”Mieluimmin luen paperilehteä”: Digitaalisen kulttuuri- ja paikallishistoriallisen sisällön kehittäminen yli 65-vuotiaille Kalevan lukijoille.
Kaitasuo, Pia (2020)
Kaitasuo, Pia
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202003183634

Tiivistelmä
Tässä opinnäytteessä selvitetään, millaiset kulttuuri- ja lukemistosivujen digitaaliset sisällöt kiinnostavat 65 vuotta täyttäneitä oululaisia sanomalehti Kalevan lukijoita. Tarve kohderyhmään kuuluvien kiinnostuksen kartoittamiseen liittyy mediamurrokseen ja digitalisaatioon, joka siirtää sisällöntuotannon painopisteen verkkolehteen taloudellisista syistä. Näillä tarkoitetaan lehden painatus- ja jakelukulujen kasvua ja yhtä aikaista mainosmarkkinan vähenemistä. 65 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä on eniten perinteisen printtimedian käyttäjiä.
Selvitys perustuu kesällä 2019 toteutettuun Webropol-kyselyyn. Aluksi kyselyssä pyrittiin saamaan käsitys vastaajien digitaidoista ja halusta oppia niitä. Tämän jälkeen kysyttiin, millaista kirjallisuutta he lukivat, millaisia konsertti- ja teatteripalveluja he käyttivät ja millaiset paikallishistorialliset aiheet heitä kiinnostivat. Kolmannessa vaiheessa vastaajille annettiin esimerkkejä Kalevan mahdollisista digitaalisista kulttuuri- ja paikallishistoriallisista sisällöistä ja kysyttiin kiinnostusta niihin.
Webropol-kyselyn vastaukset on analysoitu ja tämän perusteella on laadittu joukko toimenpide-ehdotuksia Kalevan kulttuuri- ja lukemistosivujen sisällöntuotantoa varten ajatellen nimenomaan niitä kuluttajia, joilla ei ole vielä kokemuksia digitaalisesta mediasta ja joita näin voitaisiin rohkaista ottamaan uudet palvelut käyttöönsä. Opinnäytteessä pohditaan myös Kalevan roolia digitaitojen tarjoajana yhteisössään.