Kokemukset käyttöön nuorten mielenterveyskuntoutujien tukemisessa: Sosiaalialan asiantuntija vierellä kulkijana
Pakkala, Leena (2019)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019111221068
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019111221068
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoitus oli saada selville, miten kokemusasiantuntijuus ja vertaistuen käyttö näkyy Buusti ry:n mielenterveyskuntoutujien kuntoutumisen tukemisessa niin ohjaajien kuin kuntoutujienkin näkökannoista katsoen. Miten kuntoutujat näkevät oman kuntoutumisensa edistyvän ja mitä kehittämisideoita heiltä nousee kokemusasiantuntijuutta hyödyntäen kuntouttavaan mielenterveystyöhön? Kuntoutujat ja asumisyksikön ohjaajat pohtivat asiaa myös ennaltaehkäisevästä näkökulmasta. Tarkoituksena oli myös saada mielipiteitä tutkijan itsensä ohjaaman pienryhmätoiminnan toimivuudesta, sillä ryhmän ohjauksessa käytettiin työmenetelmänä kokemusasiantuntijuutta ja vertaistukea. Olisiko sen tyyppiselle toiminnalle tilausta?
Tutkimus toteutettiin laadullisella menetelmällä haastattelemalla kolmea nuorta mielenterveyskuntoutujaa. Lisäksi kolme ohjaajaa, samasta paikasta, vastasivat lomakkeella avoimiin kysymyksiin. Kysymykset liittyivät samoihin teemoihin molemmilla. Nuorilta kysyttiin lisäksi tuntemuksia pienryhmätoiminnasta sekä tiedusteltiin nykyhetken kuntoutustoimien riittävyyttä heidän tarpeisiinsa. Opinnäytetyössä on vahvasti mukana tutkijan oma ammatillinen kasvu sekä kokemusasiantuntijuuden ja sosiaalialan ammattilaisen roolin yhdistäminen.
Tutkimuksessa ilmeni, että kokemusasiantuntijuus ja vertaistuki koettiin positiivisena ja tärkeänä asiana kyseisessä yksikössä. Ohjaajien esiin tuomia kokemuksia pidettiin tärkeinä, mutta kaivattiin myös vierailevia kokemusasiantuntijoita. Todettiin, että omista kokemuksista kertominen luo tasa-arvoisuuden tunteen kuntoutujan ja ohjaajan välillä. Kehittämiseen ja ennaltaehkäisevään työskentelyyn tuli ehdotuksena esimerkiksi kokemusasiantuntijoiden runsaampaa hyödyntämistä jo kouluikäisten parissa. Kouluissa toivottiin olevan enemmän henkilöitä, joiden puheille pääsisi jo ennen kuin asioista kasvaa iso ongelma. Kuntoutujilta nousi toive vieläkin yksilöidympien kuntoutusmenetelmien käyttöön. Tutkimuksessa tuli myös esiin, että matalan kynnyksen paikkoja, jossa voisi kohdata muita ihmisiä, saisi olla enemmän.
Tutkimus toteutettiin laadullisella menetelmällä haastattelemalla kolmea nuorta mielenterveyskuntoutujaa. Lisäksi kolme ohjaajaa, samasta paikasta, vastasivat lomakkeella avoimiin kysymyksiin. Kysymykset liittyivät samoihin teemoihin molemmilla. Nuorilta kysyttiin lisäksi tuntemuksia pienryhmätoiminnasta sekä tiedusteltiin nykyhetken kuntoutustoimien riittävyyttä heidän tarpeisiinsa. Opinnäytetyössä on vahvasti mukana tutkijan oma ammatillinen kasvu sekä kokemusasiantuntijuuden ja sosiaalialan ammattilaisen roolin yhdistäminen.
Tutkimuksessa ilmeni, että kokemusasiantuntijuus ja vertaistuki koettiin positiivisena ja tärkeänä asiana kyseisessä yksikössä. Ohjaajien esiin tuomia kokemuksia pidettiin tärkeinä, mutta kaivattiin myös vierailevia kokemusasiantuntijoita. Todettiin, että omista kokemuksista kertominen luo tasa-arvoisuuden tunteen kuntoutujan ja ohjaajan välillä. Kehittämiseen ja ennaltaehkäisevään työskentelyyn tuli ehdotuksena esimerkiksi kokemusasiantuntijoiden runsaampaa hyödyntämistä jo kouluikäisten parissa. Kouluissa toivottiin olevan enemmän henkilöitä, joiden puheille pääsisi jo ennen kuin asioista kasvaa iso ongelma. Kuntoutujilta nousi toive vieläkin yksilöidympien kuntoutusmenetelmien käyttöön. Tutkimuksessa tuli myös esiin, että matalan kynnyksen paikkoja, jossa voisi kohdata muita ihmisiä, saisi olla enemmän.