Järjestön sosiaalisen median viestinnän kehittäminen : Case Vanhempien Akatemia
Partanen, Anina (2019)
Partanen, Anina
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019061416951

Tiivistelmä
Sosiaalisesta mediasta on tullut tiivis osa arkea myös suomalaisella järjestökentällä. Sen hyödyntämiseen liittyy silti yhä monia haasteita: viestinnän tekijöitä on liian vähän, aika ei tahdo riittää kanavien aktiiviseen ylläpitämiseen ja osaamisessakin on puutteita. Ongelmia aiheuttaa myös suunnittelemattomuus. Vuonna 2018 toteutettuun järjestödigikartoitukseen osallistuneista organisaatioista alle puolella oli sosiaalisen median strategia joko laadittuna tai suunnitteilla. Kun viestinnän tavoitteet eivät ole selvillä, tulee sisällöntuotannosta helposti hajanaista ja satunnaista.
Samojen haasteiden edessä oli myös Vanhempien Akatemia, joka toimi tämän opinnäytetyön toimeksiantajana. Vanhempien Akatemia on osa Nuorten Ystävät -kansalaisjärjestöä, ja sen tehtävänä on tarjota maksutonta tukea erilaisissa vanhemmuuden pulmatilanteissa. Sosiaalisen median rooli organisaation viestinnässä oli lähtötilanteessa pieni. Käytössä oli käytännössä vain Facebook-sivu, ja sitäkin päivitettiin harvakseltaan.
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten Vanhempien Akatemian viestintää sosiaalisessa mediassa voitaisiin kehittää. Toimeksiantajaa kiinnosti etenkin tietää, mitä hyötyä läsnäolosta sosiaalisessa mediassa voi olla, mitä sosiaalisen median palveluita organisaation kannattaisi hyödyntää ja miten niissä pystytään viestimään aktiivisesti, vaikka resurssit ovat rajalliset.
Työn tietoperustassa käytiin läpi sosiaalista mediaa käsitteenä, joitakin tunnetuimmista kanavista, sosiaalisen median viestinnän suunnittelua ja sitä, miten sosiaalista mediaa käytetään erityisesti järjestökentällä. Tämän jälkeen tehtiin benchmarking-tutkimus, jossa analysoitiin kolmen muun organisaation viestintää sosiaalisessa mediassa kolmen kuukauden ajalta. Lopuksi kartoitettiin toimeksiantajan viestinnän lähtötilanne ja kertyneen tiedon pohjalta laadittiin Vanhempien Akatemialle ehdotus sosiaalisen median strategiaksi.
Opinnäytetyössä kävi ilmi, että pienenkin järjestön on mahdollista olla sosiaalisessa mediassa aktiivisesti läsnä, jos viestintä on suunnitelmallista ja arjen toimintarutiinit on mietitty kuntoon. Hyödyntämällä Facebook-sivua aiempaa tehokkaammin ja ottamalla uutena kanavana käyttöön Twitterin pystyy Vanhempien Akatemia tavoittamaan julkaisuillaan eri kohderyhmänsä. Sosiaalisen median avulla organisaatio voi saada lisää niin tunnettuutta kuin näkyvyyttä ja päästä vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin sille tärkeistä asioista. Opinnäytetyö tarjoaa hyödyllisen tietopaketin myös muille nonprofit-toimijoille, joille sosiaalisen median strategian laatiminen on ajankohtaista.