Näkökulmia maahanmuuttajanaisen kokeman parisuhdeväkivallan puheeksi ottamiseen terveydenhuollossa : kirjallisuuskatsaus
Huittinen, Johanna (2019)
Huittinen, Johanna
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019120825361
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019120825361
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kirjallisuuskatsauksena tuottaa tietoa maahanmuuttajanaisten kokemuksista parisuhdeväkivaltaan liittyen. Lisäksi tarkoituksena oli tuottaa tietoa sekä hoitotyön ammattilaisten että maahanmuuttajanaisten kokemuksista ja odotuksista liittyen parisuhdeväkivallan tunnistamiseen ja puheeksi ottamiseen terveydenhuollossa. Opinnäytetyön työelämäyhteytenä oli TAMK. Opinnäytetyön tarkoituksena oli lisätä sekä hoitotyön opiskelijoiden että ammattilaisten tietoa parisuhdeväkivallan tunnistamiseen ja puheeksi ottamiseen liittyvistä erityispiirteistä, kun asiakkaana on maahanmuuttajanainen. Tutkimushaut suoritettiin CINAHL ja Medic tietokannoista. Kirjallisuuskatsaukseen valikoitui lopulta CINAHL tietokannasta 6 tutkimusta, joista 3 käsitteli maahanmuuttajanaisten kokemuksia parisuhdeväkivallasta ja 3 parisuhdeväkivallan tunnistamista ja puheeksi ottamista.
Tutkimuksista selvisi, että maahanmuuttajanaisilla oli sekä passiivis-emotionaalisia että ratkaisuun tähtääviä aktiivisia selviytymiskeinoja parisuhdeväkivallan kokemuksen kanssa. Passiivis-emotionaalisia keinoja olivat esimerkiksi väkivallan hyväksyminen miehen tapana välittää naisesta, ajatusten kääntäminen muihin asioihin, väkivallan hyväksyminen osana patriarkaalista kulttuuria ja uskominen, että jumalalla on jokin tarkoitus kärsimykselle. Ratkaisuun tähtääviä selviytymiskeinoja olivat esimerkiksi palveluiden pariin hakeutuminen ja avioero. Kulttuuritaustalla oli suuri merkitys siihen, miten maahanmuuttajanaiset kokevat parisuhdeväkivallan. Maahanmuuttajanaiset toivoivat, että parisuhdeväkivalta otetaan puheeksi terveydenhuollossa. Hoitohenkilökunnalta toivottiin kulttuurisensitiivisyyttä ja tietoa palveluista sekä niiden sisällöstä. Hoitosuhteen toivottiin olevan pitkä ja luotettava. Maahanmuuttajanaiset halusivat myös, että koko perhettä autetaan. Terveydenhuollon ammattilaiset kokivat haasteena yhteisen kielen puuttumisen ja heikon kulttuurin tuntemuksen. Lisäksi hoitohenkilökunnalla oli negatiivisia asenteita ja stereotyyppisiä käsityksiä kulttuureista. He myös kokivat, että koulutus kulttuuriin liittyvissä asioissa oli puutteellista. Myös lääkärin omalla maahanmuuttajataustalla oli merkitystä siihen, miten hän reagoi parisuhdeväkivaltaa kokeneeseen maahanmuuttajanaiseen vastaanotollaan.
Kirjallisuuskatsauksen perusteella hoitotyön ammattilaiset eivät osaa riittävästi kulttuurisensitiivistä hoitotyötä, joten asiaan olisi hyvä panostaa terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa lisää. Jatkotutkimus hoitohenkilökunnan stereotyyppisistä asenteista tiettyjä kulttuureja kohtaan olisi tarpeen.
Tutkimuksista selvisi, että maahanmuuttajanaisilla oli sekä passiivis-emotionaalisia että ratkaisuun tähtääviä aktiivisia selviytymiskeinoja parisuhdeväkivallan kokemuksen kanssa. Passiivis-emotionaalisia keinoja olivat esimerkiksi väkivallan hyväksyminen miehen tapana välittää naisesta, ajatusten kääntäminen muihin asioihin, väkivallan hyväksyminen osana patriarkaalista kulttuuria ja uskominen, että jumalalla on jokin tarkoitus kärsimykselle. Ratkaisuun tähtääviä selviytymiskeinoja olivat esimerkiksi palveluiden pariin hakeutuminen ja avioero. Kulttuuritaustalla oli suuri merkitys siihen, miten maahanmuuttajanaiset kokevat parisuhdeväkivallan. Maahanmuuttajanaiset toivoivat, että parisuhdeväkivalta otetaan puheeksi terveydenhuollossa. Hoitohenkilökunnalta toivottiin kulttuurisensitiivisyyttä ja tietoa palveluista sekä niiden sisällöstä. Hoitosuhteen toivottiin olevan pitkä ja luotettava. Maahanmuuttajanaiset halusivat myös, että koko perhettä autetaan. Terveydenhuollon ammattilaiset kokivat haasteena yhteisen kielen puuttumisen ja heikon kulttuurin tuntemuksen. Lisäksi hoitohenkilökunnalla oli negatiivisia asenteita ja stereotyyppisiä käsityksiä kulttuureista. He myös kokivat, että koulutus kulttuuriin liittyvissä asioissa oli puutteellista. Myös lääkärin omalla maahanmuuttajataustalla oli merkitystä siihen, miten hän reagoi parisuhdeväkivaltaa kokeneeseen maahanmuuttajanaiseen vastaanotollaan.
Kirjallisuuskatsauksen perusteella hoitotyön ammattilaiset eivät osaa riittävästi kulttuurisensitiivistä hoitotyötä, joten asiaan olisi hyvä panostaa terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa lisää. Jatkotutkimus hoitohenkilökunnan stereotyyppisistä asenteista tiettyjä kulttuureja kohtaan olisi tarpeen.