johtopäätöksiin.
Keskeisinä johtopäätöksinä tutkimustuloksista nousi esiin se, että naisvankien sosiaalisissa suhteissa on valtavia eroja. Yhteydenpidon läheisiin voitiin katsoa jakautuvan kahteen ääripäähän, joko suhteita ylläpidettiin paljon, tai sitten ei laisinkaan. Lähes yksimielisesti naisvangit kokivat myös sen, että vankiloiden henkilökunta ei juurikaan tarjoa tukea sosiaalisten suhteiden ylläpitoon. Tällaista tukea haastateltavat eivät välttämättä kuitenkaan kokeneet edes tarvitsevansa.
Kehittämisehdotukseksi opinnäytetyön tekemisen jälkeen voisi olla se, että vankiloissa alettaisiin aktiivisesti ja tietoisesti tarjoamaan tukea sosiaalisten suhteiden ylläpitoon eikä tuen saaminen olisi yksin vangin vastuulla. Aiheeseen liittyen jatkotutkimuksena voisi ajatella esimerkiksi naisvankien keskinäisten suhteiden tutkimista.