Yksintyöskentely: Subjektiivinen narratiivi - mistä reflektiota yksin toteutettavaan dokumenttielokuvaan?
Güngör, Gülen (2018)
Güngör, Gülen
2018
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019060715409
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019060715409
Tiivistelmä
Opinnäytetyö koostuu kirjallisesta tutkielmasta. Laadullispainotteisessa tutkimuksessa analysoidaan kuinka valmistaa teos alusta loppuun yksintyöskentelynä. Pohdin siinä vaihe vaiheelta millaisia taiteellisia ja teknisiä alueita täytyy ottaa huomioon tehdessä dokumenttielokuvaa sekä millaisiin kaikkiin työtehtäviin täytyy pystyä sulautumaan yksitellen tai välillä jopa samanaikaisesti. Tuon myös esille psykologisia sekä sosiologisia piirteitä, jotka auttavat ymmärtämään luomisprosessin eri vaiheita yksilön kannalta. Pyrin tuomaan esille yksintyöskentelyn haastavat sekä miellyttävät puolet reflektoiden niitä tieteellisesti sekä empiiriseen tutkimukseen.
Reflektoin kolmea eri teostani osana tutkielmaa. Nämä ovat The Grandma Documentary, Die Seele in Berlin sekä Savage. Dokumenttielokuva Die Seele in Berlin keskittyy pohdiskelemaan niinikään itsenäisen työskentelyn mukana tulevia piirteitä: yksinäisyytä ja reflektion puuttetta. Dokumentin tyyliksi valitsin subjektiivisen dokumentin, sillä halusin pitää tarinan realistisena ja samalla lähellä itseäni – dokumentin tekijää. Subjektiivisuutta korostaa myös se, että toimin dokumentissa käsikirjoittajana, näyttelijänä, ohjaajana, kuvaajana, äänittäjänä, editoijana ja säveltäjänä. Mutta tätä katsoja ei siltä istumalta tiedä.
Itsetutkiskeluun paneutuvan teoksen riskit ovat ilmeisen selvät jo senkin suhteen, miten teos otetaan vastaan. Katsoja saattaa tuomita tekijän narsistiksi hyvinkin helpolla. Pyrin kuitenkin tuomaan teoksissani tarinaan pintaa, jossa katsoja voi samaistua tuntemuksiini, eli tarina ei ole yksinomaan minusta, vaan annan katsojalle samalla myös terapeuttisen kokemuksen, jossa hän tutkii minua omana peilikuvanaan.
Pyrin kannustamaan itsenäiseen työskentelyyn, sillä tätä kautta yksilö oppii oman tavan soveltaa luovuuttaan. Latinan kielestä tuleva sana creatus – luoda – on yksi ihmisen puolista, jota hän soveltaa elämässään jatkuvasti välillä jopa tajuamattaan. Tuntea oma tyyli luomisprosessissa onkin mielestäni hyvin tärkeää yksilön itsetuntemuksen kannalta.
Reflektoin kolmea eri teostani osana tutkielmaa. Nämä ovat The Grandma Documentary, Die Seele in Berlin sekä Savage. Dokumenttielokuva Die Seele in Berlin keskittyy pohdiskelemaan niinikään itsenäisen työskentelyn mukana tulevia piirteitä: yksinäisyytä ja reflektion puuttetta. Dokumentin tyyliksi valitsin subjektiivisen dokumentin, sillä halusin pitää tarinan realistisena ja samalla lähellä itseäni – dokumentin tekijää. Subjektiivisuutta korostaa myös se, että toimin dokumentissa käsikirjoittajana, näyttelijänä, ohjaajana, kuvaajana, äänittäjänä, editoijana ja säveltäjänä. Mutta tätä katsoja ei siltä istumalta tiedä.
Itsetutkiskeluun paneutuvan teoksen riskit ovat ilmeisen selvät jo senkin suhteen, miten teos otetaan vastaan. Katsoja saattaa tuomita tekijän narsistiksi hyvinkin helpolla. Pyrin kuitenkin tuomaan teoksissani tarinaan pintaa, jossa katsoja voi samaistua tuntemuksiini, eli tarina ei ole yksinomaan minusta, vaan annan katsojalle samalla myös terapeuttisen kokemuksen, jossa hän tutkii minua omana peilikuvanaan.
Pyrin kannustamaan itsenäiseen työskentelyyn, sillä tätä kautta yksilö oppii oman tavan soveltaa luovuuttaan. Latinan kielestä tuleva sana creatus – luoda – on yksi ihmisen puolista, jota hän soveltaa elämässään jatkuvasti välillä jopa tajuamattaan. Tuntea oma tyyli luomisprosessissa onkin mielestäni hyvin tärkeää yksilön itsetuntemuksen kannalta.